Tukholmalainen kerrostalokoti on minimalismin ylistys

Aivan kuin joku olisi parahtanut, että jälleen yksi tyhjä, mustavalkoinen koti. Olisihan sekin pitänyt arvata, että siellä asuu arkkitehti, jolla on muotoilusta kirjoittava puoliso. Kannattaa silti jatkaa lukemista. Minimalistit saavat heti mitä haluavat, ja muille on luvassa riemukas yllätys.

Klonk, klonk, klonk. Hissi kuuluukin jo kolisevan Anderssoneille tukholmalaisen kerrostalon kolmanteen kerrokseen. Ruokahissi nimittäin. Elna Nykänen Andersson on tilannut taas herkkuja kivijalan Petite France -kahvilasta.

– Kallista palvelua tulee käytettyä paljon, koska se on niin mutkatonta. Riittää, että kirjoitan tilauksen ja lähetän sen alakertaan. Vältyn jopa tiskaamiselta, kun lasken ruokailun jälkeen likaiset astiat alas.

Toisinaan Elna ostaa miehensä Erikin kanssa aamiaispaketin. Syötyään he suuntaavat lenkille tai uimaan ja vasta sitten töihin. Erikin tarvitsee vain harppoa kadun toiselle puolelle, missä on hänen kestävään kehitykseen erikoistunut arkkitehtitoimistonsa.

Talossa on myös muita erikoisuuksia ruokahissin lisäksi. Kun talo valmistui vuonna 1935 Kungsholmenin kaupunginosaan, lehdistö kehui sitä yhdeksi Ruotsin demokraattisimmista. Kaikista olohuoneista näkyy Mälarenjärvelle, ja sosiaalipoliitikko Alva Myrdalin ajatusten pohjalta Sven Markelius oli piirtänyt sinne jopa lastentarhan ja asukkaiden ruokasalin. Siivoukseen ja pyykinpesuun oli palkattu henkilökuntaa.

– Palvelujen piti vapauttaa työelämään astunut nainen kotitöistä. Käytännössä talosta tuli elitistinen: työväestölle tarkoitetut asunnot vetosivat aikansa radikaaleihin ja intellektuelleihin. Nykyisin täällä asuu paljon luovien alojen väkeä, Erik kertoo.

Ensi kerran Erik tutustui taloon jo opiskeluaikoinaan. Vielä läheisemmän tuntuman hän sai, kun tuttu pyysi suunnittelemaan uuden kotinsa remontin.

– Minua alkoi houkutella ajatus asumisesta talossa, jonka mestari oli luonut ja jossa hän oli myös itse asunut. Ostin 35 neliön yksiön ensimmäisestä kerroksesta.

Kun Elna oli astunut Erikin elämään, pariskunta kaipasi lisää tilaa. Muutama vuosi myöhemmin kolmannesta kerroksesta vapautui kymmenen neliötä suurempi asunto.

Erik kunnioittaa perinteitä mutta ei ole valmis menemään kunnioituksessaan miten pitkälle tahansa. Hän mietti, miten oman aikansa uudistaja Markelius olisi tarkistanut ratkaisujaan, jos vielä eläisi. Olemassa olevaa täytyy kunnioittaa mutta ei saa menettää käsitystä siitä, mitä nykyasukkaat tarvitsevat. Erik paljastaa, että mustat rakenteet ovat hänen suunnittelemiaan, kun taas valkoinen on alkuperäistä. Markelius olisi taatusti ylpeä lopputuloksesta.

Huonekalut laskee kahden käden sormin, ja pääväreihin riittävät yhden käden sormet. Ulko-ovelta ei näe vielä paljoakaan, vain valkoisen takan ja Elnan mustan pianon. Elna soittaa Erikin mielestä kuin ammattilainen. Seinänaapurikin on tullut toivomaan konserttia.

Kaikki toiminnot sijoittuvat mustan kuution ympärille. Säilytykseen pyhitettyyn kuutioon on upotettu myös musta televisio. Mustilla diabaasilaatoilla pyörähtelee musta siivousrobotti.

Kuution ympäri pääsee kulkemaan, ja jokainen nurkka avaa uuden näkymän. Vaikka eteinen, keittiö, olohuone ja makuuhuone ovat toisiinsa liukuvaa ovetonta tilaa, niitä ei näe yhtä aikaa.

Ainoastaan tummanpuhuva kylpyhuone jää oven taakse. Aamuisin suihkuun mennessään Elnasta tuntuu kuin hän ryömisi turvalliseen luolaan. Pienessä huoneessa on myös yllättävää dynamiikkaa. Kun himmeät diabaasiseinät kastuvat, ne alkavat kiiltää.

– Minimalistinen tyyli sopii funktionalistiseen arkkitehtuuriin. Sitä paitsi vähät värit rauhoittavat vähäisiä neliöitä. Alkuvuosina pidin kiinni jopa siitä, että kaikki pikkutavarat oli piilotettu näkyviltä, Erik kertoo.

Se oli silloin. Nykyisin esillä saa olla jokunen maljakko, lehtipinoja ja kannettavat tietokoneet. Tosin Erikin kone maastoutuu mustaan ikkunalautaan ja Elnan kannettava takan valkoiseen laastiin. Pikkutavaraakin on ”ilmaantunut” niin paljon, että säilytystilat loppuvat nerokkuudestaan huolimatta kesken.

Viimeisimmän kalustehankinnan aiheutti Alva-tyttären syntymä lokakuussa. Hänen pinnasänkynsä paikka on olohuoneen ja makuuhuoneen välissä, keskellä kulkureittiä.

– Itse asiassa meillä on kiikarissa 130 neliön huoneisto puolen kilometrin päässä. Sieltä olisi vielä parempi näköala järvelle kuin täältä.

Kuulostaa kuin Alva heräilisi päiväuniltaan. Isällä ja äidillä on yllään mustaa ja harmaata, mutta tytär on puettu piparmintunvihreään potkupukuun.

Näköpiirissä on tosiaan paljon muutakin kuin mustaa. Alvalla on luumunpunaiset vuodevaatteet, ja jokin aika sitten Elna osti oranssin torkkupeiton ja eteiseen oranssin kynnysmaton. Erik ei vastustanut lainkaan.

– Alva on muuttanut elämämme. Todennäköisesti uusi asuntomme kylpee väreissä, Erik sanoo.