Villasukkapäiviä ja terapiaa

Vaikka kolmikerroksinen, harjakattoinen talo seisoo mäen päällä, se ei juuri näy tielle. Talo kätkeytyy lähes kokonaan saksanpähkinäpuun, hevoskastanjan ja monien havupuiden taakse. Ympärillä lainehtii sipoolainen peltomaisema.
Carita ja Tommy Hellsten asuvat ja tekevät työtään täällä. Tommy on kahdestakymmenestä kirjastaan tunnettu terapeutti, kouluttaja ja teologi. Myös Carita on terapeutti ja lisäksi Hellstenien yrityksen henkilöstöpäällikkö. Terapia- ja koulutustilat ovat talon pihapiirissä, muun muassa vanhassa hevostallissa.
– Ihmisen on kaikkein paras olla rauhallisella maaseudulla tarpeeksi lähellä kaupunkia. Siksi tämä miljöö sopii hyvin myös terapiatyöhön, Tommy sanoo.
1920-luvulla rakennettua asuintaloa on laajennettu kahteen kertaan, mutta vanhan talon charmi on säilytetty. Taloon on rakennettu lisää ikkunoita ja erilaisia tiloja moneen eri tasoon. Tunnelma vaihtuu tilasta toiseen siirryttäessä perinteisestä rustiikkiseen ja vaalean romanttiseen. Alakerrassa on Caritan työhuone ja kirjasto, jossa pidetään välillä kuusihenkisen yrityksen palavereja. Seuraavassa kerroksessa on olohuone, ruokailutila, keittiö ja makuuhuone. Vaalea yläkerta toimii vierashuoneena ja Hellstenien ”kesämökkinä”, jossa katsotaan televisiota ja rentoudutaan. Jyrkkää jakoa yksityiseen ja julkiseen tilaan ei ole. Pariskunta viettää vapaa-aikaansa yleensä siellä, missä takkaan on sytytetty tuli. Molemmat lukevat, ja toisinaan Carita neuloo. Tulisija löytyy joka kerroksesta – komein, alkuperäinen kaakeliuuni toisen kerroksen olohuoneesta.
Hellsteneille kodissa tärkeintä on hyvä henki.
– Kun elämä on kunnossa, riittää energiaa ja intoa myös kodin kunnossapitoon ja sisustamiseen. Tämä on meidän yhteinen projektimme, Tommy sanoo.
Yhteinen maku kasvattaa hyvää henkeä.
– Olemme sisustaneet talon itsellemme: emme liian hienoksi vaan sellaiseksi, että meillä on täällä hyvä olla, Carita kertoo.
Välillä on myös osattava luopua. Pari kertaa vuodessa Carita käy kaapit läpi ja antaa pois tai vie kirpputorille kaiken tarpeettoman. Näin sisustus ei pääse jämähtämään.
– Tärkeät muistot haluan säilyttää, mutta liikaa tavaraa ei saa olla, koska silloin ei mahdu hengittämään. Pyrin antamaan pois niin paljon kuin mahdollista. Silloin uutta energiaa tulvii tilalle.

Hyvä henki ei synny kotiin väkisin. Jos asukkaat eivät ole onnellisia, kodista tulee helposti vain tyhjä kulissi.
Hellstenien talo oli aiemmin Tommyn ja tämän ensimmäisen vaimon ja nyt jo aikuisten lasten koti. Vanhemmat olivat jo pitkään voineet huonosti avioliitossaan, ja se näkyi kodin tunnelmassa ja kunnossa. Carita oli heidän yhteinen perhetuttunsa.
– En olisi halunnut muuttaa tänne, mutta jotenkin tunsin, että niin on tarkoitettu. Se oli lähes hengellinen tunne. Tunsin, että tämä on paikka, jossa me teemme työmme, ja se tunne on vain vahvistunut koko ajan, Carita kertoo.
Työtilat oli tuolloin jo osin rakennettu. Riitti siis, että Carita kääri hihat ja ryhtyi hommiin.
Talon uudeksi rouvaksi asettuminen ei ollut helppoa. Tommy oli asunut välillä vuoden Porvoossa, ja entinen vaimo oli vienyt omat tavaransa pois. Talo oli tyhjä ja kolkko, ja Caritasta tuntui raskaalta olla siellä. Tommy koetti parhaansa mukaan tasoittaa tietä lupaamalla Caritalle Hästensin vuoteen, jos hän muuttaisi. Sen Carita myös sai. Aivan ensimmäiseksi Tommy kuitenkin teki porrastasanteelle asetelman peikonlehdestä, harmaista kivistä, kynttilöistä ja pienestä majakasta. Se oli Caritalle tärkeä osoitus siitä, että Tommy oli valmis panostamaan yhteisen kodin rakentamiseen.
Silti kesti monta vuotta ennen kuin Carita tunsi talon kodikseen. Hän valloitti sen pikkuhiljaa itselleen remontoimalla ja sisustamalla. Keittiön remontti oli erityisen tärkeä, sillä huone uusittiin täysin. Carita oli haaveillut vaniljanvaaleasta keittiöstä, mutta Tommy ihastui ranskalaisiin, kellertäviin kaappeihin, ja puhui Caritan ympäri. Välitilan värikkäät kaakelit ovat italialaisia lattialaattoja.
– Laattoja valitessamme olimme kuin karkkikaupassa, mutta kun ladoimme niitä lattialle, oli todella vaikeaa sommitella niistä hyvä kokonaisuus. Kaapitkaan eivät aluksi näyttäneet siltä mitä olin odottanut, ja ennätin itkeä sekä kaappeja että laattoja. Tunsin menettäneeni unelmieni keittiön, Carita kertoo.
Nykyään hän rakastaa ranskalaista maalaiskeittiötään ja maustepurkkejaan. Upea talonpoikaiskaappi korostaa maalaistunnelmaa ja antaa myös lisää kaappitilaa. Tänne Carita tulee kesken työpäivänkin laittamaan ruokaa.

Työ- ja vapaa-aika limittyvät toisiinsa, sillä pariskunta tekee työtä kotona. Carita on kuitenkin kotona enemmän. Vapaapäivinä hän kuuntelee musiikkia, järjestelee paikkoja ja tekee ruokaa. Ei ole tarvetta lähteä pois.
– Lähden täältä ehkä kerran viikossa, ja silloinkin yleensä Porvooseen. Helsingissä käyn niin harvoin kuin mahdollista.
Tommy lentää ympäri Suomea puhumassa ja kouluttamassa, joten hän arvostaa sitä, että saa rauhoittua kotona. Kiirettä hän ei kuitenkaan tunne.
– Kun saa käyttää luovuutta, on mahdollista tehdä vähemmän ja saada enemmän aikaan. Silloin on keskittyneempi ja innovatiivisempi, Tommy sanoo.
Carita stressaantuu joskus yrityksen asioista, mutta terapiatyö on henkireikä, josta hän todella nauttii.
– Se on todella energisoivaa työtä. Terapiassa ollaan läsnä tässä ja nyt, eikä kiirettä ole.
Viime aikoina pariskuntaa on työllistänyt Ihminen tavattavissa -hanke. Hellstenit saivat kirjojen vuoksi niin paljon erilaisia yhteydenottoja, etteivät he kyenneet vastaamaan kysyntään, mutta eivät myöskään osanneet suositella muita kouluttajia tai terapeutteja. Niinpä he päättivät luoda verkoston itse kouluttamalla mentoreita, jotka auttavat ihmisiä käyttämään omia voimavarojaan vastoinkäymisissä.
Työn vastapainoksi Hellstenit käyvät kesäisin purjehtimassa tai moottoripyöräilemässä.
Loma-aikojen ulkopuolellakin arki katkeaa, kun pariskunta viettää kahdestaan kalenteriin merkittyjä villasukkapäiviä. Niinä päivinä edes Caritan ja Tommyn yhteensä kuusi lasta ei saa tulla kylään. Silloin pari tekee puutöitä, hoitaa puutarhaa, saunoo ja grillaa.
– Villasukkapäivinä Tommykin valloittaa kodin taas omakseen, Carita sanoo.
 

Katariina Krabbe kuvaussuunnittelu Laura Brotherus kuvat Riikka Kantinkoski