Ullakkohuoneisto uhkuu elämää

Ullakkohuoneistossa Helsingin kattojen yllä vallitsee lähes teatraalinen tunnelma. – Teatraalisuus ja salaperäisyys kiehtovat minua, koska kasvoin teatterisuvussa. Olen kerännyt esineitä paljon matkoilta. Matkustaminen on intohimoni, Kit Buch Lund toteaa. Kolmekymmentä vuotta keittiöalalla toiminut Kit emännöi 136 neliön ullakkohuoneistoa Voffi-terrierinsä kanssa.

Persoonallinen koti kertoo asukkaan mieltymyksistä. Seiniä koristavat Hugo Simbergin ja Outi Heiskasen kuvitukset. Matto taas on niin riemunkirjava, että sellaisia näkee yleensä vain syyrialaisilla markkinoilla. Takan reunalla hymistelee tekopyhän budapestiläismunkin patsas. Jalkalamppu on muisto 1980-luvulta, komea korealainen puupiironki puolestaan on Pariisin peruja, ja sohvakaluston seurana on äidiltä perinnöksi saatu tuoli. Kirjahyllyssä järjestystä pitää yllä Jayavarman VII, Kambodžan edesmennyttä kuningasta esittävä hiekkapatsas. – Kammoan sisustustrendiä, jossa koko koti tyhjennetään ja tilalle luodaan täysin uusi tyyli. Vaikka kaikki sointuu sävy sävyyn, valmiiksi pureskeltu sisustus ei kerro asukkaasta mitään. Kodin pitää peilata ihmisen elämää. Siksi eletyt vuosikymmenet saavat näkyä asunnossani. Hankkiessani sisustustavaroita en mieti, sopivatko ne tyyliin. Jos esine kutsuu minua, ostan sen, emäntä selvittää sisustusfilosofiaansa.

Kitin Vispilänkauppa keittiöiden kanssa alkoi 1970-luvun lopulla, kun hän muutti perheineen omakotitaloon Kauniaisiin. Kotiin piti saada keittiö, joka olisi paitsi käytännöllinen myös hyvännäköinen. – Keittiösuunnittelu oli tuolloin Suomessa aivan lapsenkengissä. Lähdin Ruotsiin etsimään itselleni sopivaa keittiötä, ja sille tielle jäin.

1970-luvun lopulla naapurimaan keittiöitä koristi täälläkin tunnettujen lieden, jääkaapin ja vesipisteen lisäksi kumouksellinen keksintö – tyyli. Ensimmäiseen Kitin itse suunnittelemaan keittiöön tuli ennennäkemättömän suoraviivaiset tammikaapit, ja liesi sijoitettiin ajan henkeä uhmaten nurkkaan. Herre gud, kuinka kodikasta, huokasivat vieraatkin. Kit keitteli nurkkaliedellä velliä pienille lapsilleen ja piirsi keittiön ensin naapurilleen ja sitten ystävälleen. Seuraavaksi naapurin anoppikin halusi omansa. Syrjähypyksi tarkoitetusta harrastuksesta tuli puolivahingossa ammatti, ja vuonna 1989 Kit perusti Accente-liikkeensä.

– Ajattelin ensin, ettei minusta ole yrittäjäksi, kun suvussanikin on vain taiteilijoita ja sotilaita. Yrittäjänä toiminut mieheni kuitenkin kannusti uudelle uralle. Aluksi Kit edusti ruotsalaisia tehtaita. Kun 1990-luvulla provencelaiseleganssi tuli ruostuneita kahvoja ja madonsyömiä puuovia myöten muotiin, hän opiskeli ranskaa ja alkoi tuoda Suomeen ranskalaisia keittiöitä.

– Keittiö on nykyajan olohuone, johon panostetaan paljon. Kun suunnittelee keittiöitä ihmisille, täytyy nähdä heidän sydämiinsä. On tiedettävä, millaisia ihmisiä he ovat ja mitä he haluavat. Haastavinta on esteettisyyden ja toimivuuden yhdistäminen, Kit sanoo.

Makunsa kullakin, ja oma maku onkin keittiökauppiaan mielestä paras puntari sisustamisessa. – Kaikilla on oma mielipiteensä kauneudesta. Vaikka olisi kuinka asiantuntija, kenelläkään ei ole yksinoikeutta hyvään makuun. Makuasioista ei sovi kiistellä, eikä niissä varsinkaan pidä kitsastella. Kerran työmatkallaan Tukholmassa Kit poikkesi erääseen galleriaan ja rakastui ensisilmäyksellä Peter Dahlin maalaukseen tanssivasta, rehevästä pariskunnasta. – Taulu on niin elämänmyönteinen, etten saanut siitä silmiäni irti. Galleristi kehotti viemään taulun kotiin. Vastasin, ettei minulla ollut siihen varaa. Galleristi pakkasi kuitenkin taulun mukaani ja pyysi maksamaan sitten, kun minulla on rahaa. Ripustin taulun seinälle ja kuuden kuukauden kuluttua lähetin sekin Tukholmaan, Kit kertoo.

Jokaisella matkalla yrittäjän silmiin osuu sisustusideoita. Esimerkiksi kuubalainen arkkitehtuuri teki Kitiin suuren vaikutuksen, ja Vietnamissa hän ihastui kankaiden uskomattomiin väreihin. Kokonaan oma lukunsa ovat joka toinen vuosi Milanossa järjestettävät keittiömessut, joiden aikana kaupungissa pyörii todellinen ideamylly. Mikään ei Kitin mielestä kuitenkaan kiteytä kauneuden käsitystä yhtä hyvin kuin Venetsia.

– Venetsia on kanavineen epärealistinen, maaginen kaupunki. Se on hieno esimerkki siitä, kuinka kaunista rappeutuneisuus voi olla. Kaupungin silmiä hipova harmonia syntyy siitä, että kaikki ei ole täydellistä.

Kansainväliset vaikutteet ovat kulkeutuneet maailmalta myös suomalaisiin keittiöihin. Nykyisin suositaan kustavilaista arvokkuutta amerikkalaisen keittiön tyylillä maustettuna. Vanhat käytännötkin pitävät pintansa: keittiön parhaalle paikalle, tiskipöydän päälle, laitetaan yhä tuttuun tapaan astiankuivauskaappi. Kit jättäisi tilaa ja valoa vievän kaapin pois, sillä astiat kuivuvat tiskikoneessa. Lisäksi astiakaapista valuva vesi kuluttaa turhaan puupintoja. – Suomessa ollaan ihanan avoimia kaikkialta tuleville vaikutteille. Toisin kuin yleisesti ajatellaan, meillä on kansainvälinen ilmapiiri, maailmanmatkaaja kehaisee.

Vaikka suutarin lapsilla ei tunnetusti ole kenkiä, Kit on päässyt loihtimaan itselleen unelmien keittiön jo kahdesti. 1990-luvun lopulla kaupat ullakkohuoneistosta syntyivät Kitin vakuututtua, että siipiosassa oli riittävästi tilaa kodikkaalle keittiölle. – Rakastan nykyisen keittiöni symmetrisyyttä. Pastellivärien yhdistäminen jalopuuhun oli aikanaan Milanossa suurta muotia. Vaikka aika on ajanut ohi pastelliväreistä ja pyöristetyistä muodoista, pidän kiinni oikeudestani vanhanaikaiseen keittiöön.

Keittiö onkin kodin huoneista tärkein, sillä siellä kestitään vieraat ja korkataan samppanjat. Emännän mielestä koti on parhaimmillaan silloin, kun joukko ystäviä kokoontuu ullakolle laittamaan ruokaa ja istumaan iltaa. – Keksin aina syyn avata samppanjapullon. Olen sitä mieltä, että ihmisen pitää tehdä elämästään ainutkertainen ja jakaa iloa ympärilleen. Elämä on lyhyt. Mieheni äkillisen kuoleman myötä ymmärsin, ettei koskaan voi tietää, kuinka lyhyt se todella on.

Kit on ikionnellinen siitä, että saa tehdä rakastamaansa työtä. Keittiöala on yhä yhtä jännittävää kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Ullakkokotiinsakin Kit on juurtunut sydänjuuriaan myöden. Kesäviikonloppuna hän ei raaski lähteä kattoterassiltaan aina edes maalle. Urbaani nainen juo aamukahvin ruusuorapihlajoiden kätköissä ja kuuntelee, kuinka laivat saapuvat satamaan ja raitiovaunut kolistelevat kaupungilla. Illalla hän lähtee keskustaan nauttimaan Helsingin sykkeestä. Maailmalle lähteneet lapset houkuttavat kuitenkin matkustamaan. Kitin poika muutti Barcelonaan ja tytär perusti perheen Tanskaan. Toki jälkikasvu vierailee kotonakin, kuten viime jouluna. Silloin ystävistä ja sukulaisista koostuva suomalais-tanskalainen suurperhe istuutui yhdessä juhlapöytään.

Marjo Pajunen Kuvaussuunnittelu Laura Brotherus Kuvat Riikka Kantinkoski