Lapsiperhe valitsi ydinkeskustan

Muuttopäätös pientalomaisemasta takaisin ydinkeskustaan syntyi turkulaisperheessä helposti. Vanhempien mielissä oli yllättävän monta syytä vaihtaa jälleen asuinseutua, vaikka lapset olivat tuolloin vasta 3- ja 6-vuotiaita, ja silloinen koti oli juuri saatu vaivalla remontoitua.
– Rivitaloasuminen ei sittenkään sopinut meille. En jaksa muistella lumityövuoroja tai pelätä, että lämmitysöljy loppuu pahimmilla pakkasilla. Jos kerrostalossa patterin venttiili vuotaa, tarvitsee vain soittaa huoltoyhtiöön, perheen äiti miettii.
Pienessä rivitaloyhtiössä asuminen vei kaikkine talon vaatimine korjauksineen paljon aikaa ja tuotti liikaa huolta. Myöskään talkoohenki ja yhteiset grillaamiset pihalla eivät mukavista naapureista huolimatta kuuluneet perheen vanhemmille mieleiseen asumiseen.
Niinpä perheen remontteja pelkäämätön – tai oikeastaan niiden pariin hakeutuva – äiti ryhtyi asunnonhakuun siitä huolimatta, että edellinen remontti oli ollut todellinen jättiläisprojekti. Etsivä katse kohdistui Turun keskustan vanhoihin kivitaloihin. Puolalanpuiston varrella, taidemuseon nurkilla olikin myytävänä 110-neliöinen asunto. Ensi näkemältä tuo 1920-luvulla rakennetun talon melkein alkuperäiskuntoinen asunto ei vakuuttanut. Kattoa oli laskettu liki kymmenen senttiä, ja toisin kuin tämänikäisissä taloissa yleensä, korkkimattojen alla ei ollutkaan lankku- vaan betonilattia. Lisäksi kaikki huoneiston alkuperäiset kynnykset oli poistettu pyörätuolilla liikkuneen asukkaan takia ja ahtaan eteisen kylkeen oli rakennettu invalidivessa leveine ovineen.
Loistava sijainti puiston laidalla, ikkunallinen kylpyhuone, makuuhuoneen komeat koivupuiset vaatekaapit ja ikkunoista avautuva vihreä kaupunkimaisema jäivät kuitenkin kaihertamaan äidin mieltä. Niinpä toisen katsomisen jälkeen alettiin hieroa kauppoja. Ostopäätökseen vaikutti paljon myös se, että suoraan talon ulko-oven edessä ei ollut katua. Vaikka ydinkeskustaan haluttiinkin, oli silti tärkeää voida päästää lapset ovesta ulos ilman jatkuvaa vahtimista tai pelkoa suoraan kadulle juoksemisesta.

Pohjapiirustus oli ensimmäinen seikka, johon perheen äiti ihastui.
– Vastaan perheemme asuntokaupoista ja olen oppinut aina ensi töikseni katsomaan, missä putket ja ilmanvaihto kulkevat, koska useimmiten haluan siirtää keittiön pois sen alkuperäiseltä paikalta.
Uuden asunnon pohja olikin mahdollisuuksia täynnä. Putkia oli kolmessa eri pisteessä, ja ikkunat avautuivat yhtä moneen ilmansuuntaan. Keittiö oli 1920-luvulle tyypillisesti asunnon pimeimmässä ja pienimmässä kopissa eteisen vieressä. Talossa toimii todennäköisesti Turun viimeinen keskuskeittiö. Niinpä alkuperäisen keittiön nurkassa oli myös jo käytöstä poistettu ruokahissi.
Keittiö siirtyi väljempiin tiloihin entiseen ruokasaliin, josta se on avoimessa yhteydessä olohuoneeseen. Entisestä keittiöstä tuli lastenhuone, ja toinen isoista makuuhuoneista jaettiin kahdeksi pienemmäksi huoneeksi. Näin saatiin yksi lastenhuone ja pieni työhuone lisää. Työhuoneen seinälle sijoitettiin myös rivi vaatekaappeja, sillä säilytystilaa oli muutoin vähän. Pyykkihuolto mahdutettiin käytävään työhuoneen ulkopuolelle, missä se on lähellä vaatekaappeja.
Kylpytilat olivat perheen aiemmassa asunnossa väljät, joten pienehkön kylpyhuoneen ja erillisen vessan kanssa selviäminen tuntui suurelta muutokselta. Lisäksi edellisestä asunnosta mukana seurannut, aikanaan sanomalehti-ilmoituksen perusteella vanhasta helsinkiläistalosta hankittu tassuamme vei valtaosan kylpyhuoneen lattia-alasta, eikä suihkuttelu kylpyammeessa seisten houkutellut. Niinpä entiselle asukkaalle laajennetun vessan muotoa muutettiin ja vessan yhteyteen rakennettiin myös suihku. Seinälle asennettiin kuivauspatteri lisälämpöä tuomaan, mikä osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi märkien haalarien, lapasten ja kenkien
kuivattamisessa.
Betonilattioita peittämään valittiin keittiön ja olohuoneen avoimeen tilaan paikalla liimattu parketti. Se on ollut onnistunut valinta niin ulkonäkönsä kuin kestävyytensäkin puolesta. Aidosta ulkonäöstä kielii sekin, että useimmat vieraat ovat olettaneet sen olleen asunnossa jo alun perin. Muihin tiloihin valittiin linoleumilattia, sillä se on sekä ajanmukainen että käytössä loistava luonnonmateriaali. Lattian väriksi valikoitui muutaman vaihtoehdon joukosta turkoosi.
Kaikki seinäpinnat on maalattu neutraalilla harmaalla, jota piristävät lasten- ja työhuoneessa kirkas keltainen ja oranssi. Asunnon valoisammalla puolella seinien harmaa on tummempi kuin pohjoispuolella.

Ensimmäinen koitos remontissa oli rakennusluvan hakeminen. Sellainen tarvitaan aina, kun vesieristeet rikotaan tai huonejärjestystä muutetaan. Tässä remontissa lupa tarvittiin siis kylpyhuoneen laajennuksen ja keittiön siirtämisen takia.
Remontti oli työläs niin kuin edellisessäkin kodissa. Sitä toteuttamaan tuli aiemmasta projektista tuttu Kari Lattu joukkoineen, joten tietty rutiini yhteistyössä helpotti asioiden etenemistä. Siitä huolimatta projekti yllätti laajuudellaan, venyi aikataulusta ja ylitti budjetin – jälleen kerran.
Hitaimmaksi osioksi osoittautui lukuisten seiniä peittävien tapettikerroksien poistaminen. Alaslaskettujen kattojen koolauksien poistaminen jätti niin ikään jälkeensä mittavan määrän tasoitustyötä. Urakoitsija suosittelikin niiden säilyttämistä rahan ja ajan säästämiseksi, mutta tavoitteena oli kaivaa esiin kaikki alkuperäiset pinnat – vei se sitten kuinka paljon aikaa hyvänsä. 1920-luvun kivitalossa on aivan oma tunnelmansa, joka haluttiin säilyttää ja kaivaa esiin.
– Seinien ja kattojen työstäminen tuntui aivan loppumattomalta. Viikot vierivät ja aina, kun luulin, että ensi viikolla päästään maalaamaan, kittaaminen ja hiominen sen kuin jatkuivat, perheen äiti muistelee.
Myös sähköjen uusiminen oli haaste. Kun vanhaan asuntoon uusittiin modernin elämän mukaiset sähköt, tuli eteen metrikaupalla kovaa kiviseinää, johon piti pystyä upottamaan tarvittava määrä sähkökaapelia. Sitä vedettiinkin kirjahyllyn takaa ja jalkalistojen alta. Tammilistaa, jossa olisi ollut riittävän väljä johtoura, oli vaikea löytää, ja ainoa löytynyt oli sekin hieman liian
kapeaa. Vain teettämällä olisi saanut juuri oikeankokoiset.
Vaikka uudet sähköt pyrittiin asentamaan mahdollisimman säästäväisesti, jouduttiin kaapelia piikkaamaan myös seiniin, mikä koetteli taatusti naapurien hermoja.
– Kävelin kerran torilta päin työmaalle ja jo korttelin päässä kuuntelin, että jossakin pärisee katupora. Sitten vasta tajusin, että meteli kuuluu meiltä. Aika paljon hävetti, perheen äiti muistelee.

Perheen lasten mielestä edellinen koti oli aivan täydellinen, eikä ymmärrystä muuttoon aina ollut. Kun kouluun on kuitenkin nyt korttelin matka ja harrastuksia on kävelymatkan päässä, keskusta-asumisen hyvät puolet ovat hiljalleen voittaneet myös lasten mielissä.
– Nautin kaupungin äänistä ja siitä, että näen ikkunasta muutakin elämää kuin koiran ulkoiluttajia ja lenkkeilijöitä, jotka olivat ainoa näky edellisessä kodissa. Lasten kanssa käymme kahviloissa, Turun upeassa keskustakirjastossa ja jokirannassa pyöräilemässä. En kaipaa rivitalomaisemasta oikeastaan mitään.
Talvella kaupungin ainoa tekojäärata on lähellä, ja yksi parhaista pulkkamäistä sijaitsee aivan vieressä. Kesällä kaikista ikkunoista näkyy vihreää.
Ainoa, mitä lapset edelleen edellisestä kodista kaipaavat, on kahden kerroksen elämä. Toisen kerroksen kaiteen yli oli hyvä puhaltaa saippuakuplia ja lennättää paperiliidokkeja. Tämän puutteen uudessa kodissa myöntävät auliisti myös vanhemmat.

Enja Vironmäki Kuvaussuunnittelu Eveliina Ahonen Kuvat Tommy Selin