Ronnholm pkuva

Sukutalon uusi aika

Taksiautoilija Kurt Eklöf teki kannattavan ostopäätöksen.

Vaikka vielä vuonna 1968 talopaketti oli harvinaisuus, taksiautoilija Kurt Eklöf perheineen valitsi tuolloin sellaisen komealle vantaalaiselle rinnetontille. 100 neliön omakotitalon pääsisäänkäynti oli yläkerrassa, ja keittiö, kolme makuuhuonetta, olohuone, sauna ja pesutilat olivat kaikki samassa kerroksessa. Talopaketti oli suunniteltu tasamaatontille, joten rinteen alapuolen täytteeksi rakennettiin valtava autotalli. Autotallin päälle, puunlatvojen korkeuteen aidattiin kattoterassi. Talli oli täynnä pesua odottavia pirssejä ja huollettavia kuorma-autoja. Nurkassa pirisi keskus, jonka kautta välitettiin tilaukset takseille. Pikkupoikana mummola olikin Thomas Rönnholmille jännittävä paikka.
– Lapsena leikimme taksamittareilla ja kattokylteillä. Talo oli kiva: muistan, kuinka aurinko paistoi aina, ja ulkoterassilla oli uima-allas, Thomas kertoo.
Vuosikymmeniä myöhemmin, kun puut olivat kasvaneet kattoterassin yli, taksikeskus hiljentynyt ja Elsa-mummo alkanut miettiä muuttoa lähemmäksi palveluja, isovanhempien talon ostaminen kävi Thomaksen mielessä. Rönnholmin perhe – Thomas, Saara-vaimo ja Moa-tytär – mieli nimittäin omaa taloa ja pihaa. Isovanhempien talo oli komea ja linjakas, mutta se vaati suurehkoa remonttia, eikä Saara heti innostunut miehensä entiseen mummolaan muuttamisesta.
– Muistin talon ajalta, jolloin piha oli synkkää metsikköä ja hyttyset kiusasivat. Ajatus menneeseen aikaan palaamisesta ei houkutellut, Saara kertoo.
Rönnholmit ehtivätkin jo ostaa tontin Inkoosta, mutta talon piirustuksille ei irronnut rakennuslupaa. Hyvä niin, sillä kun Elsa-mummo muutti, sukutalo jäi tyhjilleen. Saaran sisko, arkkitehti Kaisa Hyyti ideoi pohjapiirustukset uusiksi. Hän piirsi autotallin tilalle ison keittiö-olohuoneen. Pääsisäänkäynti siirrettiin alakertaan, ja autotallin vanhat ovet ja ikkunat korvattiin uusilla, jotta valo suorastaan tulvisi sisään. Arkkitehdin piirustuksissa talo näyttäytyi aivan uudessa valossa. Kaupat tehtiin, ja talon kirjassa vaihtui uusi sivu.

Aurinko alkoi paistaa talon pihalle taas huhtikuussa 2007, kun ympäriltä oli kaadettu kymmeniä puita. Hulppeat 2 000 neliötä ympäröivät tiilirakennusta. Tasaiselta etupihalta maa nousi loivana rinteenä takapihan kallioille, puistoalueen reunaan. 40 vuotta vanha talo oli sisältä hyvin säilynyt. Ruskeat puuovet olivat melkein uuden veroiset, ja 1960-luvun ultramoderni keksintö, lukolliset ikkunat, toimivat yhä moitteettomasti. Myös saunan petsatut hirsiseinät olivat edelleen kauniit. Talon kätköistä paljastui muutakin säilyttämisen arvoista.
– Keittiöstä pelastimme hienot japanilaiset riisiposliinikupit ja Sarpanevan padan. Kirjahyllystä säilytimme kasan 1970-luvun kirjoja. Kaikki hyvä laitettiin talteen, Saara kertoo.
Purkuprosessissa vierähti puoli vuotta. Rönnholmit remontoivat perheen voimin: Saaran sisko teki lopulliset piirustukset sekä huolehti lupa-asioista ja Thomaksen isä Raffe, äärimmäisen osaava metallimies, oli korvaamaton remontin kaikissa käänteissä.
– Kriittisin vaihe oli portaikon puhkaisu ylä- ja alakerran välille. Onneksi vastaava mestari Heikki Möttönen oli aina tilanteen tasalla ja osasi neuvoa.
Toinen suuri muutos oli öljylämmityksen vaihtaminen kalliolämpöön. Vaikka investointi oli kallis, se maksaa ajan myötä itsensä takaisin, sillä maalämpö on edullista. Ratkaisu on myös ekologinen. Kovilla pakkasilla sähkönvaraaja lämmittää taloa. Lämpöä tuo myös tunnelmallinen takka.
– Kalliolämmitys on helppohoitoinen, ja se toimii. Kun tulen keikalta kotiin aamuyöstä, lattia on lämmin talvellakin, vakuuttaa Kaartin Soittokunnassa ja eri jazzkokoonpanoissa rumpuja soittava Thomas.
Välillä remonttiprojekti paisui kuin pullataikina, sillä esimerkiksi ilmastoinnin asennus oli 15 000 euron hintainen yllätys. Koko urakka oli valmis liki kahden vuoden kuluttua, ja lopputulos hämmästytti myönteisesti Elsa-mummonkin. Yläkerrassa seinät, katto ja takka siinsivät vaaleissa sävyissä, ja lattiaa peitti tyylikäs suklaanruskea kokolattiamatto. Alakerran autotallin paikalla paistatteli valoisa, moderni keittiö-oleskelutila.

Talon väriläiskä on Moan punainen huone. Esikoululaisella on seinällään oma liitutaulukin. Rönnholmit adoptoivat Moan vajaan vuoden ikäisenä vauvana Liangjiangin kaupungista Etelä-Kiinasta. Silti nyt 6-vuotias tyttö tuntee synnyinmaansa tapoja hyvin. Joka tammikuu perhe viettää kiinalaista uuttavuotta. Myös kiinalaisia ruokia laitetaan usein, ja Saara ja Moa seuraavat innolla dokumentteja maasta sekä opettelevat kiinan kieltä.
– Totta kai juuret ovat lapselle tärkeät. Kiina on vastakohtaisuuksien maa. Kaupungit ovat moderneja, mutta maalla voidaan elää hyvinkin askeettisesti ja vanhoja perinteitä kunnioittaen, Thomas tietää.
Joogaopettajaksi opiskeleva Saara on kiinnostunut kiinalaisesta viisaudesta etenkin terveydenhoidossa.
– Kiinassa paras lääke on ruoka eli oireiden mukaan pitää syödä oikeanlaista ravintoa. Jos se ei auta, kokeillaan akupunktiota. Lääkkeisiin turvaudutaan vasta viimeisenä, Saara selvittää.
Uuden kodin myötä kasvimaasta on tullut yksi äidin ja tyttären suosikkiharrastuksista. Pihamaalla kasvatetaan herneitä, salaattia, persiljaa ja mansikkaa flunssapäivän varalle. Myös lapselle oma piha on varsinainen mansikkamaa.
– Moalle on tärkeää, että hän pääsee hakemaan itse postin. Kun on oma piha, ulos meneminen on helppoa, Saara sanoo.
Kiinantaitojaan perheen leidit pääsevät testaamaan ensi kesänä, kun Rönnholmit matkaavat ystäväperheen kanssa Pekingiin ja Shanghaihin. Ennen ensimmäistä kouluvuottaan Moa pääsee käymään ainakin Kiinan muurilla ja Kielletyssä kaupungissa.

Kodin sydän on keittiö, ja ruokailu on päivän kohokohta. Saara on ensimmäiseltä ammatiltaan kokki, mutta perheessä kaikki osallistuvat ruuanvalmistukseen. Moa osaa jo kattaa pöydän, ja Thomas on taitava focaccialeipuri. Pöytään tarjoillaan kiinalaista, japanilaista ja italialaista ruokaa tai vaikkapa karjalanpaistia emännän oman reseptin mukaan.
– Meille arki on luksusta. Haluamme nauttia hyvästä ruuasta ja kauniista kodista. Thomaksen epäsäännöllisten työaikojen takia meillä voi olla juhlat vaikka keskellä viikkoa, Saara kertoo.
Rönnholmit ovat tyytyväisiä avaraan keittiöön, sillä pitkän pöydän ääreen mahtuu väkeä. Toinen yhteinen suosikkipaikka on kattoterassi. Moa on saanut katolle uima-altaan, kuten isälläkin oli pikkupoikana.
Sisustustrendit eivät niinkään kiinnosta Saaraa ja Thomasta. He ostavat kerralla kunnollista ja suosivat pelkistettyä tyyliä: punainen lanka on, että tavarat saadaan ovien taa piiloon. Näin elämiselle jää tilaa.
– Seinät tai tavarat eivät tee kotia. Minulle koti on siellä, missä Saara ja Moa ovat, Thomas kiteyttää.

Kuvaussuunnittelu Kaisa Järvinen

  • Julkaistu 07.06.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  12   1

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

At2 purmo avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012.

At2 dekkari avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012.

At1 koti lindqvist1

Lue lisää lehdestä 1/2012.

At1 koti poikamies1

Lue lisää lehdestä 1/2012.

avotakka_kodit_piikkio_01

Omenapuiden ja lehtiverhon takaa pilkottaa viehättävä mansardikattoinen omakotitalo romanttisine...

avotakka_kodit_lappeenranta_01

Kun Katri Iskanius istuu olohuoneen sohvalla katse kaukaisuuteen suunnattuna, muu perhe tietää, että äiti...

jaakari0108

Vuoteen yläpuolelle ripustettuun kollaasiin on kuvattu Minna Perilän ja Stinde Mäkisen jalkaterät ja...

at12_koti_villachr_01

Mielikuvat vievät ensimmäiseksi Beverly Hillsiin. Muhkeat valkoiset sohvat ja holvikaaren tapaan korkeuksiin kaartuva...

Kaikki jutut

At2 ideat paitamatto

Näitä tarvitset » kuluneita t-paitoja » kangassakset » virkkuukoukku, esim. nro 8 01.02.2012

At2 lukijakisa ditmer

Blackwoods-sarjassa on upea, pohjoismaista silmää miellyttävä kuosi. Tanskalaisen Ditmerin tyyli on...

At2 purmo avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 dekkari avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 purmo avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 lukijakisa ditmer

Blackwoods-sarjassa on upea, pohjoismaista silmää miellyttävä kuosi. Tanskalaisen Ditmerin tyyli on...

At2 ideat paitamatto

Näitä tarvitset » kuluneita t-paitoja » kangassakset » virkkuukoukku, esim. nro 8 01.02.2012

At2 dekkari avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

Kysely

Mikä on olohuoneesi tärkein huonekalu?:

Näistä keskustellaan

At2 ideat paitamatto

Kun virttyneet trikoovaatteet eivät kelpaa enää kirpputorillekaan, leikkaa ne kuteeksi. Paksulla virkkuukoukulla syntyy pehmeä kylpyhuonematto.

At2 purmo avaus

Suloista elämää lautakasoissa. Täyspäiväisillä perinnerakentajilla ei ole kiire mihinkään.

At1 koti lindqvist1

Seinät kaatuivat ja lattia sai pintaansa kiiltävän epoksimaalin, kun sisustusalalla häärivä maahantuoja remontoi pommikuntoisesta kolmiosta...

At1 sipe25 avauskuva

Sipe Santapukin haave toteutui, kun Eric Lloyd Wrightin Heinolaan suunnittelema talo valmistui.

ompeluseura

Lapset eivät välttämättä osaa arvostaa vaivalla tehtyjä villasukkia tai -lapasia, mutta näist...

ompeluseura

Itse tehdyn tilkkupeiton alle kelpaa käpertyä. Jos yhden illan aikana neuloo kolme palaa, peitto valmistuu kuukaudessa.

At1 sipe25 avauskuva

Sipe Santapukin haave toteutui, kun Eric Lloyd Wrightin Heinolaan suunnittelema talo valmistui.

at6_neulo_itse

Kauniit katealuset syntyvät nopeasti koukkua kääntäen. Tässä ohjeet toukokuun Avotakassa...