Koti1 vaaka1

Pikkuinen torppa

Vaatimaton kalastajatorppa seisoo yksikseen Saaristomerellä sijaitsevan Dömaskärin etelärannalla 30 kilometrin päässä mantereesta.

Vaatimaton kalastajatorppa seisoo yksikseen Saaristomerellä sijaitsevan Dömaskärin etelärannalla 30 kilometrin päässä mantereesta. Karua saarta katsellessa miettii, miten elämä on ylipäätään ollut täällä mahdollista.

Torpalla on murheellinen menneisyys. Reilut sata vuotta sitten sen emännäksi naitiin naapurisaaresta Johanna-niminen nainen. Hän jäi yllättäen leskeksi mutta löysi ajan myötä uuden sulhasen. Nuoripari otti kuulutukset mennäkseen naimisiin. Tämä mies kuoli jo ennen häitä – ja vielä omaan sänkyynsä.

Kolmannen miehensä kanssa Johanna pääsi vihille asti, mutta avioliitto jäi lyhyeksi. Meri vei aviomiehen yhtenä myrskyisenä yönä vaimon synnyinsaaren edustalla. Kolmannen kerran leskeksi jäänyt Johanna eli loppuelämänsä lapsettomana ja yksinäisenä omalla saarellaan.

On melkoinen sattuma, että myös torpan nykyinen emäntä on nimeltään Johanna. Hänen elämänsä saaressa ei kuitenkaan ole ollut yhtä dramaattista. Kun hän hankki talon miehensä kanssa 1960-luvulla, se oli huonossa kunnossa. Torppa oli kokenut kovia taistellessaan Saaristomeren myrskyjä vastaan. Hirsiset seinätkin olivat niin harvat, että merituuli puhalsi sisälle asti.

Omistajat kantoivat huolta vanhasta torpasta, jolla ei sellaisenaan ollut enää kauan elinaikaa. Mökki on ainoita kalastajatorppia, jotka ovat säilyneet ulkosaaristossa 1800-luvun puolivälistä asti. Pala kulttuurihistoriaa oli tuhoutumassa.

Alkoi suuritöinen entisöinti Museoviraston kanssa konservaattorin valvonnassa. Torppa purettiin hirsi hirreltä ja huonokuntoiset kappaleet uusittiin. Omistajat vaalivat rakennuksen henkeä niin tarkkaan, että jopa vanhat, vääntyneet naulat suoristettiin ja käytettiin uudestaan.

Remontin valmistuttua viisihenkinen perhe alkoi viettää kesiään Dömaskärissä. Toisinaan perheen äiti oli saaressa lasten kanssa koko kesän ilman mitään yhteyttä ulkomaailmaan. Hän oli sopinut paikallisen kalastajan Andersin kanssa heiluttavansa hätätilanteessa tuvan edessä suurta valkoista lakanaa. Sen nähdessään Anders tietäisi rientää apuun. Onneksi keinoa tarvittiin ani harvoin.

Ruokaa ja juomaa varastoitiin aina kerralla koko kesän tarpeiksi. Pienen kasvimaan perunat ja vihannekset toivat mukavan lisän ruokavalioon, johon kuului miltei päivittäin Andersilta ostettua tuoretta kalaa.

Torppa on ainoa asuttu rakennus, joka kuuden hehtaarin saarella on koskaan ollut. Ei ihme, sillä ympäristö on askeettinen: pari niittyä ja pieniä, käppyräisiä puita, etupäässä katajaa ja pihlajaa.

Pienenä lapset aloittivat uimakauden jo varhaiskesällä. Aikuistunut tytär muistelee, ettei hän ollut lapsena lähes koskaan kipeä. Liekö syynä saaren karaisema fysiikka? Nykyisin tyttären oma viisihenkinen perhe viettää kesiään Dömaskärissä. Päivittäisillä saarikierroksilla kiikaroidaan lintuja ja kerätään niiden luurankoja kallioilta. Mahdollisuudet yhteydenpitoon ovat parantuneet vuosien varrella, mutta tietokoneita ja muuta tekniikkaa ei torpassa ole. Iltauutiset katsotaan televisiosta, joka toimii aurinkopaneelilla.

Kesälampaat ovat asukkaiden seurana joka kesä. Jokaisella lapsella on oma suosikkinsa. Lampaat ovat kovia kerjäämään ruokaa, ja toisinaan ne syövät kukat äidin kukkapenkistä. Viime kesänä yksi sai haukun juustopatongista ja pian koko lauma juoksi lasten perässä. Se oli heidän mielestään kesän hauskin juttu.

Eräänä syksynä saarelle saapui odottamaton vieras: merikotka. Lintu tuijotti pihalla olijoita hetken, kunnes se levitti suuret siipensä ja lensi pois. Tuntui kuin koko taivas olisi pimentynyt, niin valtava se oli.

Tapahtuma on jäänyt kaikkien mieleen. Miten arka lintu uskaltautui pihapiiriin? Ehkä se toivoi huonon ruokatilanteen vuoksi perheen koirasta syötävää.

Onneksi saaren synkkä menneisyys ei kuitenkaan toistanut itseään, ja koirat saavat edelleen juosta rauhassa ympäri saarta.

Teksti ja kuvat Anne Saarenoja

  • Julkaistu 07.06.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  31   12

Kommentit

Ihan tekisi mieli tulla

Ihan tekisi mieli tulla kylään, näyttää niin ihanan rauhalliselta ja idylliseltä! Aivan upeat maisemat.

Riitta
# 8.6.2010 11:00   0   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

At9 koti4fohlin vaaka

Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...

At9 koti2 wisnievski vaaka

Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...

At9 kotibacher vaaka

Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Kylpyhuoneesta tulvahtaa parfyymin tuoksu, ja korkokengät odottavat puulattialla kauniissa...

At8 kotivuorisalo ranska vaaka

  Rakennusta ympäröivät kevään väreissä hehkuvat puut. Hiljaisuuden rikkovat vain tasatunnein kumahtelevat kirkonkellot ja...

avotakka_kodit_piikkio_01

Omenapuiden ja lehtiverhon takaa pilkottaa viehättävä mansardikattoinen omakotitalo romanttisine...

avotakka_kodit_lappeenranta_01

Kun Katri Iskanius istuu olohuoneen sohvalla katse kaukaisuuteen suunnattuna, muu perhe tietää, että äiti...

avotakka_kodit_espoo_01

Valoa tulvii talon yläkerroksen suurista ikkunoista. Seesteinen sisustus vaaleine pintoineen moninkertaistaa valon...

jaakari0108

Vuoteen yläpuolelle ripustettuun kollaasiin on kuvattu Minna Perilän ja Stinde Mäkisen jalkaterät ja...

Kaikki jutut

At9 kalustekorjaamo paakuva2

Kirpputoreilla näkee usein kauniinmallisia pieniä pöytiä ja kaappeja, jotka kuitenkin näyttävät turhan teollisilta....

At9 koti4fohlin vaaka

Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...

At9 koti2 wisnievski vaaka

Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...

At9 kotibacher vaaka

Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Kylpyhuoneesta tulvahtaa parfyymin tuoksu, ja korkokengät odottavat puulattialla kauniissa...

Protoshop vaaka

Äänestä suosikkiasi ja voita vuoden 2009 Protoshopista tuotantoon päässyt Timo Niskasen suunnittelema Gimmelegs-valaisinpari....

At9 koti4fohlin vaaka

Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...

At9 lukijakisa

VM-Carpetin valkoisesta villa-paperinarumatosta Esmeraldasta (160 x2 30 cm) 55 prosenttia on huovutettua villaa ja 45 prosenttia...

At9 koti2 wisnievski vaaka

Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...

Muissa lehdissä

10 sisustus Salvesen 01

Åsa ja Erik Salvesenin elämä muuttui monessa asiassa kerta heitolla, kun he kuusi vuotta sitten muuttivat Helsingistä Tammisaareen. www.eeva.fi

Asennus, MT 8-2010

Kotimaisen Selega System Ky:n yli kahden vuosikymmenen ajan kehittelemä toimintatapa poikkeaa alalla tapana olevasta räätälöinnistä: se ei valmista itse automat www.meidantalo.fi

Talotekniikka-2, MT 8-2010

Laitteiden kirjo ulottuu yksittäisiä toimintoja hoitavista tuotteista järeisiin valvontajärjestelmiin. www.meidantalo.fi

Turvallisuus, MT 8-2010

Aloita kartoittamalla talosi tilanne: Onko lukkojen tekniikka ajan tasalla? Entä toimivatko ne kunnolla? www.meidantalo.fi

Gallup

Avotakka.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme?:

Näistä keskustellaan

At9 kalustekorjaamo paakuva2

Kirpputoreilla näkee usein kauniinmallisia pieniä pöytiä ja kaappeja, jotka kuitenkin näyttävät turhan teollisilta....

At9 koti4fohlin vaaka

Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...

At9 koti2 wisnievski vaaka

Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...

At9 kotibacher vaaka

Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Kylpyhuoneesta tulvahtaa parfyymin tuoksu, ja korkokengät odottavat puulattialla kauniissa...