Haave vei Haapaniemet maalle

Kaikki on niin kuin olla pitää. On keltaiseksi maalattu puutalo, punainen lato, pellot, hevoshaka ja pieni järvi, jonka takana levittäytyy tummanvihreä havumetsä. Haapaniemen sukua muutti tänne Kälviän takamaille reilut sata vuotta sitten, mutta ensimmäinen asuinrakennus sijaitsi paikalla jo 1780-luvulla.
Vaikka enää vain korkea punamullalla maalattu lato muistuttaa karjatilan ajoista, elämä ei ole kaikonnut mihinkään. Timo Haapaniemen kotitila ehti seisoa vuosia tyhjillään, ennen kuin hän lunasti paikan omalle perheelleen. Joidenkin mielestä perhe muutti lähelle luontoa ja joidenkin mielestä keskelle korpea. Haapaniemet tekivät ratkaisunsa pitkälti tunnesyistä. Sentapaiset pikkuseikat, kuten sateella savivelliksi muuttuva hiekkatie, saivat heidät miettimään, mihin he olivat muuttaneet, mutta nuo hetket olivat ohimeneviä. Asvalttipäällyste on sitä paitsi tulossa – ehkä Kurakävelyn, taannoisen mielenosoituksen, ansiosta.

Haapaniemiä oli Kälviällä vastassa 1900-luvun alussa rakennettu talo, jossa oli vuosikausia viettänyt aikaa vain hiirien, lepakoiden ja lukemattomien niitä pienempien eläinten suruton seurakunta. Muutaman asumista haittaavan puutteen maininta riittänee antamaan käsityksen siitä, minkälaiseen urakkaan Timo ja Marjo ryhtyivät: tuuli humisi avoullakolla, ikkunoista veti niin, että verhot heiluivat ja lattioilla uskalsi tassutella vain villasukat jalassa.
– Timon kirvesmiehen taidot olivat korvaamattomat, Marjo kehuu.
Alun perin Haapaniemien tarkoituksena oli kunnostaa talo vain päällisin puolin. Sitä mukaa kuin työ eteni, vastaan tuli kuitenkin yhä enemmän kosteaa ja lahoa puuta. Käytännössä vanhasta talosta jäi lopulta jäljelle pelkkä hirsirunko.
Koko urakan ajan Haapaniemet pitivät kuitenkin mielessään, että he saavat talosta hyvän kodin. Joskus, kun lapset Tiia, Sara ja Vanessa vielä nukkuivat, Marjo heräsi aamukuudelta lakkaamaan lattioita ja lautakattoa. Viimeisten muutosten joukossa hän ja Timo saivat uuden makuuhuoneen pohjoispäätyyn. Kun laajennus oli valmis, neliöitä oli kertynyt kaikkiaan 120.
– Toteutimme yhden suurimmista unelmistamme, mutta se ei käynyt helposti. Vanhan purkamisessa ja uuden rakentamisessa oli työtä kaksin verroin.

Marjo odotti talon valmistumisen lisäksi kiihkeästi myös jotakin muuta. Hän odotti nimittäin hetkeä, jolloin saattoi katsoa oman kodin ikkunasta ulos ja nähdä pihamaalla oman hevosen. Kun nyt kurkistaa keittiön ikkunasta, pitsiverhojen välistä tosiaan näkee Area-hevosen, jonka seuraan on jo liittynyt Ormu-poni. Siellä ne juttelevat toisilleen, vaihtavatko ehkä pusunkin? Sisällä pyörähtelee huoneesta toiseen Elvis, touhukas cavalierkingcharlesinspanieli.
Ja siinä ovat vasta lemmikit. Myös luonto on täynnä elämää, jonka vuodenaikojen mukaan toistuvaa rytmiä Haapaniemet saavat seurata. Ainoat ulkoa kantautuvat äänet ovat järveltä kuuluvia kuikan huutoja. Monen vuoden ajan järvellä pesinyt joutsenpariskunta teki viime kesänä kolme poikasta. Kevät- ja syys-
muuttojen aikaan paikalla viivähtää kymmenien joutsenten parvia. Vastarannalla kurjet nostelevat silloin tällöin arvokkaasti pitkiä koipiaan.

Iltaisin tilalla on niin pimeää, että Marjo täyttää pihan lyhdyillä. Sisällekin hän sytyttelee kynttilöitä ja lyhtyjä tunnelmaa luomaan. Marjo on aina pitänyt vanhasta, ja viime aikoina pohjoismainen kustavilaistyyli on alkanut kiinnostaa yhä enemmän. Häntä miellyttää tyylin käytännöllinen kauneus: vaaleiden värien, lempeiden muotojen ja kodikkuuden yhdistelmä.
Melkein kaikki kodin huonekalut ovat uusvanhoja. Aitoa antiikkia on vain sukuperintönä kulkeutunut talonpoikaiskaappi, jonka kylässä käynyt antiikkikauppias olisi heti ostanut itselleen. Haapaniemet eivät kuitenkaan luopuneet kovia kokeneen näköisestä kaapista – eivätkä aio luopuakaan, eivät mistään hinnasta. Ovipeileihin maalatut tummanpuhuvat lehtipuut ovat tiettävästi alaveteliläisen mestarin Erich Granlundin käsialaa 1700–1800-luvun vaihteesta.
– Sisustaminen on yksi mielipuuhistani. Se antaa sopivaa vastapainoa kiireiselle kolmivuorotyölleni kehitysvammaisten hoitokodissa. Vuoron jälkeen on ihanaa tulla kotiin, kun tietää, että ympärillä on kaunista ja harmonista. Timo ei aina ole kaikista ratkaisuistani samaa mieltä, ja siksi meidän on tehtävä kompromisseja. Sydämessäni vihloi sinä päivänä, kun olohuoneeseen kannettiin miehen männynvärinen työpöytä, Marjo hymyilee.

Rentoutumaan Haapaniemet pääsevät myös rantasaunassa, jossa kylvetään kynttilänvalossa. Päärakennuksessakin on sauna, mutta kukapa tahtoisi löylytellä sähkölämmitteisessä löylyhuoneessa, jos puulämmitteinen vaihtoehto on tarjolla vain muutaman askeleen päässä? Timo mielisi jopa rakentaa uuden, nykyistä ehomman saunan. Ehkäpä hän kuitenkin pystyttää ennen sitä vaimon toivoman huvimajan rantatöyräälle.
Marjon mielestä on hyvä, että he eivät ole saaneet kaikkea kerralla valmiiksi ja että suunnitelmat on tehty kaikessa rauhassa.
– Matkan varrella olemme muokanneet unelmamme sellaisiksi, että ne on ollut mahdollista toteuttaa.

Kari-Otso Nevaluoma Kuvaussuunnittelu Anja Nurmela Kuvat Tommy Selin