At2kalustekorjaamo7iso

1970-luvun perustuoli, osa 1

Vanhasta uudeksi!

Kirpputoreilla myydään nykyisin pilvin pimein 1970-luvun pikkutuoleja, jotka ovat usein hieman kömpelöitä ja ilmeeltään apeita. Pienellä kunnostuksella niistä saa kuitenkin nykyaikaisia kodin koristuksia. Kiinnostaisiko vaikkapa perinteinen kirjoituspöydän tuoli, reipas farkkutuoli tai rohkea länkkärituoli? Annamme niihin ohjeet vaihe vaiheelta, ole hyvä!

Kunnostettavaksi kannattaa valita tukeva laatutuoli, jossa on kestävät materiaalit. Mallituolimme oli alkuperäisessä asussaan ja silti lähes uudenveroinen. Sen runko on teollisesti lakattua saarnea, ja alkuperäisverhoilu oli vahvaa villakangasta.

Perinteinen kirjoituspöydän tuoli

Vaalea puu saa tuolin näyttämään kookkaalta ja vanhanaikaiselta. Puuosien tummentaminen petsaamalla ja lakkaamalla tekee tuolista siromman. Pienoinen ongelma on, että teollisesti lakatuissa huonekaluissa lakka on kovapintaista ja tiukasti kiinni. Lakan perusteellinen poistaminen on kuitenkin välttämätöntä onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Jotta tuoli pysyisi suurin piirtein tyylinmukaisena, kannattaa valita suhteellisen selkeä kuvio. Kuviollinen kangas myös keventää leveähköä tuolia. Pieni irtotyyny tekee tuolista nojatuolimaisemman. Materiaalikustannukset: kangas 40 €, maali 9 € ja vanu 2€.

Kunnostukseen tarvitaan:
hiomapaperia (vahvuudet 80, 120 ja 240, pari arkkia kutakin)
noin 2 dl liuotinpetsiä
noin 2 dl vesiohenteista, puolikiiltävää lakkaa
1 m polyesterivanua, vahvuus 100 gr
noin 0,7 m verhoilukangasta
pätkä vahvaa ompelulankaa
niittejä

Työkalut:
ruuvimeisseli
niitinnostaja
sivuleikkurit
sakset
sikli
pensseli (3¬–4 cm leveä)
suurehkoja nuppineuloja
pieni käyräneula
tukeva käsinitoja
sakset
suojakäsineet

Aloita työ irrottamalla istuinosan ja selkäosan ruuvit tuolin rungosta ruuvimeisselillä. Pura vanha kangas pois niitinnostajaa ja/tai sivuleikkureita apuna käyttäen.

Siklaa vanha lakka pois huolellisesti. Ota kiinni siklin lyhyistä sivuista, taivuta sikliä voimakkaasti ulospäin ja työnnä sitä pitkin puun pintaa. Työskentele puun syiden suuntaisesti, poispäin itsestäsi. Kohdat, joihin siklillä ei yllä, hiotaan karhealla, 80-vahvuisella hiomapaperilla. Koko runko hiotaan tasaisesti kolmeen kertaan; ensin karkeimmalla hiomapaperilla, sitten vahvuudella 120 ja lopuksi hienoimmalla, 240-vahvuisella hiomapaperilla. Pinnasta pitää saada kaikki vanha lakka pois, muuten petsi ei imeydy. Pyyhi pölyt huolellisesti nahkealla rätillä.

Petsaa runko halutun väriseksi liuotinpetsillä. Värin voi levittää pensselillä tai nukkaamattomalla puuvillarätillä. Muista suojakäsineet ja hyvä ilmanvaihto! Työskentele pitkin tasaisin vedoin, ylhäältä alaspäin. Vältä värjäämästä samaa kohtaa kahteen kertaa, jotta pinnasta ei tule laikukas. Anna petsin kuivua joitakin tunteja.

Lakkaa pinta kahteen tai kolmeen kertaan, mutta anna lakan kuivua aina vuorokausi ennen uutta lakkakerrosta. Hio kerrosten välillä kevyesti hienolla hiomapaperilla (240) ja poista pöly huolellisesti. Käytä kapeahkoa pensseliä (hieman tuolin jalkaa leveämpää) ja työskentele aina ylhäältä alaspäin, jotta valumia ei synny.

Leikkaa vanusta hieman istuin- ja selkäosan etupuolta suuremmat palat. Aseta ne vanhan vaahtomuovin päälle ja niittaa harvakseltaan kiinni istuinlevyn pohjaan ja selkäosan taakse, vajaan sentin päähän reunasta. (Jos vanha vaahtomuovi on rikki tai tuntuu täysin pehmenneeltä, se kannattaa vaihtaa.)

Leikkaa verhoilukankaasta reilusti – ainakin 5 cm kaikilta reunoilta – istuinta ja selkänojan etuosaa suuremmat palat. Takaselkään riittää noin 2 cm työskentelyvara kuhunkin reunaan. Huomioi kankaassa langansuunta; loimi- ja kudelankojen tulee kulkea ylhäältä alas ja sivulta sivulle suorina.

Asettele kangas istuinosan päälle, jälleen lankasuoraan. Tee apukiinnitys kiristämällä ja niittaamalla (jätä niitti toisesta reunasta hieman koholle, jolloin se on helpompi poistaa). Taita kankaan reuna ja niittaa kiinni ensin takaa keskeltä noin seitsemän sentin matkalta ja sitten saman verran edestä. Kiristä kangasta takaa eteenpäin kämmensyrjällä tasaisesti painaen ja työntäen. Jatka samalla tavalla molemmat sivut. Jatka sitten niittaamista takaa. Nyt laita niitit parin sentin päähän kulmista. Työstä seuraavaksi etureuna ja sitten sivut. Työnnä kangasta tasaisesti kiristäen kohti kulmia. Tee kulmakohtaan pieni laskos ja kiinnitä se niitillä. Tee viereen toinen laskos. Pyöreänurkkaisten istuin- ja selkäkappaleiden kulmat saa siisteimmiksi juuri pienten laskosten avulla. Lopputulos on kaunein, kun laskos ei näy päällyspuolella. Selkänojan etupuoli tehdään samoin kuin istuin.

Kiinnitä muutamilla niiteillä selkänojakappaleen takapuolelle täsmälleen kappaleen kokoinen pala polyesterivanua. Asettele sitten verhoilukangas paikoilleen. Taita saumavara sisäpuolelle ja kiinnitä nuppineulalla. Aloita ylhäältä keskeltä, tee sitten alareuna ja lopuksi sivut. Kankaan paras kiinnityskohta on noin puolen sentin päässä reunasta. Tällöin kankaan taite ei näy etupuolelle. Ompele takaselän kangas kiinni piilotikillä: kuljeta neulaa vajaan reilun puolen sentin verran kankaan taitoksessa, siirry pienellä pistolla saumakohdan yli ja jatka toisella puolella.

Ruuvaa kappaleet paikoilleen runkoon.

  • Julkaistu 17.06.2010

Artikkelin avainsanat

kalustekorjaamo, kunnostus, tuoli, uudistus
  11   8

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

At9 2011 kalustekorjaamo1

Takaselän verhoilukankaan kiinnittäminen on yleensä tuolin kunnostusoperaation viimeinen työvaihe. Joskus...

At8 kalkorj valmis

MATERIAALIT pellavaöljyä pineenitärpättiä väripigmenttejä: ruskea umbra, kasselinruskea,...

At7 kalkorj valmis

Reipas viisikymppinen Kalustevalmistaja Merivaaran tuoli 1960-luvulta riisuttiin pohjia myöten. Runkoon liimattiin uudet,...

At6 kalkorj valmis

Aloita lakattujen ja teollisilla maaleilla maalattujen huonekalujen puhdistusoperaatio aina pyyhkimällä tiskiainevedell...

at0310_kalustekorjaamo_01

1940-luvun Suomessa vallitsi sodan ja pulan estetiikka: välttämättömyyden, pelkistämisen ja yksinkertaisten – usein...

At6 kalustekorjaamo paakuva uusi

Joskus vanhojen tavaroiden liikkeistä löytyy aarteita. Sellaisia, joista maalikerrosten, kolhujen ja tahrojenkin läpi näkee,...

Valmis-3iso

Lastenhuoneen kalustaminen uudestaan muutaman vuoden välein tulee kalliiksi. Lapsen kasvaessa huoneeseen kannattaa hankkia...

Lahisisotuoli

Lastenhuoneen kalustaminen uudestaan muutaman vuoden välein tulee kalliiksi. Lapsen kasvaessa huoneeseen kannattaa hankkia...

Kaikki jutut

At2 ideat paitamatto

Näitä tarvitset » kuluneita t-paitoja » kangassakset » virkkuukoukku, esim. nro 8 01.02.2012

At2 lukijakisa ditmer

Blackwoods-sarjassa on upea, pohjoismaista silmää miellyttävä kuosi. Tanskalaisen Ditmerin tyyli on...

At2 purmo avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 dekkari avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 purmo avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 lukijakisa ditmer

Blackwoods-sarjassa on upea, pohjoismaista silmää miellyttävä kuosi. Tanskalaisen Ditmerin tyyli on...

At2 ideat paitamatto

Näitä tarvitset » kuluneita t-paitoja » kangassakset » virkkuukoukku, esim. nro 8 01.02.2012

At2 dekkari avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

Kysely

Mikä on olohuoneesi tärkein huonekalu?:

Näistä keskustellaan

At2 ideat paitamatto

Kun virttyneet trikoovaatteet eivät kelpaa enää kirpputorillekaan, leikkaa ne kuteeksi. Paksulla virkkuukoukulla syntyy pehmeä kylpyhuonematto.

At2 purmo avaus

Suloista elämää lautakasoissa. Täyspäiväisillä perinnerakentajilla ei ole kiire mihinkään.

At1 koti lindqvist1

Seinät kaatuivat ja lattia sai pintaansa kiiltävän epoksimaalin, kun sisustusalalla häärivä maahantuoja remontoi pommikuntoisesta kolmiosta...

At1 sipe25 avauskuva

Sipe Santapukin haave toteutui, kun Eric Lloyd Wrightin Heinolaan suunnittelema talo valmistui.

ompeluseura

Lapset eivät välttämättä osaa arvostaa vaivalla tehtyjä villasukkia tai -lapasia, mutta näist...

ompeluseura

Itse tehdyn tilkkupeiton alle kelpaa käpertyä. Jos yhden illan aikana neuloo kolme palaa, peitto valmistuu kuukaudessa.

At1 sipe25 avauskuva

Sipe Santapukin haave toteutui, kun Eric Lloyd Wrightin Heinolaan suunnittelema talo valmistui.

at6_neulo_itse

Kauniit katealuset syntyvät nopeasti koukkua kääntäen. Tässä ohjeet toukokuun Avotakassa...