koti1_vaaka

Raikas kesäkoti

Ohjeistus on hauska: käännyt vain leppäkertun kohdalta vasemmalle. Ja todellakin, mökin lähistöllä on iso, kiveen maalattu leppäkerttu. Korkean kallion päältä aukeaa maisema yli Vihdin Enäjärven – tai ”Enämeren”, kuten Summan perhe järveä kutsuu. Järvi on niin samea ja tuulinen, että se muistuttaa merta. Nytkin raju aallokko heiluttaa laituria. Pihalla ei ole lainkaan nurmikkoa, jota pitäisi ajaa.

– Kaikki pakolliset hommat on minimoitu. Täällä on tarkoitus vain olla, Timo Summa sanoo. Hän osti vaimonsa Sadun kanssa punamultaisen mökin Nummelasta vuonna 2004. Nelihenkinen perhe asuu Espoossa, joten mökkimatka on sopivan lyhyt. Paikka osoittautui heti mielenkiintoiseksi, sillä kävi ilmi, että kaikki lähitalojen asukkaat ovat sukua toisilleen. Perhe otettiin kuitenkin avosylin vastaan. He tutustuivat esimerkiksi naapurin ”Uffeen”, joka kiertelee naapurustossa säännöllisesti ja vahtii tyhjillään olevia mökkejä varkaiden varalta. Pikkuhiljaa Summat alkoivat viettää mökillä yhä enemmän aikaa.

Vuonna 2006 perhe teki päätöksen. He muuttivat Nummelan keskustaan ja perustivat sinne sisustusliike Casa Rustican, jossa myydään sekä uutta että vanhaa. Suurin osa tavaroista tulee Ruotsista.

– Inhoan uusia huonekaluja, jotka eivät kestä mitään. Jos vaatekaappi on kestänyt sata vuotta, voi olla varma, että se kestää pidemmälle kuin seuraavaan muuttoon, Satu sanoo.

Sittemmin koti-ikävä voitti ja he palasivat Espooseen, jonne myös Casa Rustica muutti. Nykyisin Summat omistavat liikkeen, mutta yrittäjä on vaihtunut.

Kun mökki hankittiin, se oli nuutuneen näköinen. Seinissä oli kellastuneet mäntypaneelit, keittiön kaapinovet retkottivat rispaantuneina, eikä suihkusta tullut kuin kylmää vettä.

Timo rakensi laajennusosan ja ison puisen terassin itse, jolloin mökin neliömääräksi tuli 60. Seinät ja katot lakattiin valkoisiksi ja lattiaan laitettiin kestävä laminaatti. Makuuhuoneen toinen ikkuna muutettiin sisäikkunaksi. Myös keittiö, kylpyhuone ja sauna remontoitiin uudenaikaisiksi. Haaveissa on isompi laajennusosa, jonne voisi rakentaa kunnon keittiön.

Satu on tuonut omasta liikkeestään mökille etenkin tekstiilejä. Kesällä värimaailma on raikkaan sinivalkea, ja merellisyys toistuu koriste-esineissä. Hauska yksityiskohta on esimerkiksi seinän ja hyllyn saumakohtaan lisätty koristeköysi. Talvella sisustus on tunnelmallisen tumma.

Sadun mielestä kaiken ei tarvitse olla mökillä uutta. Vanhempien makuuhuoneessa on vanha keittiön kaapisto, joka on käännetty ylösalaisin. Satu on halunnut pitää mökin tunnelman rentona, sillä perheen kaupunkikoti on melko moderni.

– Meistä on hauskaa, että ykkös- ja kakkoskodin välillä on kontrastia, Satu kertoo. Sisustuksessa on pyritty myös helppohoitoisuuteen: jokainen hiekanjyvä ei saa näkyä matossa. Valkoisessa sohvassa ja nojatuoleissa on pestävät päälliset.

– Kesäillan suurin velvollisuus on päättää, kuka soutaa huviajelulta takaisin kotiin, ei se kuka siivoaa. Toisaalta hän rentoutuu mökillä siivoamalla. Tiskaamisen hoitavat pojat, ja Timo lataa akkujaan puutöitä tekemällä.

Mökki on talviasuttava, ja sen ovat huomanneet hiiretkin. Ilmojen kylmetessä ne siirtyvät metsästä sisätiloihin. Kesäisin tilanne tasoittuu Summien eduksi. Silloin perhe käy kotona vain pesemässä pyykkiä ja pitämässä asuntoa kunnossa.

Tontilla ei ole varsinaista puutarhaa. Vain muutama ruusu, jotka Satu istutti eräänä kesänä 11-vuotiaan poikansa Tonin kanssa. Niitä kutsutaan Harry Potterista tutulla nimellä alruuna. Istuttaessaan he kuvittelivat, että kasvit huutavat samoin kuin velhokirjassa. Kesällä 13-vuotias Milo ja Toni lukevat Aku Ankkoja, touhuavat laiturilla perheen Ebba-koiran kanssa tai kiipeilevät ”skraden” eli huussin ja varaston yhdistelmän katolla. Rakennus aiotaan siirtää talon taakse maisemaa tukkimasta. Välillä perhe istuu yhdessä terassilla ja yrittää tunnistaa ohi lentäviä lintuja.

Mökille ei aluksi hankittu televisiota, mutta ei tarvittu kuin pari sateista päivää, kun päätös jo pyörrettiin. Vaivihkaa mökille on ilmaantunut myös dvd-soitin ja tietokone, joka on toistaiseksi pysynyt suurimman osan ajasta suljettuna.

Kesä huipentuu Summien perinteisiin rapujuhliin, joissa tarjotaan oman reseptin mukaan valmistettua chilirapua. Mökin ahtaus ei ole ongelma, sillä suurin osa vieraista ei jää yöksi. Se on niin lähellä Nummelan keskustaa ja Espoota, että monet ystävistä pääsevät kotiin kimppakyydillä tai taksilla. Vain Sadun veli jää nukkumaan piippuhyllylle vanhempien makuusopen yläsänkyyn. Hän onkin ainoa, joka sänkyä käyttää.

Pauliina Lehtinen Kuvaussuunnittelu Elina Jaakkola Kuvat Riikka Kantinkoski

 

  • Julkaistu 28.04.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  30   11

Kommentit

Todella kivat parvekekalusteet? Tietääkö kukaan mistä voisi saada samantyylistä?

Riitta
# 8.6.2010 11:03   0   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

At2 purmo avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012.

At2 dekkari avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012.

At1 koti lindqvist1

Lue lisää lehdestä 1/2012.

At1 koti poikamies1

Lue lisää lehdestä 1/2012.

avotakka_kodit_lappeenranta_01

Kun Katri Iskanius istuu olohuoneen sohvalla katse kaukaisuuteen suunnattuna, muu perhe tietää, että äiti...

jaakari0108

Vuoteen yläpuolelle ripustettuun kollaasiin on kuvattu Minna Perilän ja Stinde Mäkisen jalkaterät ja...

at12_koti_villachr_01

Mielikuvat vievät ensimmäiseksi Beverly Hillsiin. Muhkeat valkoiset sohvat ja holvikaaren tapaan korkeuksiin kaartuva...

at13_koti_toolo2_01

Esikoisen laskettuun aikaan oli vajaa viikko, kun kotikulmien asuntotarjontaa internetistä seuraillut helsinkiläispari...

Kaikki jutut

At2 ideat paitamatto

Näitä tarvitset » kuluneita t-paitoja » kangassakset » virkkuukoukku, esim. nro 8 01.02.2012

At2 lukijakisa ditmer

Blackwoods-sarjassa on upea, pohjoismaista silmää miellyttävä kuosi. Tanskalaisen Ditmerin tyyli on...

At2 purmo avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 dekkari avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 purmo avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 lukijakisa ditmer

Blackwoods-sarjassa on upea, pohjoismaista silmää miellyttävä kuosi. Tanskalaisen Ditmerin tyyli on...

At2 ideat paitamatto

Näitä tarvitset » kuluneita t-paitoja » kangassakset » virkkuukoukku, esim. nro 8 01.02.2012

At2 dekkari avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

Kysely

Mikä on olohuoneesi tärkein huonekalu?:

Näistä keskustellaan

At2 ideat paitamatto

Kun virttyneet trikoovaatteet eivät kelpaa enää kirpputorillekaan, leikkaa ne kuteeksi. Paksulla virkkuukoukulla syntyy pehmeä kylpyhuonematto.

At2 purmo avaus

Suloista elämää lautakasoissa. Täyspäiväisillä perinnerakentajilla ei ole kiire mihinkään.

At1 koti lindqvist1

Seinät kaatuivat ja lattia sai pintaansa kiiltävän epoksimaalin, kun sisustusalalla häärivä maahantuoja remontoi pommikuntoisesta kolmiosta...

At1 sipe25 avauskuva

Sipe Santapukin haave toteutui, kun Eric Lloyd Wrightin Heinolaan suunnittelema talo valmistui.

ompeluseura

Lapset eivät välttämättä osaa arvostaa vaivalla tehtyjä villasukkia tai -lapasia, mutta näist...

ompeluseura

Itse tehdyn tilkkupeiton alle kelpaa käpertyä. Jos yhden illan aikana neuloo kolme palaa, peitto valmistuu kuukaudessa.

At1 sipe25 avauskuva

Sipe Santapukin haave toteutui, kun Eric Lloyd Wrightin Heinolaan suunnittelema talo valmistui.

at6_neulo_itse

Kauniit katealuset syntyvät nopeasti koukkua kääntäen. Tässä ohjeet toukokuun Avotakassa...