Värin pilkettä

Siellä yhdistyvät luonto, historia, yhteisöllisyys, urbaani kaupunkiasuminen, hyvät liikenneyhteydet ja loistavat ulkoilumahdollisuudet. Niiden vuoksi myös suomentaja Annika Rinne muutti sinne vuosi sitten. Lisäksi lähellä on pahin ja paras eli suku – vanhemmat ja isovanhemmat asuvat naapuritalossa. Mummo kokoaa perheen sunnuntaisin illalliselle ja valvoo, että ”pikkuinen” eli Annikan 17-vuotias tytär Aino tulee yöksi kotiin.

Lukiota käyvä tytär olisi halunnut muuttaa lapsuudenmaisemiinsa Helsingin keskustaan, mutta luonnon äärellä viihtyvä äiti taivutteli hänet kantakaupungin rajalle.
– Tänne muuttaminen oli oikeastaan kompromissi, Rinne kertoo.

Hän on kokeillut asumista niin kerrostalossa, paritalossa kuin rivitalossa. Miljöö on vaihdellut helsinkiläisestä lähiöstä ydinkeskustaan ja sieltä merenrantaan Espoon Westendiin, missä Rinne asui viisitoista vuotta.

Nyt on Arabianrannan vuoro. Vastaavaa aluetta ei hänen mukaansa Helsingistä löydy.
– Viihdyn täällä erinomaisesti. Viikin luonnonsuojelualue on minulle tärkeä paikka.

Ympäristö tosiaan on ihanteellinen: lähellä kuohuu Vanhankaupunginkoski, Lammassaareen pääsee kävellen ja vanhojen rakennusten maalauksellisilla terasseilla voi käydä kahvilla.

Ja onhan täällä myös korkeatasoista muotoilua ja arkkitehtuuria, jotka Rinnettä alueessa houkuttivat. Hän luki opintojensa ohessa huvikseen taidehistoriaa ja muotoilua Taideteollisessa korkeakoulussa.
– Rakkaista harrastuksistani on ollut minulle hyötyä myös työssäni tv-kääntäjänä.

Osuvasti Muotoilijankadulla asuva Rinne kutsuukin itseään muodon orjaksi. Muodista hän ei sen sijaan ole kiinnostunut.

Kivi, puu, tuli, vesi. Ylimmän kerroksen valoisa kolmio on täynnä luonnonelementtejä. Vihreä matto tuo oitis mieleen nurmikon, tulesta taas muistuttaa sohvan liekkikuvioinen huopatyyny. Lattialla lepäävä metallivati loistaa asunnon aurinkona, ja keraamikko Kirsi Kivivirran aaltoilevat muototiilet ikkunalaudalla tuovat mieleen veden. Merensiniset lasimaljat ovat kuin pieniä lähteitä. Rinne kuvaileekin kotiaan huoneistoluonnoksi.
– Värien ja muotojen valinta oli alitajuista. Huomasin symboliikan vasta, kun koti oli sisustettu.

Kodin kivielementti on Eero Saarisen Tulppaani-marmoripöytä. Olohuoneen nurkassa on toinenkin tulppaani, joka kukkii ympäri vuoden. Siinä voi istua, sillä se on ranskalaisen Pierre Paulinin retrotuoli.

Kaupunkikodin luonnonläheisin paikka on kuitenkin lasitettu parveke, jonne elämä laajenee kesällä. Silloin auringossa viihtyvä Rinne avaa parvekkeen lasiseinät ja nauttii lämmöstä.

Hän pitää sisustuksessa pelkistetyistä muodoista mutta ei tyrkytä makuaan muille.
– Tunnelma on tärkein. Koti on aina täydellinen, kun se kuvastaa asukkaidensa persoonaa. Itse pyrin harmoniaan mutta taidan vain rauhoitella sillä sisäistä kaaostani.

Rinteen kodissa on lämmin tunnelma. Jokainen esine ja pintamateriaali on valittu huolella. Tammilattia vaihdettiin koivuiseksi, sillä vaalea puu tuo pieneen asuntoon valoa. Keittokomerosta tehtiin mahdollisimman yksinkertainen, mutta siellä on myös hauskoja yksityiskohtia. Stefano Giovannonin sulavalinjainen La Cucina Alessi -hana muistuttaa merihirviötä, Frank Gehryn Pito-vesipannun mahonkikahva taas tuo mieleen kalan.
– Tuttavat näkevät pannussa eri merkityksiä. Yksi näkee oravan, toinen kalan, kolmas erotiikkaa.

Aino lumoutuu muotoilun sijaan rokista, mutta kyllä hänkin osaa arvostaa hyvää muotoilua. Hänen kitaransa ei ole mikä tahansa keppi vaan Gibsonin tunnettu Hummingbird-malli.

Sekä äiti että tytär ovat ruuan suhteen Italia-friikkejä. Italialaista ruokaa kokataan koko suvun kesken ja siitä myös keskustellaan paljon. Rinne on opiskellut saapasvaltiossa italian kieltä. Kiinnostus maata kohtaan näkyy hänen kotinsa sisustuksessa.
– Italialaisessa muotoilussa viehättävät hienostuneet värit ja lennokkuus, joka pelastaa muotoilun tylsyydeltä.

Italialaisista tekstiilivalmistajista Annikan suosikki on Missoni, jonka käsialaa on hänen päiväpeittonsa.
– Ihailin brändin vaatteita ja kankaita viimeksi New Yorkissa. Värien käyttö on omaa luokkaansa: aistikkaissa yhdistelmissä näkyvät maineikkaan muotitalon pitkät suunnitteluperinteet.

Annika ei sen sijaan lämpene suomalaiselle kestosuosikille Marimekolle, koska kuosit ovat niin näyttäviä ja hallitsevia.
– Mutta onhan Marimekolla toki Maija Louekarin kaltaisia loistavia suunnittelijoita. Pidän kuitenkin enemmän pienistä, suomalaisista printtiverstasta, sillä ne uudistavat mielestäni kotimaista tekstiiliperinnettä hyvällä tavalla.

Arkkitehtuuri on toinen Rinteen suurista kiinnostuksen kohteista. Hän innostui alasta asuessaan Westendissä arkkitehti Erkki Kairamon suunnittelemassa paritalossa. Kairamo kutsui edustamaansa tyylisuuntaa lyyriseksi konstruktivismiksi, joka tarkoittanee suurin piirtein runollista mutta järjestelmällisen geometrista arkkitehtuuria.
– Herkät suhteet ja valon oivaltava käyttö avasivat arkkitehtuurin merkityksen minulle uudella tavalla.

Rima jäi korkealle muuton jälkeenkin: Muotoilijankadun kerrostalo on arkkitehtitoimisto Bruun & Murolen suunnittelijatiimin käsialaa.

Värit hallitsevat Rinteen persoonallista kotia, mutta ne eivät tukahduta tilaa vaan pikemminkin korostavat sen avaruutta. Seinät ovat ainakin toistaiseksi puhtaanvalkoiset.
– Värit tulevat sisältäni. En paneudu koskaan pohtimaan niiden käyttöä vaan odotan värien järjestäytyvän itsekseen. Koska muutimme vasta viime syksynä, sisustaminen, tai sisustautuminen, jatkuu vielä pitkään.