- KODIT
- 07.07.2010
Satumainen Villa Saga
Epäilijöitä riitti paljon, kun modernissa kodissa asuva Aarnikon perhe ilmoitti etsivänsä hirsitaloa. Ajatus vanhan idyllisestä talon idyllistä piti kuitenkin perhettä otteessaan, ja uutta kotia etsittiin sinnikkäästi.
Kriteerit olivat tiukat. Ympärillä piti olla luontoa, puita ja vettä, itse talossa kuisti ja korkeat huoneet. Lisäksi talon piti olla rakennettu ennen 1940-lukua.
– Kävimme läpi varmaan sata kohdetta, Piri Aarnikko kertoo.
Sitten he löysivät Villa Sagan. Keltainen talo vuodelta 1825 täytti toiveet ja lumosi perheen. Yli 80-vuotias omistaja Saga oli tarkka siitä, kenelle hän myisi kotinsa, joka oli ollut hänen sukunsa omistuksessa aina. Lopulta hän vakuuttui siitä, että ekologisuuteen perehtyneet Aarnikot vaalisivat rakennusta ja sen ympäristöä.
Paljasjalkainen rouva häärii puutarhassa ja ihastelee vanhaa kylpyammetta. On vaikea uskoa, että hänellä oli ennen uudenaikainen, mustavalkoinen koti. Vielä vaikeampi on uskoa, että hän työskenteli aikaisemmin kaupan keskusliikkeelle. Ekoyrittäjäksi ryhtynyt nainen ei pelkää ottaa isoja askelia elämässä.
– Tämä on se elämä, jota haluan elää, Piri sanoo.
Aikaisemmin hänestä tuntui, että se onnistui vain lomilla. Hän perusti Porvoossa ekokauppa Oravanpesän vuonna 2000. Kaupan kautta Piri löysi samanhenkisiä yrittäjiä, joiden kanssa hän avasi kaupungin keskustassa hyvinvointikeskus Fredrikan lähteen. Siellä Piri vetää jooga- ja meditaatiokursseja sekä pyörittää kasvisruokaan erikoistunutta lounaskahvilaa, jonka ruokien raaka-aineet tulevat läheisiltä luomutiloilta. Tarjolla on myös luontaishoitoja.
– Ongelmilta ei ole vältytty, mutta hankalatkin asiat tuntuvat erilaisilta, kun uskoo asiaansa. Oleellista on, että elämä on täyteläistä nyt eikä sitten kun.
Joulukuussa 2002 perhe nautti takkeihin kääriytyneenä teehetkestä kuistilla. Musiikki soi ja kynttilät paloivat. Edellinen koti oli myyty kalusteineen päivineen, ja Piri asettui miehensä ja poikansa kanssa taloksi. Sitten vanhan talon ongelmat paljastuivat. Putket jäätyivät, ja edessä oli putkiremontti. Putket päätettiin asentaa rakenteiden pintaan, jotta vahinko ei pääsisi toistumaan. Samalla uusittiin myös kylpyhuone.
– Asuimme koko ajan talossa, sillä putkiremontti kesti vain muutaman päivän. Kylpyhuoneen valmistumisessa meni pidempään. Oli aika hauskaa käydä letkusuihkussa pihalla. Onneksi oli sentään kesä! Piri naurahtaa.
Yhteiskaivo korvattiin omalla porakaivolla ja kiinteät säilytyskalusteet sekä muovitapetit poistettiin. Kovin suuria muutoksia 125 neliön kodissa ei pintaremontin lisäksi tehty, vaikka toki vanhassa talossa riittää aina kunnostettavaa. Ekosisustamisen asiantuntija Raija Puukko on auttanut sopivien kalusteiden hankinnassa sekä neuvonut, kuinka sisustuksesta saadaan hengittävä kokonaisuus.
Tyylikseen Piri mainitsee rähjäromantiikan: liian hieno ei käy. Useassa tilassa Sagan kalusteet ovat sisustuksen perusta. Myös ostetut huonekalut ovat kierrätettyjä. Hankinnoille on tarkat kriteerit.
– Kalusteen täytyy tuntua omalta sekä olla ehjä ja toimiva muttei sliipattu. Ehdoton hintakatto on 300 euroa, Piri listaa.
Talon pohjaratkaisu on edelleen selkeä ja toimiva. Kylmillään olevassa yläkerrassa sijaitsevat kesähuoneet ja joogavintti. Piri järjestää siellä kasvisruoka- ja joogakursseja.
Iso puutarha oli vuosien saatossa täysin villiintynyt. Talolle johti kapea kinttupolku tiheän, korkean kasvillisuuden läpi. Paikalla kävi fengshui-puutarhuri, joka opasti kasvien ja istuinryhmien sijoittelussa. Seuraavana kesänä puutarhaan rakennettiin ensimmäiset oleskelupaikat. Nyt päivän jokaiselle hetkelle on pihalla paras paikkansa. Kasvillisuutta peratessaan Piri löysi aarteita: pioneja, marjapensaita, harjaneilikoita ja keisarinkruunuja. Hän on siirtänyt ne arvoisilleen paikoille kukkapenkkiin. Suunnitelmissa on myös kasvihuone ja hedelmätarha. Puutarhan hoito on Pirin lempipuuhia, tosin luovalla otteella.
Villa Saga on opettanut asukkaansa työntämään kätensä multaan ja nauttimaan siitä.
– Aluksi näin vain tekemättömiä töitä enkä ollut koskaan tyytyväinen. Sellainen pilaa tekemisen ilon. Parasta on tunne, että olen joka päivä mökillä.
- Ilmestynyt lehdessä 8/2010
- Julkaistu 07.07.2010
Artikkelin avainsanat
koti aarnikko porvooKirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...
Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...
Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Kylpyhuoneesta tulvahtaa parfyymin tuoksu, ja korkokengät odottavat puulattialla kauniissa...
Vuoteen yläpuolelle ripustettuun kollaasiin on kuvattu Minna Perilän ja Stinde Mäkisen jalkaterät ja...
Mielikuvat vievät ensimmäiseksi Beverly Hillsiin. Muhkeat valkoiset sohvat ja holvikaaren tapaan korkeuksiin kaartuva...
Kaikki jutut
Kirpputoreilla näkee usein kauniinmallisia pieniä pöytiä ja kaappeja, jotka kuitenkin näyttävät turhan teollisilta....
Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...
Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...
VM-Carpetin valkoisesta villa-paperinarumatosta Esmeraldasta (160 x2 30 cm) 55 prosenttia on huovutettua villaa ja 45 prosenttia...
Äänestä suosikkiasi ja voita vuoden 2009 Protoshopista tuotantoon päässyt Timo Niskasen suunnittelema Gimmelegs-valaisinpari....
Osallistu Avotakan kirjoituskilpailuun. Voit voittaa kahden hengen unelmamatkan (15. - 22.1.2011) kaupunkiin, joka on inspiroinut...
Muissa lehdissä
Åsa ja Erik Salvesenin elämä muuttui monessa asiassa kerta heitolla, kun he kuusi vuotta sitten muuttivat Helsingistä Tammisaareen. www.eeva.fi
Kotimaisen Selega System Ky:n yli kahden vuosikymmenen ajan kehittelemä toimintatapa poikkeaa alalla tapana olevasta räätälöinnistä: se ei valmista itse automat www.meidantalo.fi
Laitteiden kirjo ulottuu yksittäisiä toimintoja hoitavista tuotteista järeisiin valvontajärjestelmiin. www.meidantalo.fi
Aloita kartoittamalla talosi tilanne: Onko lukkojen tekniikka ajan tasalla? Entä toimivatko ne kunnolla? www.meidantalo.fi
Gallup
Näistä keskustellaan

Kirpputoreilla näkee usein kauniinmallisia pieniä pöytiä ja kaappeja, jotka kuitenkin näyttävät turhan teollisilta....

Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...

Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...






