ompeluseura1109

Huovuta hauska kaitaliina

Tässä ohjeet marraskuun lehdessä esiteltyyn huovutettuun kaitaliinaan.

Kaitaliinan tekemiseen menee vain pari tuntia: Villat asetellaan ohjeen mukaan lakanalle ja villojen päälle laitetaan muovia. Sen jälkeen tarvikkeet kääritään rullalle, joka sidotaan ja pestään pesukoneessa 60 asteessa. Pesun jälkeen liina silitetään kosteana.

Kaitaliina on huovutettu Hahtuvainen-villahahtuvasta. Yksi hahtuvakiekko (50 g) maksaa 2,90 euroa. Yhteen kaitaliinaan tarvitaan 3 kiekkoa, joista 2 on mustia ja 1 valkoinen. Materiaalit maksavat yhteensä 8,70 euroa.

Hahtuvaisen värivaihtoehdot ovat tummankeltainen, valkoinen, vaaleanharmaa, musta, punainen, sammaleen- ja metsänvihreä sekä tummanruskea.

Hahtuvainen on täyttä villaa, ja se on tarkoitettu vapaahuovuttamiseen ja neulahuovuttamiseen.

Koko:
noin 30 x 130 cm

Hahtuvan menekki:
100 g mustaa (099) ja 50 g valkoista (011) Hahtuvainen-lankaa

Muut tarvikkeet:
lakana, muovia (esimerkiksi kaupan muovipusseja) ja 2 nailonpolvisukkaa sekä puuvillalankaa käärön sitomiseen

1. Levitä lakana lattialle. Merkitse lakanaan sen keskikohta taittamalla kangas keskeltä. Avaa lakana.

2. Levitä 100 g (= 2 kiekkoa) mustaa Hahtuvaista (099) tasaiseksi levyksi, jonka koko on noin 40 x 150 cm. Tee kirjaimet e, a ja t tasavälein valkoisella Hahtuvaisella keskelle kaitaliinaa, noin 35 sentin etäisyydelle kaitaliinan päädyistä.

3. Aseta villojen päälle muovia. Voit leikata muovia esimerkiksi kaupan muovipusseista. Taita lakanan toinen reuna liinan päälle varovasti, etteivät villat ja muovit siirry paikaltaan.

4. Rullaa lakana kääröksi.

5. Sido käärö puuvillalangalla ja pujota se nailonpolvisukan sisään.

Huovutus:

Laita käärö pesukoneeseen ja lisää sinne yksi pyyheliina. Käytä tavallista pesupulveria ja huovuta liina 60 asteen kirjopesuohjelmalla. Avaa käärö pesun jälkeen ja poista muovit. Jos työ on takertunut kiinni lakanaan, irrota se varovasti repimällä. Jos työ taas ei ole huopunut tarpeeksi, asettele se takaisin lakanalle, kääri rullalle ja huovuta uudestaan. Tällöin rullaaminen pitää aloittaa työn siitä päästä, joka on huopunut parhaiten. Prässää liina vielä kosteana kuumalla silitysraudalla kummaltakin puolelta.

Ohjetiedustelut: Novita 040 178 2266 (ma ja ke 10–14).
Lankatiedustelut: Novita-myymälä 09 6131 7726 (ma–pe 10–17) tai 05 744 3335 (ma–pe 9–16).
Novita-lankojen ostopaikat voi tarkastaa osoitteesta www.novita.fi.

  • Ilmestynyt lehdessä 11/2009
  • Julkaistu 21.10.2010

Artikkelin avainsanat

huovutus, kaitaliina
  51   26

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Kuusenkoristeet

1. Leikkaa kankaasta 20 x 6 sentin pala. Taita se keskeltä kahtia, jolloin leveydeksi tulee 3 cm. Ompele koko avoimelle pitk...

At12 ideat

Näin lipasto tehtiin Irtolaatikot kerättiin erilaisista laatikostoista ja kaapeista vuosien varrella. 1...

Muistitaulu

Näitä tarvitset taulunkehys, jossa on lasi  vaaleaa tapettia sakset tai mattoveitsi kynä ja viivoitin...

Valot1

Näitä tarvitset Ikean Skurar-peltiruukku lampun johto lampunpidin energiansäästölamppu pora ja...

at6_neulo_itse

Kauniit katealuset syntyvät nopeasti koukkua kääntäen. Tässä ohjeet toukokuun Avotakassa...

at7_neuloitse

Bali-lanka on erikoiserä ja sitä myydään alla olevissa myymälöissä. Korian liikettä...

at8_neulo_itse

Istuinalustat on virkattu Huopanen-langasta. Yksi kerä (100 g) maksaa 5,90 euroa ja koukku 1,90 euroa. Yhteen alustaan...

ompeluseura_pk_462x302(1)

Tyynyn neulominen käy nopeasti, kun neulotaan pyöröpuikoilla vain oikeita silmukoita ympyränä. Yhden...

Kaikki jutut

At2 ideat paitamatto

Näitä tarvitset » kuluneita t-paitoja » kangassakset » virkkuukoukku, esim. nro 8 01.02.2012

At2 lukijakisa ditmer

Blackwoods-sarjassa on upea, pohjoismaista silmää miellyttävä kuosi. Tanskalaisen Ditmerin tyyli on...

At2 purmo avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 dekkari avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 purmo avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 lukijakisa ditmer

Blackwoods-sarjassa on upea, pohjoismaista silmää miellyttävä kuosi. Tanskalaisen Ditmerin tyyli on...

At2 ideat paitamatto

Näitä tarvitset » kuluneita t-paitoja » kangassakset » virkkuukoukku, esim. nro 8 01.02.2012

At2 dekkari avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

Kysely

Mikä on olohuoneesi tärkein huonekalu?:

Näistä keskustellaan

At2 ideat paitamatto

Kun virttyneet trikoovaatteet eivät kelpaa enää kirpputorillekaan, leikkaa ne kuteeksi. Paksulla virkkuukoukulla syntyy pehmeä kylpyhuonematto.

At2 purmo avaus

Suloista elämää lautakasoissa. Täyspäiväisillä perinnerakentajilla ei ole kiire mihinkään.

At1 koti lindqvist1

Seinät kaatuivat ja lattia sai pintaansa kiiltävän epoksimaalin, kun sisustusalalla häärivä maahantuoja remontoi pommikuntoisesta kolmiosta...

At1 sipe25 avauskuva

Sipe Santapukin haave toteutui, kun Eric Lloyd Wrightin Heinolaan suunnittelema talo valmistui.

ompeluseura

Lapset eivät välttämättä osaa arvostaa vaivalla tehtyjä villasukkia tai -lapasia, mutta näist...

ompeluseura

Itse tehdyn tilkkupeiton alle kelpaa käpertyä. Jos yhden illan aikana neuloo kolme palaa, peitto valmistuu kuukaudessa.

At1 sipe25 avauskuva

Sipe Santapukin haave toteutui, kun Eric Lloyd Wrightin Heinolaan suunnittelema talo valmistui.

at6_neulo_itse

Kauniit katealuset syntyvät nopeasti koukkua kääntäen. Tässä ohjeet toukokuun Avotakassa...