Amerikan Lassen piilopirtti Jaalassa

Kolmisenkymmentä vuotta sitten Lasse Tilus lähti Kymenlaaksosta Coloradoon kokeilemaan onneaan. Ahkeralle yrittäjälle rakennusala toikin leivän.
– Minulla oli tavoite: jos onnistun elämässäni, rakennutan itselleni Suomen korpeen piilopirtin.
Toive toteutui neljä kesää sitten, kun hän hankki tontin Jaalasta, lapsuudenystävänsä koivikosta.
− Jos jotakin haluaa, sen saa, kunhan ei anna periksi. Haaveita pitää tavoitella sisulla, Lasse vakuuttaa.
Jaalaan on noussut jyhkeä pirtti läheisten avulla. Poikamiehen mökin suunnitteli Lassen sisarentytär, arkkitehti Isabella Algor-Ayoub, ja mökin hirsityö on Lassen hyvän ystävän, mestaripuuseppä Heinari Tammen käsialaa. Yli 150-vuotiset kuusihirret hankittiin Jaalasta ja Mäntyharjulta.
− Halusin mökistä avaran. Makuusoppikin sijoitettiin parvelle takan yläpuolelle, jotta turhat seinät eivät rikkoisi tilaa.

Vasara ja laastiämpäri pysyvät myös isännän kädessä, vaikka hän ei lomillaan töitä teekään – ainakaan periaatteessa. Viime kesänä hän viimeisteli itse autotallin ja rakensi sen yläkertaan vierashuoneen. Myös suuri takka on Lassen taidonnäyte. Siihen hän sai idean Coloradosta, jossa asui seitsemän ensimmäistä Amerikan-vuottaan. Graniittiset jokikivet Lasse hankki Laatusen Soran montulta ja pesi ja asensi ne itse. Aivan noviisi hän ei muurarina olekaan, sillä jokikivitakka on jo neljäs itse muurattu. Valtava urakka kesti puolisen vuotta, mutta vaiva oli sen arvoinen. Tupaan ja pieneen huoneeseen aukeava tulisija on koko mökin sydän.
Kaikesta Lasse ei kuitenkaan halunnut ottaa vastuuta.
− Sisustamisessa pitää käyttää ammatti-ihmistä, jos haluaa hyvällä maulla tehtyä, Lasse sanoo nauraen.
Ammattilainen olikin jälleen lähisuvussa. Piilopirtin harmonian takana on nimittäin Lassen Coloradossa asuva sisar, sisustussuunnittelija Pia Algor, joka toi sisustukseen muun muassa intiaanihenkeä. Omaa tyylitajuaan Lasse tosin vähättelee, vaikka hän on itse hankkinut mökin huonekalut.
− Pidän suomalaisesta talonpoikaistyylistä. Kaikki kalusteet on hankittu harkitusti omille paikoilleen.
Tuvan tasakantisen arkun Lasse osti kirpputorilta, ja muut huonekalut ovat antiikkihuutokaupoista. Keittiön harmaat kaapistot ovat omaa designia. Lasse nikkaroi persoonalliset kaapit yli satavuotiaista ladon laudoista, jotka hän löysi parin vuoden etsimisen jälkeen Haminasta.
Vaikka Lasse jätti oman metsästysharrastuksensa Coloradoon, pirttiin on hankittu metsästysmajatunnelmaa ystävien voimin. Hirvenpään hankki Lassen Arto-veli, ja poronsarvet ystävä Atte Sundell toi Lasselle Ivalosta.
− Metsästysmajatunnelma sopii hyvin mökille, sillä se antaa sisustukselle lämpöä, Lasse kehuu.
Jotakin on Lasse itsekin ”metsästänyt”. Valkoinen koppelo osui hänen tähtäimeensä huoltoaseman hyllyltä.
− Kysyin myyjältä, olisiko koppelo myynnissä. Hän soitti liikkeen omistajalle, ja sain linnun matkaani.

Piilopirtin alkeelliset olot ulkovessoineen ja kaivovesineen olivat Lasselle tärkeä valinta.
− Lämpimän veden saan saunasta, joka lämpiääkin joka päivä.
Kätevän, saunarakennuksen ulkopuolelta lämmitettävän kiukaan Lasse tilasi Harvialta. Hitsari kasasi kiukaan kesälomansa aikana. Ratkaisu osoittautui oivaksi: roskat pysyvät ulkopuolella ja sauna siistinä.
− Kehuja on kuultu myös löylyistä, Lasse kiittelee.
Aivan kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla alkukantaista, vaan pirtissä on tilaa mukavuuksillekin. Pyykinpesukone ja mikro ovat käyneet tähän asti aurinkovoimalla, mutta ensi kesänä ne toimivat ehkä jo verkkovirralla. Parasta luksusta on kuitenkin luonto.
− Suomi on maailman mukavimpia lomapaikkoja. Ihmiset ja luonnon siisteys ovat täällä omaa luokkaansa. Olen nautiskeleva lomailija.
Eniten hän pitää mukavista kesäilloista ystävien kesken.
− Parasta on, kun kaverini, mestarikokki Atte, tekee ruokaa ja takassa on tuli. Syömme, saunomme ja otamme rennosti.

Viikonloppuisin Lasse ihailee suomalaista luontoa moottoripyörän selästä ja kiertelee kesätapahtumia. Välillä on myös mukavaa koota yksinään ajatuksiaan piilopirtin rauhassa. Talveksi Lassea ei mökille saa.
− Sain aikoinani tarpeekseni talvesta. Nykyisin vietän pakkasajan mieluummin Floridassa.
Piilopirttiinsä Lasse on tyytyväinen. Siitä tuli liki täydellinen, mitä nyt yksi huone olisi saanut olla vähän isompi. Rapakon takana kulkurin unelmat ovat kuitenkin kasvaneet amerikkalaisiin mittoihin.
− Piilopirttihaave on nyt toteutettu. Seuraavaksi katselen merenrantapaikkaa tai vaikkapa saarta, jos tuuria yhä riittää, Lasse myhäilee.

Maja-Matin jäljissä

Siikavan kylä on osa Jaalaa, joka liitettiin tämän vuoden alun kuntaliitoksessa Kouvolan kuntaan. Siikavalla on noin 150 asukasta, ja kesäisin määrä moninkertaistuu mökkiläisten ansiosta.

Perimätiedon mukaan Siikavan kylä sai ensimmäiset asukkaansa 1700-luvulla, seitsemän sukupolvea sitten. Tuolloin lienee Ruhmaan Jaalanlahden seutuvilla riista ehtynyt. Tervanpolttaja Maja-Matti koversi suuremman haapion – yhdestä haapatukista tehdyn ruuhen – ja otti mukaansa vaimonsa, vähäiset vaatteensa sekä pyyntineuvonsa ja meloi Ruhmasta pitkin pohjoiseen. Hän rantautui Siikavanlahdelle, kylärannan tienoille.

Rantaan päästyään Matti rakensi itselleen ja vaimolleen havumajan nykyisen Siikavan museoaitan taakse, pienen kallion auringonpuoleiselle seinämälle. Tässä majassa Matin vaimo synnytti kaksoset, Yrjön ja Iisakin. Perimätieto ei kerro Yrjön kohtaloa, mutta Iisakin suku jatkui ja levisi. Kylään saapui jo uusia ihmisiä. Arvellaan, että Iisakki ja hänen poikansa Antti rakensivat Iiskolan tuvan sekä nykyisen museon järvenpuoleisen ala-aitan. Ylähirsien riistaorret ovat yhä muistoina pyyntikulttuurin ajoista. Iiskolan talossa asuttiin vuoteen 1930 saakka. Talo olisi jäänyt tyhjilleen, ellei siihen olisi perustettu Siikavan kansakoulua. Nyt vuonna 1959 puretusta talosta on jäljellä vain rauniot.

Museona palveleva vanha luhtiaitta on kuitenkin yhä olemassa Iiskolan talon pihapiirissä. Tämän ”kannoltaan hakatun” aitan rakennuspuut on kaadettu sen omalta rakennuspaikalta. Aitan vanhimman osan arvellaan olevan 1700-luvulta. Siikavan museoaitassa voi tutustua Matin ja Siikavan muinaiseen tunnelmaan. Esineistö koostuu pääosin taiteilija Tapani Lemminkäisen ja postinkantaja Sulo Perttulan keräilemistä talonpoikaisista työ- ja tarvekaluista. Esineitä on noin 250, ja joukossa on myös kaksi muinaisruuhta. Näistä paremmin säilynyt on löytynyt Hartolan kylän Pikjärven rannalta. Tämän yli kolmimetrisen ruuhen iäksi on arvioitu vähintään 900 vuotta. Museo lahjoitettiin Jaalan kotiseutuyhdistykselle 1983.

Jaalan ja Siikavan rikas luonto kutsuu myös retkeilemään. Siikavalla se onnistuu esimerkiksi urheiluseura Siikavan Sammon talkoillaan rakentamalla kuntopolulla, jossa voi nauttia maisemista ja liikunnasta kahden kilometrin kierroksen ajan. Iso-Ruhmaan ja Vähä-Ruhmaan järvien eteläpuolella komeilee jylhä graniittikallioiden vyö: Haravaniemen vuori, Jänisvuori ja Myllyvuori. Patikoimaan voi lähteä myös jääkauden sulamisvesien muovaamalle Petäjäpostinharjulle. Metsissä kasvaa kangasvuokko, ja alueella voi nähdä myös ”mettäksensoraa” eli rapakiveä. Jaala on niin ikään sopiva vierailukohde vesipedoille, sillä paikka on tunnettu lukuisista järvistään ja lammistaan.

Lähde: Jaala näkyvissä -sivusto.
 

Minna von Weissenberg Kuvaussuunnittelu Anja Nurmela Kuvat Tommy Selin