Outi Puron käsissä muffinit valmistuvat varmoin ottein. Se ei ole ihme, sillä muutama vuosi sitten Outi leipoi vuoden ajan pullaa perheelleen joka sunnuntai. Sen jälkeen hän leipoi taidekasvatustyöpajassa 110 lapsen kanssa, ja nykyisin hän leipoo myymälänsä asiakkaille. Siinäpä vasta pullantuoksuinen äiti!
Kymmenen vuotta sitten Outi asui miehensä Jukan ja ensimmäisen lapsensa Hertan kanssa Turun keskustassa vanhassa puutalossa.
– Pakkohuutokaupasta ostamamme puutaloasunto oli onnettomassa kunnossa, sillä siellä ei ollut vesijohtoa eikä sisävessaa, Outi kertoo.
Talo kunnostettiin Outin isän avustuksella yhden kesän aikana. Ajan myötä pariskunta alkoi kuitenkin haaveilla isommasta talosta, sillä toinen lapsi oli tulossa. Lisäksi Outi oli aina unelmoinut omasta hyvän mielen kahvila-galleriasta, jossa tarjoiltaisiin pannukahvia ja tuoretta pullaa. Eräänä sunnuntaina Jukan silmään osui lehti-ilmoitus puutalosta, jossa oli kahdeksan huonetta, yhdeksän kaakeliuunia ja sali.
Outi ja Jukka lähtivät saman tien katsomaan rakennusta Lietoon. Peltomaiseman keskellä, pienen tien varrella, oli suuri keltainen puutalo. Talo ja sen pihapiiri lisärakennuksineen vastasivat kaikkia toiveita, ja kaupat tehtiin saman tien. Oli vuosi 1999.
Talon perustukset on tehty jo 1600-luvulla ja nykyinen rakennus arviolta 1890-luvulla. Taloa on asuttanut jossain välissä kylän nimismies. Purot löysivätkin vintiltä ”kuivumassa” olleita ajokortteja ja haltuun otettuja rekisterikilpiä. Edellinen asukas puolestaan oli ollut rouva, joka oli käyttänyt vain keittiötä ja yhtä huonetta, joten suurin osa talosta oli ollut kylmillään.
Noin 250 neliömetrin kokoinen talo on rakennettu niin, että huoneet kiertyvät yhdeksän kaakeliuunin ympärille. Edellisen talon remontoinnista oppineena Jukka päätti ryhtyä kunnostusurakkaan, ja hyvien ammattilaisten avulla talo uudistettiin.
Kuvataideopettajaksi valmistuttuaan Outi jatkoi opintoja Turun piirustuskoulussa. Sieltä hän valmistui kuvanveistäjäksi. Outin lopputyö oli installaatio ommelluista ja kirjailluista vauvapusseista, jotka täyttyivät ilmalla ja tyhjenivät vuorotellen. Tuolloin hän ymmärsi, ettei kuvanveiston tarvitse olla perinteistä puun tai pronssin muovausta.
Valmistuttuaan Outi oli kolmen pienen lapsen äiti ja mietti, mitä voisi tehdä työkseen.
Hän päätti tehdä leipomisesta taidetta, vaikka ei ollut kovin montaa kertaa tarttunut jauhopussiin ja kaulimeen.
– Vuoden ajan leivoin joka sunnuntai. Puolet syötiin, ja puolet laitoin talteen. Vuoden päästä minulla oli 2 000 kuivattua pullaa, joista syntyi teos Wäinö Aaltosen museoon Turussa.
Teos oli valtava metallikehikko, joka oli täytetty led-valoilla. Puro teki pulliin reikiä ja asetteli ne kehikkoon niin, että valot tuikkivat pullien sisältä. Led-valoista muodostui sana love, joka muuttui välillä hate-sanaksi.
– Museon eteiseen toin mukanani keittiön, jossa leivoin vierailijoille tuoretta pullaa joka sunnuntai.
Vuonna 2004 syntyi perheen kuopus Arne. Seuraavana vuonna Outi ryhtyi tekemään väitöskirjaa nykytaiteesta ja taidekasvatuksesta. Sen tiimoilta hän on jatkanut leipomista muun muassa turkulaisten lasten kanssa. Projektissa lapset leipoivat piparkakkutaikinasta tilataideteoksen.
– Lasten kanssa leipominen ja ruualla leikkiminen tuntuivat ajatuksena eettisesti epäreilulta. Projektin aikana lapset pohtivat ruualla leikkimistä, ja leipomisen tarkoitus paljastui työpajan lopuksi. Työt myytiin kymmenen euron kappalehintaan ja tuotto lahjoitettiin Afrikkaan Beniniin tienrakennusprojektiin. Tämä oli Outin ensi kosketus avustustyöhön.
Kolme vuotta sitten Outi alkoi pitää pihapiirissään kesäkahvila Aittaa, jossa on esillä hänen omia töitään ja tarjolla tietenkin tuoretta pullaa.
– Olin lukenut Monkey Biz -nimisistä tuotteista ruotsalaisista sisustuslehdistä 90-luvulla. Niiden valmistuksessa työllistetään pelkästään naisia ja äitejä. Ihastuin ajatukseen ja päätin alkaa tuoda tuotteita maahan. Löysin internetistä erään eteläafrikkalaisen tavaratalon sisäänostajan nimen ja lähetin hänelle viestin.
Paljastui, että kyseinen sisäänostaja, Diane, oli Outin hyvä ystävä vuosien takaa. He olivat olleet samaan aikaan vaihto-oppilaina Australiassa, ja vaihtovuoden jälkeen he pitivät tiiviisti yhteyttä, mutta ajan myötä yhteydenpito lopahti.
– Aikaa siitä, kun olimme olleet tekemisissä edellisen kerran, oli kulunut 15 vuotta, Outi kertoo.
Uudelleen syntyneen yhteyden innoittamana Outi matkusti perheineen Etelä-Afrikkaan tapaamaan Dianea ja etsimään tuotteita, joita voisi tuoda Suomeen. Hän tutustui kuukauden aikana kahdeksaan pajaan ja niiden tuotteisiin.
Eräänä päivänä perhe vieraili taidemuseossa.
– Siellä oli esillä valokuva, jossa musta nainen ja hänen kaksi poikaansa istuivat ja katsoivat kameraan. Alla oli teksti, jossa luki jokaisen kuolinvuodet. Valokuvan pojat olivat poikiemme ikäisiä. Siksi kuva kosketti erityisesti.
Äiti ja lapset olivat kuolleet aidsiin. Sillä hetkellä Outi ajatteli, että haluaa auttaa kurjuudesta kärsiviä.
– Minua viehättää ajatus siitä, että niinkin arkisella asialla kuin ostamisella voi auttaa. Jos tarjoaa ihmisille valintoja, niin samalla antaa heille mahdollisuuksia valita.
Ajatuksen pohjalta syntyi yritys Mums helping mums. Mums on koonnut Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin verkoston designtuotteita valmistavista työpajoista, jotka sitoutuvat työllistämään muun muassa HIV-positiivisia naisia. Nimekkäät suunnittelijat muotoilevat tuotteet, ja työpajat ohjeistavat äitejä, jotka valmistavat tuotteet kotonaan ja hoitavat samalla lapsiaan.
– Asiakkaat tulevat Aittaani eri syistä: osa pitää designista, osa uniikista, osa kaikesta kauniista.
Kukapa ei haluaisi ostaa hyvää omaatuntoa. Hyvän työn ja kaupankäynnin rinnalla valmistuu myös Outin väitöstyö – ei siitä, mitä taide on, vaan mitä taiteella voi saada aikaan.
Susanna Vento Kuvat Tuomas Kolehmainen
