• 25.08.2008

Toimitus

Kari Silvola

Kari Silvola, vastaava päätoimittaja
Vastaan lehden linjasta ja filosofiasta sekä sen jatkuvasta kehittämisestä. Oma sisustustyylini on moderni ja dramaattinen; ilman sänkyäkin voisin elää, mutten ilman taulujani ja muuta taidetta. Olen oikea asuntosäästäjä, sillä käytännössä käyn kotona vain nukkumassa. Aikani kuluu töissä ja tallilla, jossa estehevoseni Cherokee asuu. Kotini tyylikkäin sisustuselementti on tiikerijuovainen Ukko-poika.

Miia Kauhanen

Miia Kauhanen, toimituspäällikkö (äitiysvapaalla)
Junailen ja huolehdin, että lehdenteko pysyy aikataulussa ja homma rullaa. Ohjeistan tekijöitä ja valvon ylieditorina tekstien laatua. Sisustustyyliltäni olen melko moderni, mutta sotken surutta sekaan tyylirikkoripauksia etnosta romantiikkaan. Kauneinta kodissani on kaksi venäjänsinistä pikkupantteria.

Iiris Hirvonen

Iiris Hirvonen, toimituspäällikkö
Etsin lehteen uusia kiinnostavia koteja. Järjestelen, ohjeistan ja editoin niistä tehtäviä juttuja. Lisäksi hoidan lehden antiikki- ja klassikkopalstoja. Sisustan yhdistämällä modernia ja perinteistä. Kokeilen mielelläni poikkeavia ratkaisuja, ja teen paljon itse. Kotini kaunein esine on 1700-luvun Mora-kello. Vanha Rouva seisoo ylväänä modernien huonekalujen vierellä ja käy edelleen oikeassa ajassa.

Mari-Kaisa Brander

Mari-Kaisa Brander, toimituspaallikkö (vt.)
Editoin juttuja eli varmistan, että tekstit ovat kaunista ja kieliopillisesti virheetöntä suomen kieltä. Olen aina pitänyt sisustamisesta, ja työ Avotakassa on vain lisännyt intoani: minulla on koko ajan vireillä jotakin. Seuraavaksi vaihtoon lähtee keittiönpöytä.

Emma Vehviläinen

Emma Vehviläinen, toimitussihteeri
Editoin tekstit oikeakielisiksi ja määrämittaisiksi. Osallistun myös Tapetilla-palstan toimittamiseen. Sisustuksessa pidän samoista asioista kuin teksteissäkin: selkeydestä, yksinkertaisuudesta ja persoonallisista mausteista. Tahdon kotiini tavaroita, joilla on tarina.

Minna Riekki
 

Minna Riekki, AD
Vastaan lehden visuaalisista päälinjoista. Teen kuvaussuunnittelua eli junailen suurimpien juttujen kuvauksia, mihin sisältyy niin tekijöiden värväämistä, kuvauspaikkojen etsintää kuin kuvaussuunnitteluakin. Huolehdin, että taittaminen pysyy aikataulussa, ja taitan juttuja itsekin. Kotini sisustuksessa suosin selkeitä linjoja ja harmonista yleisilmettä.

Katri Väisänen

Katri Väisänen, graafinen suunnittelija
Pääroolini on taittaminen eli lehden ulkoasun graafinen suunnittelu. Käytännössä se on kuvien ja tekstien asettelua mahdollisimman esteettiseksi, kiinnostavaksi ja houkuttelevaksi kokonaisuudeksi. Huolehdin osaltani lehden graafisen ilmeen ja painojäljen laadusta.

Laura Brotherus

Laura Brotherus, sisustustoimittaja
Suunnittelen, toteutan ja toimitan studiossa rakennettavia sisustuksia, ostos- ja sisustusvinkkijuttuja. Yhdistelen mielelläni sisustuksissa eri tyylejä ja kuoseja, kuten kukkaa, ruutua ja raitaa. Kotini on leikkimielinen cocktail pinkkiä, valkoista ja mustaa. Salainen heikkouteni ja ystäväni lapsuudestani asti on Hello Kitty.

Laura Brotherus

Anna Rouhiainen, toimitusharjoittelija
Oikoluen tekstit ja tarkistan, että ne ovat virheettömiä sekä oikeakielisiä ja -tyylisiä. Kotini sisustuksessa sekoittuvat klassinen ja moderni. Suosin pelkistettyjä, ajattomia huonekaluja ja pintamateriaaleja, ja maustan vähäeleistä yleisilmettä mieleni mukaan voimakkaanvärisillä tekstiileillä ja lasiesineillä.

Päivi Suutarinen

Päivi Suutarinen, toimitusassistentti
Huolehdin toimituksen juoksevista asioista, järjestelen ja junailen asioita laidasta laitaan. Vastaan myös lukijoiden yhteydenottoihin ja huolehdin lukijakilpailuista sekä kokoan lehden sisällön nettiin. Sisustajana tavoittelen lähinnä kodikkuutta ja käytännöllisyyttä. Viiden hengen perheessä suurin sisustushaaste on yrittää pitää tavaramäärä aisoissa ja omilla paikoillaan.

 

  • Julkaistu 25.03.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  17   4

Lisää aiheesta

Kaikki jutut

At8 kotivuorisalo ranska vaaka

  Rakennusta ympäröivät kevään väreissä hehkuvat puut. Hiljaisuuden rikkovat vain tasatunnein kumahtelevat kirkonkellot ja...

At8 kotilappalainen hki vaaka

   Mahdoton operaatio, kuiskailivat ihmiset 60-luvun lopulla rakennetun kerrostalohuoneiston esittelyssä. Edellinen...

koti aarnikko porvoo vaaka

Epäilijöitä riitti paljon, kun modernissa kodissa asuva Aarnikon perhe ilmoitti etsivänsä hirsitaloa. Ajatus vanhan idyllisestä...

Vuohenjuustopiirakka

Keittokirja Sirpa Talkan leivontakirjan silmäily on kulinaarinen nautinto. Sivuilta vyöryy syljet herauttavia leipomuksia...

at0210_ompeluseura

Näistä hurmaavista matoista haaveilevan ei tarvitse uhrata kaikkia talvi-iltoja käsitöiden tekoon, sill...

koti aarnikko porvoo vaaka

Epäilijöitä riitti paljon, kun modernissa kodissa asuva Aarnikon perhe ilmoitti etsivänsä hirsitaloa. Ajatus vanhan idyllisestä...

At kirjoituskilpailunew

Osallistu Avotakan kirjoituskilpailuun. Voit voittaa kahden hengen unelmamatkan (15. - 22.1.2011) kaupunkiin, joka on inspiroinut...

At8 kotilappalainen hki vaaka

   Mahdoton operaatio, kuiskailivat ihmiset 60-luvun lopulla rakennetun kerrostalohuoneiston esittelyssä. Edellinen...

Gallup

Avotakka.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme?:

Näistä keskustellaan

ompeluseura

Tilkkutorkkupeiton neulominen vaatii hieman neulomiskokemusta. Ohuehko lanka ja ohuet puikot lisäävät työn...

lato_paakuva

Kerrostaloelämää keskustan vilskeessä seurasivat suunnittelija Ulla Koskisen elämässä pienten...

at0210_ompeluseura

Näistä hurmaavista matoista haaveilevan ei tarvitse uhrata kaikkia talvi-iltoja käsitöiden tekoon, sill...

At8 kotivuorisalo ranska vaaka

  Rakennusta ympäröivät kevään väreissä hehkuvat puut. Hiljaisuuden rikkovat vain tasatunnein kumahtelevat kirkonkellot ja...