Koti taidetta tulvillaan

Olohuoneen seinän läpi tunkeutuu muotokuva, ja makuuhuoneessa on hätäisen laskutoimituksen perusteella parikymmentä lisää. Ne esittävät viiksekästä, vekkulisti hymyilevää ja pyylevää herrasmiestä. Joukossa on myös yksi possu. Ei kylläkään taideteoksena vaan pehmoleluna, joka on laskettu pienelle tasolle taulujen viereen.

Muotokuvat esittävät Armando Porcaria. Hänen luonaan Rooman Monte Sacro Alton kaupunginosassa on paljon muutakin taidetta. Värikäs, figuratiivinen taide on vienyt vallan ja pääroolin. Sitä on esillä enemmän kuin monessa taidemuseossa. Valokuvia, maalauksia ja veistoksia mahtuu joka paikkaan – olohuoneeseen, ruokasaliin, keittiöön, kirjastoon, makuuhuoneeseen ja kumpaankin kylpyhuoneeseen. Ei tuntuisi enää erikoiselta, jos niitä löytyisi myös vaatekaapeista. Elämykset seuraavat toisiaan hillitöntä vauhtia.

Tarvittiin meluisa, pölyinen ja pitkäksi venähtänyt remontti, jotta Armando sai taiteelleen sopivan kodin. Käytävän kahtia jakama monimuotoinen huoneisto muuttui valkoiseksi laatikoksi. Pari ikkunaa peitettiin ja loppuihin ripustettiin auringonvalolta varjelevat verhot.

Seinien tavoin iso osa huonekaluista on joko maalattu tai verhoiltu valkoisiksi, ja tietysti niiden joukkoon mahtuu jokunen taideteos. Fabio Aleccin ruokahuoneeseen tekemien tuolien selkänojissa on oikeita koralleja ja simpukoita. Kehtaako niitä edes käyttää?

– Ilman muuta tuoleihin saa istua. Kotini on linnani vaan ei museoni, herrasmies sanoo hekottaen.

Keittiö on pienehkö, mutta siellä on tilaa valmistaa ruokaa vaikka kuinka monelle. Armandon luona istuu vieraita harva se ilta, ja monet heistä ovat taiteilijoita.

– Taiteilijat ovat tyytyväisiä, kun saavat hyvin syödäkseen.

Olisihan se pitänyt arvata. Keittiön korkea avohylly purnukoineen, pulloineen, käsin maalattuine lautasineen ja espressokeittimineen ei tietenkään ole pelkkä säilytystila vaan muistuttaa lähinnä installaatiota.

Eleettömät kaapinovet Armando on peittänyt värikkäin maalauksin. Luulisi, että rasva ja höyryt tuhoavat teokset, mutta keittiöön pääsevätkin vain akryylivärein maalatut taulut. Herkät paperi- ja vesivärityöt ovat asunnon toisessa päässä hämärästi valaistussa huoneessa.

Armandon täytyy saada elää taiteen keskellä. Tarpeessa ei ole hänen mielestään mitään erityistä. Keräily alkoi Salvador Dalin etsauksella ja on sen jälkeen vain kiihtynyt. Isäntä tuntee liki kaikki kokoelmansa taiteilijat henkilökohtaisesti, ja monet ovat myös läheisiä ystäviä.

Töitä voi olla 500 tai vähän enemmänkin. Määrällä ei ole Armandon mielestä niin väliä. Sitä paitsi enin osa hankinnoista on pieniä. Pienimmät töistä ovat vain muutaman sentin korkuisia. Sijoittamisvaikeuksiakaan ei ole, koska teokset kertovat itse, mihin ne haluavat. Värit, muoto, aihe ja merkitys ratkaisevat.

– Tiettyä sukuvikaa keräilyssäni voi havaita. Isäni keräsi vanhojen italialaisten mestareiden teoksia, minä nuorten.

Muotokuvagalleria on kasvanut samaan tahtiin muun kokoelman kanssa. Armando oli kerännyt taidetta jo vuosia, kun taiteilija Marco Biondi pyysi häntä kameransa eteen. Biondi napsi tunnissa yli sata kuvaa, joista hän valitsi neljä kehitettäviksi. Armando sai kuvat ja ripusti ne makuuhuoneeseensa. Sen jälkeen vaikutti siltä, kuin muut taiteilijat olisivat vain odottaneet tilaisuutta päästä tutkimaan mesenaattinsa piirteitä.

Hulvattomin tutkielma on Simone Rachelin tekemä luonnollisenkokoinen veistos olohuoneen nurkassa. Seinään kiinnitetty teos näyttää siltä kuin Armando puskisi seinän läpi omaan kotiinsa.

– Mielestäni taiteilijan tärkeimpiä tehtäviä on tutkia ja tulkita ihmistä. Monet taiteenkerääjät eivät kuitenkaan välitä kasvokuvista vaan esimerkiksi maisemista. Olen kiinnostunut myös taiteilijoista, jotka käyvät dialogia taidehistorian kanssa. Abstraktia taidetta minulla ei ole lainkaan.

Alati näyttelyissä ja ateljeissa kulkeva keräilijä etsii pääasiassa nuoria ja lupaavia tekijöitä. Armandosta on mielenkiintoista seurata heidän uraansa.

– Aika monet ovat menestyneet, mutta taiteilijan saamilla kiittävillä arvioilla tai hänen teostensa arvonnousulla ei ole kokoelmani kannalta minulle merkitystä. Kokoelmani on hyvä, koska sillä on minun sieluni.

Olohuoneessa pienellä sivupöydällä on soma, pientä tyttöä esittävä posliinifiguriini. Huoliiko Armando taiteen joukkoon myös kitschiä?

– Kannattaa katsoa esinettä tarkemmin. Se ei missään tapauksessa ole kitschiä, vaan Andrea Salvatorin tekemä veistos. Salvatori kerää valmiita posliinifiguriineja ja muuntelee niitä mielensä mukaisiksi. Hän osaa käyttää materiaalia niin taitavasti, että eroa alkuperäiseen on liki mahdotonta huomata. Miehen ironian taju on verraton.

Totta. Tyttö ei kannattelekaan kukkakoria vaan irtileikattua miehen päätä kuin Salome konsanaan. Tässä kodissa täytyy näköjään olla tarkkana, että huomaa pienimmätkin yksityiskohdat.

Kari-Otso Nevaluoma Kuvat Juha Juntto