Tervetuloa uusi alku!

Moderni-sana kuvaa parhaiten Päivi Koskisen tyyliä niin sisustuksessa kuin elämässä yleensäkin. Kun Päivin avioliitto päättyi kaksi vuotta sitten eroon, hän halusi rakentaa uuden kodin itselleen ja tyttärilleen Emmille, 16, ja Iinalle, 13.
– Vanha talomme oli itse rakennettu unelmakoti. Vaikka olisi ollut luontevaa jäädä sinne tyttöjen kanssa, halusin avata uuden sivun elämässäni. Talosta luopuminen ei ollut helppoa, mutta siitä alkoi selviytymisprosessi, vaatealan yrittäjänä työskentelevä Päivi kertoo.
Uusi alku tupsahti kirjaimellisesti nurkan takaa: itähelsinkiläisessä rinteessä patsasteleva 1970-luvun paritalo näkyi nimittäin Koskisten vanhan talon ikkunasta. Talon rakennuttanut herra asui yksin paritalon 202 neliön puolikasta ja kaipasi vähemmän tilaa. Asunnon mahdollisuudet – suuret ikkunat, avarat huoneet ja valoisa piha – herättivät heti Päivin kiinnostuksen.
Matalan, kaksikerroksisen tiilitalon tyyli oli säilynyt lähes koskemattomana vuodesta 1974. Seiniä peittivät mäntypaneelit, kuviolliset tapetit ja tiili, ja alakerran allasosastolle kuljettiin komeasti saluunanovista.
– Näin talossa kuitenkin paljon potentiaalia, sillä sen henki oli ainutlaatuinen.
Talon osto ei ole nappikauppaa. Niinpä perhe kokoontuikin vielä kerran yhteisvoimin miettimään muuttoa. Isä ja lapset istuivat taloehdokkaan sammaleenvihreällä kokolattiamatolla, mäntyisten seinien suojissa kuin mörrimöykyt korpikuusessa ja miettivät Päivin päähänpistoa. Päivi ei enää miettinyt. Hänellä oli jo vahva visio siitä, millaisen perustan neljä makuuhuonetta, kaksi oleskelutilaa, parveke sekä sauna ja uima-allasosasto tarjoaisivat uudelle elämälle. Ainoastaan tulevan remontin kulut askarruttivat. Kun jotain aloittaa, se pitää pystyä saattamaan myös valmiiksi.

Maalilla saa ihmeitä aikaan, tuumasi Päivi kävellessään uuden kotinsa saluunanovista alakertaan. Emäntä halusi yksinkertaistaa talon värit. Harmaan hillityt sävyt yhdistettynä valkoiseen antaisivat talolle tyylikkään, nykyaikaisen ilmeen. Tyhjät neliöt täyttyivät unelmilla: yläkerran apukeittiöstä tulisi työhuone, varastosta kauan kaivattu vaatekomero ja alakerran makuuhuoneesta näytösvoimistelua harrastaville tytöille jumppasali. Tuolloin elettiin lokakuuta. Lehdet tippuivat puista samaan aikaan, kun talosta lähti roskalavoittain ajan patinaa kohti kaatopaikkaa.
Pintaremontoinnista Päivillä oli onneksi runsaasti kokemusta. Jo pikkutyttönä hän tapetoi ja maalasi äidin apuna. Siksi sisäpintojen maalaus ei hirvittänyt.
– Olo oli energinen. Tunnemyrskyssä oli ihanaa päästä purkamaan tarmoaan johonkin konkreettiseen.
Kädet täyttyivätkin tapettikerroksista, joita irtosi seinistä eri kuoseissa ja sävyissä. Tapettikerrosten jäljiltä pinta oli liian epätasainen uudelle maalikerrokselle, joten kolojen täyttämät seinät piti ensin pinnoittaa.
Remontin suuretkaan linjat eivät edenneet aikataulun mukaisesti. Ammattimiehet olivat päivittäneet sähkö- ja putkitöitä jo kolmen kuukauden ajan. Myös valtava laatoitusurakka oli aloitettu. Silti asumus ei ollut läheskään siinä kunnossa, mitä etukäteen oli suunniteltu, kun Päivi tyttärineen asettui taloksi.

Ensimmäiset kuukaudet uudessa kodissa olivat pölyisiä ja maalinkatkuisia. Vain omat pedit nostivat mukavuustasoa sängynjalan verran leirielämän yläpuolelle. Kolme naista jakoi yhden lavuaarin, jossa pestiin sekä hiukset että astiat. Vaatteet säilytettiin pahvilaatikoissa, mikroaaltouuni toimitti keittiön virkaa, ja suihkuvuoro oli naapurissa joka aamu kello seitsemän.
– Uudessa tilanteessa mukavat naapurit ovat tärkeitä. Heistä on seuraa ja heiltä saa apua, Päivi kiittelee.
Hän toimii nykyisin pienen taloyhtiön isännöitsijänä ja naapuri talonmiehenä.
Remontin jatkuessa myös henkiselle ruuvimeisselille olisi ollut käyttöä. Ensimmäinen laattamies hutiloi seinien alla kulkevien vesiputkien eristysten kanssa niin perusteellisesti, että koko urakka täytyi aloittaa alusta. Silloin muutaman ruuvin löysääminen korvien välistä olisi ollut paikallaan.
– Vaikka palkkaa ammattilaisen, ei voi tietää, mitä saa. Lopulta valtavan laatoitusurakan hoiti erinomaisesti Mikko Outila.

Iloisiakin yllätyksiä sattui. Kun kylpyhuoneen putkisto vaati niin järeitä toimenpiteitä, että alakerran kylmiö piti purkaa tieltä pois, Päivi suri menetettyjä hillopurkkihyllyjä. Purnukoista viis, kylmäkellarin takaa paljastui talon todelliset helmet: kauniin lämpimät tiiliseinät. Niiden väliin syntyi emännän suosikkipaikka, tunnelmallinen lukunurkkaus.
Tiilien lisäksi vain yläkerran parketti ja alakerran lankkukatto säilyivät koskemattomina.
– En elä menneessä, enkä kerää edes perintöhuonekaluja. Talon kaikki huonekalut keittiöstä yöpöytiin on suunnitellut Kirsi Valanti, joka löysi juuri oikeat sävyt kotiini. Olen tyyliin todella tyytyväinen.
Erityisen ihastunut Päivi on suunnittelijan oivalluksiin keittiön kalustuksessa. Pyörillä liikkuvia tasoja voi käännellä mielensä mukaan, corian-taso kiiltää ja kestää, ja upotettu tiskiallas tuo ylellisyyden tuntua.
– Vaatekaupassa käsittelen niin paljon materiaaleja, että haluan rauhoittaa kodin turhalta tavaralta. Pidän hillitystä arjen luksuksesta, jota yksityiskohdat mehevöittävät, Päivi selvittää tyyliään.
Euroopan kenkä- ja vaatemessuja kiertävä yrittäjä ihailee etenkin italialaista sisustustyyliä. Lempiväri harmaa on sekin Armanin peruja. Työmatkoilta tarttuu usein mukaan kotiintuomisia – joskus niitä suorastaan juuttuu matkaan. Niin kävi espanjalaiselle rottinkimaljakolle, joka jumittui lentokentän läpivalaisuun.
– Monta miestä oli kiskomassa, ja rottinki vain rusahteli. Lopulta maljakko kuitenkin saatiin ehjänä perille.
Muut herkkupalat saatiin kotiin vähemmällä draamalla: neliömäiset lukulamput, nahkainen kirjakori ja koreat kynttilänjalat ovat muistoja Päivin kevättalven vierailuilta eurooppalaisiin sisustusliikkeisiin.
Kaikki pyöreä ja munanmuotoinen viehättää Päiviä. Suosikkielementit näkyvät myös maalauksissa, jotka Päivi tilasi tutulta taiteilijalta. Virve Stöör-Forsbomin Valopilkussa on utuiselle kanvaasille maalattu pieni ovi, josta pääsee uuteen elämään.

Elokuussa valo tulvi jo ikkunoista sisään. Linnut sirkuttivat rinteessä, ja puutarhassa kilisteltiin laseja. Vietettiin vanhimman tyttären rippijuhlia. Samalla sukulaiset ja ystävät näkivät ensi kertaa uuden talon.
– Vieraat ihastuivat. Joku vitsailikin, ettet sinä miestä tarvitse, kun osaat tehdä tällaista jälkeä itse.
Päivi on syystäkin tyytyväinen kädenjälkeensä. Yhdeksässä kuukaudessa 1970-luvun talo muuttui 2000-luvun kodiksi, jossa äidin ja tyttärien on hyvä elää. Kaikkien yhteinen suosikki on alakerran iso takkahuone, jossa leidit laiskoina sunnuntaipäivinä katsovat elokuvia ja pohtivat pulahtamista lasioven takana välkkyvään uima-altaaseen. Tytöt pitävät vedessä pulikoimisesta ja kutsuvat myös kavereitaan allasjuhliin. Kun jumppasalin värivalot sytytetään, alakertaan saadaan disko- tai karaoketunnelmaa.
– Kotiin on ihana tulla. Täällä silmä lepää, ja tulee heti levollinen olo, Päivi tuumaa.
Hän on iloinen tyttäristään, kodista ja siitä, että on saanut tehdä unelmiensa työtä 20 vuotta. Yrittäjäksi ryhtyminen vaati aikanaan samaa rohkeutta, joka oli Päivin turva myös mutkikkaassa taloprojektissa.
– Olen ylpeä, että sain pidettyä kaikki langat käsissäni. Kun ei pelkää, unelmistaan voi tehdä totta.

Marjo Pajunen Kuvaussuunnittelu Laura Brotherus Kuvat Riikka Kantinkoski