Eläkepäivillä Espanjan lämmössä

Aasialaiset antiikkiovet kummittelivat vuosien ajan Hannu Vuoren mielessä. Antiikkitinaa ja suomalaista taidelasia keräilevä Vuori ihastui temppelinoviin ensi kertaa venetsialaisessa antiikkinäyttelyssä, johon hän poikkesi poikansa Karrin kanssa. Nuo myanmarilaiset temppelinovet jäivät kuitenkin ostamatta, koska niille ei ollut paikkaa kotona silloisessa Jugoslaviassa.
Toista kertaa Hannu ei kulkenut onnensa ohi. Kun hän 2000-luvun alussa oli Vietnamissa vetämässä Suomen ulkoministeriön rahoittamaa lasten terveydenhuollon kehittämisprojektia, hän astui eräänä päivänä sisään hanoilaiseen antiikkiliikkeeseen. Siellä hän näki jälleen tiibetiläiset antiikkiovet ja päätti tarttua tilaisuuteen, vaikka oville ei ollut vieläkään sopivaa paikkaa. Hannun ostamat ovet eivät olleet peräisin temppelistä mutta eivät aivan matalastakaan majasta: ne olivat palvelleet 1700-luvulla vauraassa tiibetiläistalossa. Ovien alalaitoja koristavien, takorautaisten symbolien kerrotaan takaavan asukkaille vaurauden, terveyden ja onnen.

Hannun onni on ollut maailmalla. Vuonna 1979 hän jätti työnsä lääketieteen professorina Kuopion yliopistossa ja siirtyi Maailman terveysjärjestö WHO:n
palvelukseen. Esikoispoika Niko oli tuolloin vuoden vanha. Kotikaupungit alkoivat seurata toisiaan: Kööpenhamina, Belgrad, Zagreb, Ankara, Pristina, Vinh. Kosovossakin Hannu työskenteli, ensin YK:n asettaman virkamieshallituksen terveysministerinä ja myöhemmin paikallisen terveysministerin neuvonantajana.
1980-luvulla Hannun työmatkat suuntautuivat usein Espanjaan. Hän ihastui maahan ja sen kulttuuriin. Kun Murcian yliopisto teki Hannusta kunniatohtorin, hänen vaimonsa lähti mukaan juhliin ja ihastui hänkin auringon maahan. Silloin pariskunta päätti viettää eläkevuotensa Espanjan Aurinkorannikon lempeissä oloissa – ainakin pääosin, sillä kesäkuukaudet oli tarkoitus viettää Turun saaristossa, Kustavissa.

Haaveen toteutus käynnistyi vauhdikkaasti, sillä sopiva tontti löytyi jo vuonna 1989 Malagan ja Marbellan puolivälistä, Benalmadenasta. Puolentoista hehtaarin tontti sijaitsee vuorenrinteessä joidenkin kilometrien päässä rantaviivasta. Tontin alapuolinen rinne levittäytyy vihreänä mattona, jossa on pilkkuina naapuritaloja siellä täällä. Alhaalla vihreä matto muuttuu ensin turkoosiksi mereksi ja lopulta horisontissa kirkkaansiniseksi taivaaksi. Prinssi Charlesin huhutaan omistavan läheinen kukkula, mutta prinssistä sen paremmin kuin Camillastakaan ei ole näkynyt edes vilausta. Sen sijaan rajanaapurin upeat, puhdasrotuiset espanjanhevoset, mustat ja valkoiset oriit, laiduntavat aivan näkösällä.
Talonrakennus alkoi vasta vuosia tonttikaupan jälkeen, kolmen Vietnamin-vuoden aikana. Hannu ja hänen vaimonsa eivät halunneet espanjalaiseen maisemaan suomalaista arkkitehtuuria ja skandinaavista modernismia vaan maassa maan tavalla -tyyliä. Tuttavan kautta löytyi arkkitehti Bartolomé Gelabert Morado,
joka halusi näyttää kyntensä myös tässä osassa maata.

Toimeksianto arkkitehdille oli yksinkertainen: jo kolme vuotta uutta kotia odottaneet tiibetiläiset antiikkiovet sekä 1600-luvun englantilaisesta luostarista peräisin oleva ruokapöytä ja noin 120 esineen taidelasikokoelma tarvitsivat uudessa kodissa arvoisensa paikat. Ovien ympärille syntyi talo, jonka 250 neliötä myötäilevät rinnettä puolessatoista kerroksessa. Alakerrassa on vierashuoneet pankkiiripojille, Lontoossa asuvalle Karrille ja Nikolle, joka asuu vaimoineen San Franciscossa. Myös supisuomalainen sauna, josta on lyhyt matka alapihan uima-altaalle, sijaitsee alakerrassa. Saunakulttuuriin vihkiytymätön Bartolomé piirsi saunan ensiksi yläkertaan mahdollisimman kauas altaasta, mutta tämän suunnitteluvirheen Hannu ehti korjata.
Yläkerta on antiikin ja taiteen tyyssija, jossa antiikkiset tinaesineet ja huonekalut sekä 1800- ja 1900-lukujen arvotaide sulautuvat moderniin grafiikkaan ja Yrjö Kukkapuron 1960-luvun nojatuoleihin. Tulos on harmoninen kokonaisuus, jossa sekä silmä että sielu lepäävät.
Upea lasikokoelma on sijoitettu työhuoneen ja eteiskäytävän väliseen vitriiniin. Vuosia sitten Hannu näki eräässä Avotakan numerossa ruudukkomaisen lasivitriinin, jota myi pieni lasitusliike Helsingin Töölössä. Vitriinin ainoa huono puoli oli se, että sen kiinnikkeet olivat muovia, eivätkä ne olisi kestäneet raskaiden lasiesineiden painoa. Hannu päätti kuitenkin soittaa kyseiseen liikkeeseen ja kysyä, olisiko vitriinistä tukevampaa versiota. Sellainen olikin olemassa, ja nyt kokoelma pääsee oikeuksiinsa seinän kokoisessa lokerikossa.

Taiteen ja antiikin keräily on ollut Hannun harrastus jo neljä vuosikymmentä. Hänen kiinnostuksensa suomalaiseen moderniin taidelasiin heräsi Brysselin maailmannäyttelyssä 1950-luvun lopussa Suomen paviljongissa, jossa oli esillä Tapio Wirkkalan ja Timo Sarpanevan töitä. Käytännössä keräily alkoi 1963, kun nuori lääketieteen opiskelija osti opiskelutoverinsa äidin pienestä liikkeestä, turkulaisesta Pohjan piiasta, Sarpanevan Lansetin ja Orkidea-maljakon. Joku voisi sanoa, että oli aloittelijan tuuria, kun Hannun käteen tarttui ensiksi maailman kauneimmaksi esineeksi kutsuttu lasiteos. Taidelasia kerätessään Hannu on pitänyt johtotähtenään sitä, että kokoelmassa olisi kaikkien merkittävien 
suomalaisten muotoilijoiden töitä: Wirkkalan ja Sarpanevan lisäksi Helena Tynellin, Oiva Toikan, Gunnel Nymanin, Kaj Franckin ja Markku Salon taidonnäytteitä.
Tinaan Hannu törmäsi päästyään taidelasin keräämisessä hyvään alkuun, tarkalleen ottaen vuonna 1965 Kööpenhaminassa Kastrupin lentokentällä sijainneessa antiikkiliikkeessä. Opiskelijajoukko oli matkalla Kööpenhaminan kautta Unkariin, ja Hannu poikkesi liikkeessä. Siellä hänen huomionsa kiinnitti patinoitunut tinalautanen, joka oli eletystä elämästä kertovine veitsenjälkineenkin Hannun mielestä teeskentelemättömän kaunis. Hänen mielessään käväisi ajatus, että moderni, värikäs ja kova lasi sekä yksinkertainen ja pehmeä tina, köyhän miehen hopea, täydentäisivät hyvin toisiaan.
Hannun tinakokoelma on kasvanut vuosikymmenten mittaan merkittäväksi. Hän on kerännyt erityisesti viinamittoja, joista on 1600-, 1700- ja 1800-luvuilta lähes täydelliset sarjat. Mittojen lisäksi kokoelmaan kuuluu myös lautasia, lusikoita, suolasirottimia ja muita yksittäisiä esineitä.

Elämä muuttuu arvaamatta. Edes tiibetiläiset ovet onnen symboleineen eivät auttaneet toteuttamaan Hannun ja hänen vaimonsa tekemiä suunnitelmia onnellisista eläkepäivistä Espanjassa. Hannun vaimo menehtyi neljä vuotta sitten, ennen talon valmistumista. Nyt vastassa on ensimmäisenä 2-vuotias Tsingiskaani-koira, joka tervehtii vieraita ylitsevuotavan ystävällisesti.
Kun yksi ovi sulkeutuu, toisella on tapana aueta. Hannun elämään tuo nyt Tsingiskaanin lisäksi onnea se, että vaikka elämä on seesteistä, se ei ole tyhjää. Heti tämän jutun kuvausten jälkeen Hannu matkusti WHO:n
pyynnöstä Gazaan kolmen muun asiantuntijan kanssa arvioimaan Israelin armeijan hyökkäysten terveydellisiä vaikutuksia. Tiibetiläiset ovet aukesivat viimeksi Karrille sekä Nikolle ja tämän vaimolle jouluna. Silloin koko perhe vietti monien vuosien jälkeen joulun kotona, lempeän auringon rannikolla.

Kari Silvola Kuvat Hanna Immonen

Silmäätekevien Epsanja
Marbella on hävyttömän tyylikäs. Huippuluokan golfkentät, pitkä hiekkaranta, huvipursisatama ja rantabulevardin muotiputiikit houkuttelevat tavallisten matkaajien lisäksi myös varakkaita julkisuuden henkilöitä. Kauniit ja rikkaat puolestaan houkuttelevat paikalle lisää kaltaisiaan. Mikäpä siis voisikaan olla täydellisempi paikka Uuno Turhapurolle?

Uuno Epsanjassa on kuvattu Marbellan maisemissa, ja lienee tuttu ainakin kaikille ennen 1980-lukua syntyneille. Pelkästään teattereissa elokuvan kävi vuonna 1985 katsomassa yli 600 000 suomalaista. Uuno Epsanjassa sai alkunsa, kun ohjaaja Ere Kokkosen tuotantoryhmän äänimiehet valittivat, että suomalaista elokuvaa tehdessä joutuu aina jäätymään. Kokkonen lupasi samalta istumalta, että seuraava elokuva kuvataan lämpimässä ilmastossa.

Verkkopaitaisen Uunon lisäksi palmujen katveessa hämmennystä aiheuttaa muun muassa kaikkien vanhempien lastenvahtipainajainen Nasse-setä. Uunon appiukko haluaa tulla haudatuksi Marbellan hiekkaan, ja Turhapuro itse päättää hypätä matadoriksi härkätaisteluareenalle. Elokuvan golfkohtauksen kuvauksissa kentällä oli kolopalloa lätkimässä myös charmikas Sean Connery. Kokkosen työryhmän piti kutsua tunnettu Marbellan asukas mukaan pieneen näyttäytymisrooliin, mutta loppujen lopuksi kenelläkään ei riittänyt rohkeutta lähestyä suurta James Bond -legendaa.

Hollywood-tähtien lisäksi Marbellan loma-asukkaisiin kuuluu myös Saudi-Arabian kuningasperhe. Yksi kaupungin mielettömimmistä rakennuksista onkin Saudi-Arabian nyt jo edesmenneen kuningas Fahdin palatsi, joka rakennettiin kopioksi Valkoisesta talosta. Saudikuninkaan oleskellessa Marbellan-kodissaan paikallislehdet seurasivat tarkkaan miljardöörin kulutusvimmaa: leipomot valmistivat kuninkaalle päivittäin kymmeniä kakkuja, El Corte Ingles -tavaratalosta toimitettiin satoja pareja kenkiä ja juomaksi tuhlaavainen kuningas nautti enimmäkseen Cristal-samppanjaa.

Sielukkaan Andalusian eteläreunalla keikistelevä Marbella ei ole kuitenkaan pelkkää pröystäilyä. Tunnelmallisen ja kapeakatuisen vanhankaupungin kiehtova ydin on Plaza de los Narajos. Appelsiinipuiden aukio on mainio pakopaikka maallisesta mammonasta. Täällä voi istuutua pienen kahvilan terassille, tilata kupin aivan tavallista kahvia ja seurata, kuinka virkamiehet häviävät aukiolla sijaitsevan, 1500-luvulla rakennetun, kaupungintalon uumeniin.

Satu Rämö