Uusi asunto tuntui heti kodilta

Esikoisen laskettuun aikaan oli vajaa viikko, kun kotikulmien asuntotarjontaa internetistä seuraillut helsinkiläispari huomasi todellisen helmen. Lähikorttelissa myyntiin tullut 90 neliön huoneisto oli monin tavoin haaveiden summa: se oli kooltaan, hinnaltaan ja tyyliltään sopiva, ja mikä parasta, siinä oli kaksi makuuhuonetta.

– Olimme vähän aiemmin todenneet, että mahdumme silloiseen alle 60 neliön kaksioomme myös vauvan kanssa. Meille tutussa Töölössä vapautuu yleensä pieniä ja tosi suuria asuntoja, mutta keskikokoiset perheasunnot ovat myyntilistoilla harvinaisia. Tapanamme oli kuitenkin silmäillä tarjontaa. Tietysti meille ihanteellinen koti tuli myyntiin juuri silloin, kun olin viimeisilläni raskaana, sanoo nykyään jo kahden pontevan pojan äiti.

Pariskunta osoitti omistajalle kiinnostuksensa heti näytön alkuminuuteilla ja maksoi käsirahan samana päivänä.

– Seuraavana yönä ei nukuttu. Hirvitti, miten yhdistää lapsen syntymä, uuden asunnon osto, vanhan myynti ja muutto. Arvelimme saavamme kaksiomme kaupaksi nopeasti, ja niin kävikin. Se meni päivässä.

Kaupanteko sovittiin pankkiin joulukuun ensimmäiseksi päiväksi kolme vuotta sitten. Pariskunta joutui kuitenkin soittamaan myyjälle, etteivät he valitettavasti pääsekään paikalle, sillä he olivat synnytyssairaalassa.

Muuttoa uuteen kotiin helpotti huomattavasti se, että asuntoon tarvittiin vain kevyt maalausremontti. Pohjaratkaisuun aiemmin tehdyt muutokset olivat mieleisiä.

– Avara, selkeä ja valoisa asunto näytti valmiiksi omaan makuun laitetulta ja tuntui heti kodilta. Keittiöön oli liitetty palvelijanhuone, ja lasiset pariovet avautuivat olohuoneeseen. Asunnon houkuttelevuutta lisäsi se, että isoon tilaan saisi sijoitettua kookkaan ruokapöydän ja lapsikin mahtuisi sinne leikkimään samaan aikaan, kun itse teen ruokaa, perheenäiti kertoo.

Nyt melkein kolmivuotias Elias huristaa lelumopollaan keittiöstä olohuoneeseen ja hallin kautta takaisin. Heinäkuinen tulokas Aaron on vielä vanhempiensa varassa. Vauva vaikuttaa rauhalliselta viilipytyltä, kun taas isoveli on äitinsä sanoin oikea vilpertti, joka naarmuttaa parkettia ja järsii sohvapöydän kulmaa.

Poikien isä on syntyperäinen Töölön kasvatti eikä mieli kotikulmiltaan mihinkään. Hän tietää, että karuilta vaikuttavat kivikorttelit tarjoavat lapsille huimia seikkailuja ja yllättävän paljon viheralueita. Oman kadun varrella on puisto, ja jalkakäytävän ja kerrostalorivistön väliin jää kapea viherkaistale. Yhden talon edustalla sinnittelevät upeat kärhöt, ja toinen talo peittyy syksyisin punahehkuiseen villiviiniin. Iso sisäpihakin näyttää yllättävän vehmaalta. Ei arvaisi, että Helsingin vilkkain väylä Mannerheimintie kulkee korttelin toisella puolella.

­– Seutu on parasta Töölöä, sillä kaikki kiintopisteet ovat lähellä. Täältä pääsee helposti leikkipuistoihin, kävelylle Seurasaareen ja viikonlopun ruokaostoksille vilkkaalle torille. Lähikirjaston lastenosasto tarjoaa hyviä virikkeitä. Haluamme pysyä tutuilla nurkilla emmekä kaihoa omakotitaloon Espooseen, sanoo miehensä lailla keskusta-asumiseen ihastunut perheenäiti.

Hän muistelee kuulleensa, että sadasta alueelle syntyneestä lapsesta vain puolet aloittaa siellä koulunsa. Monet perheet muuttavat pientaloalueille keskustan ulkopuolelle.

Lapsiperheelle omakotitalon valtti olisi kätevä kuraeteinen, mutta kerrostaloasunnon arvostuksessa painavat esimerkiksi ikkunoista avautuvat näkymät olympiastadionin tornille ja Espoon Keilaniemen jättirakennuksiin. Myös alueen historia tuo lisänsä asumiseen. Perheen kotikortteli kuului vielä 1930-luvulla niin sanottuun Humaliston huvila-alueeseen. Kun vanhat villat oli purettu, arkkitehti Ole Gripenbergin piirtämät kuusi kerrostaloa rakennettiin korttelin kulmaukseen vuonna 1936. Ne saivat juhlalliset latinankieliset nimet Unus, Duo, Tertius, Quartus, Sextus ja Octavus, kerrotaan Kaija Hackzellin ja Kirsti Topparin kirjassa Töölöntullin molemmin puolin.

Esimerkiksi Duo-talon osti 1940-luvun lopulla Neumannin makkaratehtaan omistaja, ja siksi kulmauksen liikehuoneistossa oli pitkään lihakauppa. Korttelin kuuluisuuksia olivat Aino Acktén lapset Glory Leppänen ja Mies Reenkola, Tauno Palo perheineen ja Valtosen sisarukset eli Harmony Sisters.

Perhe nauttii kotinsa vanhasta hengestä ja sen tuomasta kodikkuudesta.

– Huoneet ovat korkeat, erkkeri lisää valoa ja ruudutettu tammiparketti on talon rakennusajalle tyypillinen. On mukavaa, että asunnossa on säilynyt nostalginen tunnelma, vaikka esimerkiksi peseytymistilat ja keittiö on nykyaikaistettu.

Edelliset asukkaat ovat rakennuttaneet halliin jo ulko-ovelta näkyvän hormittoman valetakan, jossa voi polttaa kynttilöitä. Halli takkamantteleineen näyttää kutsuvalta kirjastolta, sillä kirjat ovat vanhahtavissa lasivitriineissä sivuseinustalla. Koska nojatuolin etukulmissa on pyörät, istuinta on helppo liikutella olohuoneesta keskemmälle asuntoa.

Ikkunanurkkauksen kookas rulo-ovikaappi kätkee tietokoneen ja konttoritarvikkeet. Kiinteissä vaatekomeroissa on säilytetty alkuperäiset ovet.

– Pidän keittiön vanhahtavasta hengestä, mutta nykymakuuni sopisivat myös hyvin modernit kaapistot ja erilainen välitilamateriaali. Lattialaatoissa on hassu vivahde. Ripaus rustiikkia täydentäisi tyyliä paremmin.  

Sisustuksen yleislinjaa voi kutsua perinteisen kodikkaaksi, jopa hieman maalaishenkiseksi. Monet huonekaluista ovat vankkaa puuta ja sävyt lämpimän maanläheisiä, ruskeaa, beesiä ja valkoista. Kalustuksen ja tekstiilien muodostamaa rauhallista taustaa saa helposti elävöitettyä irtotyynyillä, torkkupeitteillä ja pientavaroilla. Nyt kodista on riisuttu ylimääräiset koriste-esineet tai ne pidetään pikkusormien ulottumattomissa.

Kynttilöitä on siellä täällä, ja niiden sävyjä vaihdellaan syksyn edetessä. Tulollaan ovat fuksianpunainen ja tumma oranssi. Vanhemmat nauttivat elävästä tulesta ja rauhallisesta tunnelmasta, kun lapset on saatu yöunille.

Susanna Luoto ja Soili Ukkola Kuvaussuunnittelu Jori Svärd Kuvat Juha Juntto