ompeluseura1209

Virkkaa kätevät säilytyskorit

Pikkutavaroiden säilytykseen tarkoitetut lokerot ovat siistin kaapin parhaat ystävät.

Käsistään kätevä ehtii virkata somat säilytyskorit vielä parahiksi ennen joulusiivousta, sillä pienen korin virkkaa parissa illassa. Keskikokoisen ja suuren korin tekemiseen kuluu hiukan enemmän aikaa, mutta melko helppotöisiä nekin ovat. Virkkaamista nopeuttaa se, että säilytyskorit virkataan kaksinkertaisella langalla.

Somat säilytyskorit on virkattu Kotiväki-langasta. Yksi kerä (200 g) lankaa maksaa 6,90 euroa ja virkkuukoukku (koko 3) 1,90 euroa. Kolmen korin tekoon tarvitaan neljä kerää lankaa, joten säilytyskorien hinnaksi tulee yhteensä noin 30 euroa.

Värikkyydestä pitävä voi virkata eriväriset korit: Kotiväki-lankaa saa myös luonnonvalkoisena, heleänsinisenä ja punaisena. Värikartta on Novitan sivuilla osoitteessa www.novita.fi. Lanka on täyttä puuvillaa, ja se kestää konepesun.

Koko:
pieni 15 x 15 cm, kork. 15 cm, keskikoko 30 x 15 cm, kork. 15 cm ja iso 30 x 30 cm, kork. 15 cm

Langan menekki:
Kolmeen koriin tarvitaan yhteensä 800 g Novitan mustaa (099) tai valkoista (011) Kotiväki-lankaa.

Virkkuukoukku:
Novita koko 3 tai käsialan mukaan

Mallivirkkaus:
Virkkaa ohjeen mukaan kiinteitä silmukoita.

Tiheys:
22 kiinteää silmukkaa = 10 cm

Huomioitavaa:
Korit virkataan kaksinkertaisella langalla ja virkkauksen pitää olla tiukkaa, jotta korit pysyvät muodossaan.

 

Pieni kori

Aloitus
Virkkaa kaksinkertaisella langalla aloitusketjuksi 33 ketjusilmukkaa.

1. kerros
Virkkaa 1 ketjusilmukka kääntymiseen ja 1 kiinteä silmukka jokaiseen aloitusketjun ketjusilmukkaan = 33 silmukkaa.

2. kerros
Virkkaa 1 ketjusilmukka kääntymiseen ja sen jälkeen jokaiseen silmukkaan yksi kiinteä silmukka. Jatka virkkaamista toistamalla kerrosta 2, kunnes kappaleen korkeus on 15 senttimetriä. Virkkaa sitten sivukappaletta varten kappaleen sivuun viimeisen kerroksen jatkoksi 33 uutta ketjusilmukkaa. Virkkaa 1 ketjusilmukka kääntymiseen ja 1 kiinteä silmukka jokaiseen ketjusilmukkaan. Virkkaa tämän jälkeen 1 kiinteä silmukka jokaiseen silmukkaan = 66 silmukkaa. Virkkaa vielä toista sivukappaletta varten kappaleen sivuun viimeisen kerroksen jatkoksi 33 ketjusilmukkaa. Virkkaa 1 ketjusilmukka kääntymiseen. Virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaiseen ketjusilmukkaan ja vielä 1 kiinteä silmukka jokaiseen kiinteään silmukkaan = 99 silmukkaa. Virkkaa näillä kaikilla silmukoilla kiinteitä silmukoita kerroksen 2 mukaan, kunnes sivukappaleiden korkeus on 15 senttimetriä. Virkkaa kerroksen alusta 66 kiinteää silmukkaa. Käännä työ. Virkkaa kääntymiseen 1 ketjusilmukka ja sen jälkeen 33 kiinteää silmukkaa. Sivukappaleet on nyt valmiit. Jatka taas virkkaamista vain keskimmäisillä 33 silmukalla, kunnes korkeus on 15 senttimetriä.

Viimeistely
Höyrytä kappale höyryraudalla. Aseta kulman sivut vuorotellen kohdakkain ja virkkaa kaksinkertaisella langalla sivut napakasti yhteen kiinteillä silmukoilla. Virkkaa kulmasauma kappaleen siltä puolelta, jolla kerrokset kulkevat, ja virkkaa jokaiseen kerrokseen 1 kiinteä silmukka. Päättele langanpäät. Viimeistele korin yläreuna virkkaamalla kaksinkertaisella langalla korin reunan läpi 1 kerros kiinteitä ketjusilmukoita. Höyrytä lopuksi valmis kori ja käännä reunat kaksinkerroin.

Keskikokoinen kori

Aloitus
Virkkaa kaksinkertaisella langalla aloitusketjuksi 66 ketjusilmukkaa.

1. kerros
Virkkaa 1 ketjusilmukka kääntymiseen ja 1 kiinteä silmukka jokaiseen aloitusketjun ketjusilmukkaan = 66 silmukkaa.

2. kerros
Virkkaa 1 ketjusilmukka kääntymiseen ja jokaiseen silmukkaan yksi kiinteä silmukka. Jatka virkkaamista toistamalla kerrosta 2, kunnes kappaleen korkeus on 15 senttimetriä. Virkkaa sen jälkeen sivukappaletta varten kappaleen sivuun viimeisen kerroksen jatkoksi 33 uutta ketjusilmukkaa. Virkkaa 1 ketjusilmukka kääntymiseen ja 1 kiinteä silmukka jokaiseen ketjusilmukkaan. Virkkaa tämän jälkeen 1 kiinteä silmukka jokaiseen silmukkaan = 99 silmukkaa. Virkkaa vielä toista sivukappaletta varten kappaleen sivuun viimeisen kerroksen jatkoksi 33 ketjusilmukkaa. Virkkaa 1 ketjusilmukka kääntymiseen. Virkkaa sitten 1 kiinteä silmukka jokaiseen ketjusilmukkaan ja vielä 1 kiinteä silmukka jokaiseen kiinteään silmukkaan = 132 silmukkaa. Virkkaa näillä kaikilla silmukoilla kiinteitä silmukoita kerroksen 2 mukaan, kunnes sivukappaleiden korkeus on 15 senttimetriä. Virkkaa kerroksen alusta 99 kiinteää silmukkaa. Käännä työ. Virkkaa kääntymiseen 1 ketjusilmukka ja 66 kiinteää silmukkaa. Sivukappaleet on nyt valmiit. Jatka taas virkkaamista vain keskimmäisillä 66 silmukalla 15 senttimetriä.

Viimeistely
Höyrytä kappale höyryraudalla. Aseta kulman sivut vuorotellen kohdakkain ja virkkaa kaksinkertaisella langalla sivut napakasti yhteen kiinteillä silmukoilla. Virkkaa kulmasauma kappaleen siltä puolelta, jolla kerrokset kulkevat, ja virkkaa jokaiseen kerrokseen 1 kiinteä silmukka. Päättele langanpäät. Viimeistele korin yläreuna virkkaamalla kaksinkertaisella langalla korin reunan läpi 1 kerros kiinteitä ketjusilmukoita. Höyrytä lopuksi valmis kori ja käännä reunat kaksinkerroin.

Iso kori

Aloitus
Virkkaa kaksinkertaisella langalla aloitusketjuksi 66 ketjusilmukkaa.

1. kerros
Virkkaa 1 ketjusilmukka kääntymiseen ja 1 kiinteä silmukka jokaiseen aloitusketjun ketjusilmukkaan = 66 silmukkaa.

2. kerros
Virkkaa 1 ketjusilmukka kääntymiseen ja sen jälkeen jokaiseen silmukkaan yksi kiinteä silmukka. Jatka virkkaamista toistamalla kerrosta 2, kunnes kappaleen korkeus on 15 senttimetriä. Virkkaa sitten sivukappaletta varten kappaleen sivuun viimeisen kerroksen jatkoksi 33 uutta ketjusilmukkaa. Virkkaa 1 ketjusilmukka kääntymiseen ja 1 kiinteä silmukka jokaiseen ketjusilmukkaan. Virkkaa tämän jälkeen 1 kiinteä silmukka jokaiseen silmukkaan = 99 silmukkaa. Virkkaa vielä toista sivukappaletta varten kappaleen sivuun viimeisen kerroksen jatkoksi 33 ketjusilmukkaa. Virkkaa 1 ketjusilmukka kääntymiseen. Virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaiseen ketjusilmukkaan ja vielä 1 kiinteä silmukka jokaiseen kiinteään silmukkaan = 132 silmukkaa. Virkkaa näillä kaikilla silmukoilla kiinteitä silmukoita kerroksen 2 mukaan, kunnes sivukappaleiden korkeus on 30 senttimetriä. Virkkaa kerroksen alusta 99 kiinteää silmukkaa. Käännä työ. Virkkaa kääntymiseen 1 ketjusilmukka ja 66 kiinteää silmukkaa. Sivukappaleet on nyt valmiit. Jatka taas virkkaamista vain keskimmäisillä 66 silmukalla, kunnes korkeus on 30 senttimetriä.

Viimeistely
Höyrytä kappale höyryraudalla. Aseta kulman sivut vuorotellen kohdakkain ja virkkaa kaksinkertaisella langalla sivut napakasti yhteen kiinteillä silmukoilla. Virkkaa kulmasauma kappaleen siltä puolelta, jolla kulkee kerrokset ja virkkaa jokaiseen kerrokseen 1 kiinteä silmukka. Päättele langanpäät. Viimeistele korin yläreuna virkkaamalla kaksinkertaisella langalla korin reunan läpi 1 kerros kiinteitä ketjusilmukoita. Höyrytä vielä valmis kori ja käännä reunat kaksinkerroin.

Ohjetiedustelut: Novita 040 178 2266 (ma ja ke 10–14).
Lankatiedustelut: Novita-myymälä 09 6131 7726 (ma–pe 10–17) tai 05 744 3335 (ma–pe 9–16).
Katso Novita-lankojen ostopaikat osoitteesta www.novita.fi.
 

Kuvaussuunnittelu Johanna Söderlund Mallisuunnittelu Jonna Kivilahti Kuva Johanna Kinnari Ohje Novita

  • Ilmestynyt lehdessä 12/2009
  • Julkaistu 21.10.2010

Artikkelin avainsanat

virkattu säilytyskori, virkkaus
  60   28

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Kuusenkoristeet

1. Leikkaa kankaasta 20 x 6 sentin pala. Taita se keskeltä kahtia, jolloin leveydeksi tulee 3 cm. Ompele koko avoimelle pitk...

At12 ideat

Näin lipasto tehtiin Irtolaatikot kerättiin erilaisista laatikostoista ja kaapeista vuosien varrella. 1...

Muistitaulu

Näitä tarvitset taulunkehys, jossa on lasi  vaaleaa tapettia sakset tai mattoveitsi kynä ja viivoitin...

at7_neuloitse

Bali-lanka on erikoiserä ja sitä myydään alla olevissa myymälöissä. Korian liikettä...

at8_neulo_itse

Istuinalustat on virkattu Huopanen-langasta. Yksi kerä (100 g) maksaa 5,90 euroa ja koukku 1,90 euroa. Yhteen alustaan...

ompeluseura_pk_462x302(1)

Tyynyn neulominen käy nopeasti, kun neulotaan pyöröpuikoilla vain oikeita silmukoita ympyränä. Yhden...

ompeluseura

Tilkkutorkkupeiton neulominen vaatii hieman neulomiskokemusta. Ohuehko lanka ja ohuet puikot lisäävät työn haastavuutta. Jos...

Kaikki jutut

AT1513koti2 1

Lue lisää Avotakasta 5/2013. 02.05.2013

AT0513Burlesk1

Lue lisää Avotakasta 5/2013. 02.05.2013

AT1513lukijakisa

Gant Homen laadukkaaseen ja ajattomaan palkintopakettiin sisältyy neljä tyynyliinaa sekä vaihtoehtoisesti kaksi...

AT0413 metrollakotiin1

Lue lisää Avotakasta 4/2013. 24.04.2013

AT1513lukijakisa

Gant Homen laadukkaaseen ja ajattomaan palkintopakettiin sisältyy neljä tyynyliinaa sekä vaihtoehtoisesti kaksi...

AT1513koti2 1

Lue lisää Avotakasta 5/2013. 02.05.2013

AT912 Heikkila paakuva

Insinööri ja taidemaalari päästävät sievään kotiinsa vain käytännöllisi...

ompeluseura

Tilkkutorkkupeiton neulominen vaatii hieman neulomiskokemusta. Ohuehko lanka ja ohuet puikot lisäävät työn haastavuutta. Jos...

Kysely

Sisustatko kesällä etupäässä?:

Näistä keskustellaan

at0213 avaus

Avotakan sisustustoimittajan kodissa on 1950-luvun amerikkalainen ruokabaari, metsästysnurkkaus ja viidakko.

AT12B12 Koti Katajanokka 1

AVOTAKKA DESIGN 2012 Helsinkiläispariskuntaa puraisi Kalifornian-matkoilla vintagekärpänen. Nyt heidän kodissaan yhdistyvät popkulttuuri ja...

AT912 Heikkila paakuva

Kolme huonetta, neljä henkeä ja 61 neliötä kaunista puukerrostaloelämää.

At10 koti Lampinen1

Kun neliöitä on vähän, pitää olla kekseliäs. Tämä äidin ja pojan pikkukoti on sisustettu käytännön neronleimauksilla ja kaverien neuvoilla.

ompeluseura

Lapset eivät välttämättä osaa arvostaa vaivalla tehtyjä villasukkia tai -lapasia, mutta näist...

ompeluseura

Itse tehdyn tilkkupeiton alle kelpaa käpertyä. Jos yhden illan aikana neuloo kolme palaa, peitto valmistuu kuukaudessa.

At6 kodit sumari paakuva1

Repsottava keittiölaatikon kulma käynnisti suururakan. Remontti kysyi kestävyyttä, mutta lopussa odotti oivallus.

AT3-kirpputorien

Avotakan maaliskuun numerossa on juttu kirpputorien hinnoittelusta. Selvitimme, mitkä tavarat viedään käsistä ja mitkä eivät käy kaupaksi.