Haavoittuneet seinät

Susanna Kekkosen kodin seinällä on kiinnostava tarina. Helsingin Vallilassa sijaitsevan asunnon entinen omistaja Pekka Piippo poisti remontoidessaan makuuhuoneen seinistä vuosien varrella kertyneet tapettikerrokset. Alta paljastui noin puolitoista metriä pitkä halkeama, jonka Piippo paikkasi kitillä samoin kuin muut seinästä löytyneet pikkukolot ja reiät. Hän jätti näkyviin myös alkuperäisen, harmahtavan seinäpinnan ja kehysti sen vaalealla maalilla. Työn tuloksena syntyi elävä, maalauksellinen pinta, jota koristavat kitti-, pakkeli- ja tapettiliisteritäplät. Susanna oli seinän historiallisesta jäljestä niin innoissaan, että edes talon hissittömyys, nariseva lautalattia tai tulossa oleva putkiremontti eivät saaneet häntä perääntymään. Hän tiesi heti löytäneensä itsensä näköisen asunnon. Susanna päätti selvittää, millainen tarina halkeaman taakse kätkeytyy. Kävi ilmi, että halkeaman juuret juontavat jatkosotaan. Arkkitehti Matti Välikankaan suunnittelema suuri, oranssiksi rapattu tiilitalo oli rakennettu 20 vuotta ennen sodan alkamista, vuonna 1924. Helsingin historian pahimmissa pommituksissa tuhoutui monia taloja tämän talon läheltä. Esimerkiksi vastapäätä sijaitseva Hauhonpuisto on entisten tonttimaiden päällä. Asunto-osakeyhtiö Hauhokaan ei välttynyt vaurioilta, vaikka paksut seinät suojasivat asuntoja hyvin. Pommituksista jäivät muistuttamaan seinien lukuisat halkeamat, jotka syntyivät pommien täristäessä maaperää. Susannalle oli heti selvää, että hänen kodissaan historia saisi näkyä. Siinä missä joku toinen voisi kutsua halkeamaa kolhuksi, hänelle se on haava, joka muistuttaa siitä, että elämään kuuluu monenlaisia vaiheita, iloa ja surua.

– Elämän kolhut eivät useinkaan ole vain traumaattisia, vaan niistä seuraa myös jotain hyvää ja arvokasta. Sen tosin voi oivaltaa vasta jälkikäteen haavan jo parannuttua, Susanna sanoo. Koti on hänelle paikka, jossa voi rauhoittua, kerätä voimia, nauttia vapaa-ajasta ja olla ystävien kanssa.

Susannan kodissa on myös paljon vanhoja esineitä, joista suurin osa on tuotu hänen mummolastaan. Esimerkiksi keittiön iloisen keltaisella seinällä on rivistö mummon vanhoja, nostalgisen punaisia Pauligin kahvipurkkeja, joissa Susanna säilyttää kuivia ruoka-aineita. Hän sai purkit mummon kuoltua neljä vuotta sitten. Viime vuoden helmikuuhun asti ne odottivat vuokra-asunnon vinttikomerossa, mutta kun Susanna osti oman asunnon, purkit pääsivät esille. Olohuoneen valkoinen keinutuoli on sekin alun perin mummon, samoin kuin sota-ajalta peräisin olevat paksut puuvillaiset lakanat ja vihreä lasikannu. Salaatti pilkotaan vanhoilla terävillä keittiöveitsillä ja ulkomaanmatkoilta tuodut erilaiset teet nautitaan vanhoista, eri paria olevista kupeista.

– Mummola on muistoissani viihtyisä paikka, jossa syötiin aamiaiseksi omatekoisia sämpylöitä ja ruispuuroa. Kurkut ja hillotkin säilöttiin itse. Vaikka en ole yhtä kätevä käsistäni kuin mummoni ja tyylini on erilainen, toivon, että kodistani huokuu mummolan tunnelma. Suvun tarinat ovat vahvimmin läsnä keittiössä, josta Susanna aloitti sisustamisen asuntoon muuttaessaan. Huoneesta tuli hänen lempipaikkansa, jossa hän viettää eniten aikaa. Susanna laittaa mielellään ruokaa, mutta toisinaan hän saattaa vain istua pöydän ääressä ja lukea lehtiä tuntikaupalla. Myös ystävät viihtyvät parhaiten keittiössä.

Uusi ja vanha täydentävät toisiaan Susannan kodissa. Se on viihtyisä sekoitus nostalgiaa, värejä ja kansainvälisyyttä. 45,7-neliön kaksiossa on keittiö, wc, makuuhuone, olohuone ja eteinen. Jokaisen huoneen seinät on maalattu erivärisillä pastellisävyillä. Värejä kehystävät sekä katon että lattian rajassa noin 30 senttiä leveät, valkoiset reunat. Eteisen tunnelma on seesteinen: seinät ovat rauhallisen siniset, vaatteet on ripustettu siististi pieneen naulakkosyvennykseen ja korkeasta katosta roikkuu valkoinen, hieman epäsymmetrinen valaisin. Kiinasta tuotu meditatiivinen buddhalainen kuva on seinällä aitiopaikalla. Susannan mukaan vanha kuva symboloi rauhaa ja levollisuutta.

– Taulu saattelee lähtijää ja ottaa vastaan kotiin tullessa. Kuva on kaunis geometrinen mandala, joka kuvaa kosmosta. Buddhalaisuudessa mandaloita käytetään myös meditaation tukena. Niiden katselu vie arjen kiireen ja stressin pois mielestä. Myös muut asunnon yksityiskohdat ovat harkittuja. Susanna ei halua, että hänen kodistaan tulee tavarameri. Esimerkiksi televisiota hänellä ei ole, mutta radiota tulee kuunneltua paljon. Yksi radioista on upotettu tyynyyn, joten sitä voi kuunnella tyynyyn nojaillessa. Olohuoneen kirjahyllynä on Kekkosen ystävän, valokuvataiteilija Noomi Ljungdellin taulu Kirjahylly. Taulussa lukee pienin kirjaimin sanoja, kuten peritty, terävä, lainassa, viihdyttävä, avattu, tylsä, palauttamatta ja ylimalkainen. Sanat on aseteltu tauluun niille paikoille, joissa vastaavat tavarat ovat olleet kirjahyllystä otetussa valokuvassa. Valokuva on poistettu pohjalta, ja vain tekstit ovat jääneet jäljelle.

– Taulun pohjalla oleva kirjahylly ei ole omani, mutta idea on minusta hauska. Taulua katsoessaan moni vieras on jäänyt miettimään, millaisin sanoin varustetun taulun omasta kirjahyllystä saisi. Minä en tarvitse omassa kodissani perinteistä kirjahyllyä ollenkaan, koska lainaan kirjat mieluummin kirjastosta kuin ostan omaksi.

Elämänsä aikana Susanna on asunut yli kymmenessä paikassa: kerrostaloissa, omakotitaloyhteisössä, vaihto-oppilaana Kiinassa ja lukion jälkeen välivuoden Irlannissa. Nyt hän tuntee ensimmäistä kertaa, että hänellä on koti, jonne on aina mukava palata. Koska vuokra-asunnoissa on usein ollut väliaikaisuuden tuntu, Susanna ei ole juuri panostanut sisustamiseen.

– Nyt haluan, että kotini on käytännöllinen ja viihtyisä. Siellä saa olla kauniita esineitä, mutta tärkeintä on toimivuus ja rentous. Koti ei saa olla liian hieno. Siellä on voitava elää vapaasti ja huolettomasti vailla pelkoa siitä, että likaa tai rikkoo jotain. Kodin ilmapiiri on onnistunut silloin, kun myös muut viihtyvät siellä. Ulkomailla asutut ajat näkyvät kodin sisustuksessa: keittiönpöydän keltainen koristelautanen on Pariisista, punottu kori Afrikasta ja seinällä roikkuva taidekalenteri Saksan Leipzigin valokuvataidefestivaaleilta, jossa myös Susannan kuvia oli esillä vuonna 2007. Ikkunalaudalla viherkasvien lomasta kurkkivat savannin eläimet. Susanna kieltää olevansa viherpeukalo, mutta kertoo huonekasveja kertyneen ystävien muuttaessa. Jos kasville ei ole löytynyt paikkaa uudesta kodista, se on lahjoitettu Susannalle. Nyt niitä on paljon: kaksiossa kasvaa muun muassa lääkeaaloe, kaktuksia, enkelinsiipi, vehkoja, ruusu, paljon pistokkaita sekä runsas joukko kasveja, joiden nimeä Susanna ei tiedä. Koska uusi koti on valoisa, kasvit viihtyvät hyvin – siitäkin huolimatta, että niiden omistaja hoitaa niitä pelkästään kastellen.

– Seuraava projektini voisi olla multien vaihtaminen kasveille, koska sitä en ole juurikaan tehnyt. Vuokralta omistusasumiseen siirtymisellä on yllättäviä vaikutuksia: olen huomannut, että kun teen hyvää kodilleni sisustamalla tai vaikka kukkia hoitamalla, teen samalla hyvää itselleni. Vaikka Susanna on asunut omassa kodissaan vasta vähän aikaa, koti on nähnyt elämää jo 86 vuotta. Susannan tarinasta tulee seuraava kerros sen historiaan. Ja kuten hyvä valokuva, myös Susannan koti saa merkityksensä pinnan alle kätkeytyvistä tarinoista.

Tiina Laaninen Kuvaussuunnittelu Jonna Dahlberg-Susa Kuvat Tiiu Kaitalo