at4kunnostaitse

Kirjahyllyn uusi elämä, osa 3

Entisestä kirjahyllystä uudenveroinen lipasto

Kun suomalaiset pääsivät 1960-luvulla Keihäsmatkojen makuun, tarvittiin matkamuistoille lisätilaa. Matala kirjakaappi, jossa on lasinen liukuovi, ei ollut niille riittävän näkyvä paikka. Niinpä moneen kotiin hankittiin hulppea jalopuinen kirjahylly, jossa oli hyllyjen lisäksi laatikoita ja ehkä jopa baarikaappi. Hyllyssä kelpasi Espanjan Aurinkorannikolta tuodun flamencotanssijatarnuken keimailla Tuntemattoman sotilaan ja veljenpojan ylioppilaskuvan välissä.

Myöhemmin joku lukutoukka keksi siirtää Lundian varastohyllyt olohuoneen paraatipaikalle. Nykyään ne palvelevat jo kolmannessa polvessa, ja ainakin kolmella maalikerroksella peitettyinä, opiskelijatyttärien ja -poikien ensiasunnoissa. Tuhannet ja taas tuhannet tummanruskeat kirjahyllyt puolestaan jäivät lapsuudenkoteihin ja mummoloihin tai päätyivät paloiteltuina kesämökeille, takkahuoneisiin ja autotallien perukoille romuhyllyiksi.

Nostalgian aalto pyyhkäisi melkein jalat altani, kun näin kierrätyskeskuksen peränurkassa keon tutunnäköistä tavaraa. Kolmen euron korvausta vastaan sain hyllystön laatikko-osan, josta saa mainion lipaston! Vain liitostappien reiät laatikoston päädyissä muistuttivat enää sen kunniakkaasta menneisyydestä kirjahyllynä. Sipaisu kittiä, ja jäljet oli peitetty. Reipas hionta, ja laatikosto oli viimeistelyä vaille valmis siirtymään seuraavalle viisikymmenvuotiskaudelle.

Kankaalla verhoiltu lipasto

 

Jos koristemaalaussivellin ei pysy kädessäsi, mutta kukallinen lipasto houkuttelee sinua, voit kokeilla kankaalla päällystämistä. Tosin olet heti vaikean valinnan edessä: päällystetäänkö vain laatikot vai peräti koko lipasto? Käytetäänkö vain yhtä kangasta vai hullutellaanko peittämällä pinnat eri kankailla?
Itse päädyin maltilliseen ratkaisuun: lipaston rungon maalasin kahteen kertaan ja laatikot päällystin ohuella puuvillalla. Jos kangas on vaalea, kannattaa tumma viilupinta pohjamaalata valkoiseksi.
Kankaan kiinnitin ohennetulla puusepänliimalla. Kankaan kuivuttua tasoitin reunat, ja lopuksi levitin päälle kaksi kerrosta lakkaa.
Nupit maalasin rungon värisiksi. Selkeämuotoiset nupit voi myös päällystää kankaalla ja lakata.
Materiaalit maksoivat noin 20 euroa.

Tarvikkeet:
3 dl:n purkki vesiohenteista maalia
pari kaitaletta napakkaa puuvillakangasta
puusepänliimaa (Erikeeper käy)
hiomapaperia, vahvuudet 120, 180 ja 240
puukittiä
valkoista pohjamaalia

Työkalut:
ruuvimeisseli
kittilasta
sakset
pensseleitä, leveys noin 6 cm
mattopuukko, puukko tai terävä veitsi

 

Irrota vetimet ja lukko lipastosta ruuvimeisselillä. Puhdista vedellä ja rätillä.

Kittaa lipaston sivuissa olevat kolot sekä vetimien toiset ruuvinreiät. Anna kuivua purkin ohjeen mukaan. Hio ja lisää kittiä tarvittaessa, kunnes saat tasaisen pinnan. Hio pinta puusyitä seuraten kauttaaltaan ensin hiomapaperilla numero 120 ja sitten numerolla 180. Myös uudet puunupit hiotaan. Poista hiomapöly huolellisesti ja pyyhi pinta nahkealla rätillä täysin pölyttömäksi.

Maalaa laatikoston runko sekä laatikoiden näkyviin jäävät reunat. Maalaa laatikon etulaudat valkoisella pohjamaalilla – varsinkin, jos valittu kangas on vaalea. Anna kuivua seuraavaan päivään.
Tee välihionta ja poista pöly. Maalaa toiseen kertaan. Muista maalata myös nupit.

Leikkaa kankaasta kaksi jonkin verran laatikon etulautaa suurempaa palaa. Silitä ne tarvittaessa. Sekoita liimasta ja vedestä paksuhko mutta juokseva tahna. Levitä liimatahnaa siveltimellä tasaiseksi kerrokseksi laatikoiden pintaan ja yläreunaan. Asettele kangas tasaisesti liiman päälle. Painele kangas kiinni vaikkapa viivaimen avulla ja pidä samalla huoli, ettei kankaan alle jää ilmakuplia. Anna kuivua hyvin. Leikkaa ylimääräiset kankaanreunat pois esimerkiksi mattopuukolla.

Hio pinta ja reunat kevyesti 180 vahvuisella hiomapaperilla. Poista pöly huolellisesti. Lakkaa puolikiiltäväksi vesiohenteisella lakalla. Anna kuivua vuorokausi. Hio jälleen kevyesti hiomapaperilla 240 ja poista pöly. Lakkaa toiseen kertaan ja jätä kuivumaan.
Kiinnitä lopuksi nupit.

  • Julkaistu 17.06.2010

Artikkelin avainsanat

kalustekorjaamo, kirjahylly, lipasto
  15   6

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

At12 ideat

Näin lipasto tehtiin Irtolaatikot kerättiin erilaisista laatikostoista ja kaapeista vuosien varrella. 1...

At9 2011 kalustekorjaamo1

Takaselän verhoilukankaan kiinnittäminen on yleensä tuolin kunnostusoperaation viimeinen työvaihe. Joskus...

At8 kalkorj valmis

MATERIAALIT pellavaöljyä pineenitärpättiä väripigmenttejä: ruskea umbra, kasselinruskea,...

At7 kalkorj valmis

Reipas viisikymppinen Kalustevalmistaja Merivaaran tuoli 1960-luvulta riisuttiin pohjia myöten. Runkoon liimattiin uudet,...

At6 kalustekorjaamo paakuva uusi

Joskus vanhojen tavaroiden liikkeistä löytyy aarteita. Sellaisia, joista maalikerrosten, kolhujen ja tahrojenkin läpi näkee,...

Valmis-3iso

Lastenhuoneen kalustaminen uudestaan muutaman vuoden välein tulee kalliiksi. Lapsen kasvaessa huoneeseen kannattaa hankkia...

Lahisisotuoli

Lastenhuoneen kalustaminen uudestaan muutaman vuoden välein tulee kalliiksi. Lapsen kasvaessa huoneeseen kannattaa hankkia...

At4 kalustekorjaamo22

Ensimmäisen Lundian hyllyjärjestelmän patentoi ruotsalainen puuseppä Harald Lundqvist jo vuonna 1939. Sittemmin Lundia on...

Kaikki jutut

At2 ideat paitamatto

Näitä tarvitset » kuluneita t-paitoja » kangassakset » virkkuukoukku, esim. nro 8 01.02.2012

At2 lukijakisa ditmer

Blackwoods-sarjassa on upea, pohjoismaista silmää miellyttävä kuosi. Tanskalaisen Ditmerin tyyli on...

At2 purmo avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 dekkari avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 purmo avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

At2 lukijakisa ditmer

Blackwoods-sarjassa on upea, pohjoismaista silmää miellyttävä kuosi. Tanskalaisen Ditmerin tyyli on...

At2 ideat paitamatto

Näitä tarvitset » kuluneita t-paitoja » kangassakset » virkkuukoukku, esim. nro 8 01.02.2012

At2 dekkari avaus

Lue lisää lehdestä 2/2012. 01.02.2012

Kysely

Mikä on olohuoneesi tärkein huonekalu?:

Näistä keskustellaan

At2 ideat paitamatto

Kun virttyneet trikoovaatteet eivät kelpaa enää kirpputorillekaan, leikkaa ne kuteeksi. Paksulla virkkuukoukulla syntyy pehmeä kylpyhuonematto.

At2 purmo avaus

Suloista elämää lautakasoissa. Täyspäiväisillä perinnerakentajilla ei ole kiire mihinkään.

At1 koti lindqvist1

Seinät kaatuivat ja lattia sai pintaansa kiiltävän epoksimaalin, kun sisustusalalla häärivä maahantuoja remontoi pommikuntoisesta kolmiosta...

At1 sipe25 avauskuva

Sipe Santapukin haave toteutui, kun Eric Lloyd Wrightin Heinolaan suunnittelema talo valmistui.

ompeluseura

Lapset eivät välttämättä osaa arvostaa vaivalla tehtyjä villasukkia tai -lapasia, mutta näist...

ompeluseura

Itse tehdyn tilkkupeiton alle kelpaa käpertyä. Jos yhden illan aikana neuloo kolme palaa, peitto valmistuu kuukaudessa.

At1 sipe25 avauskuva

Sipe Santapukin haave toteutui, kun Eric Lloyd Wrightin Heinolaan suunnittelema talo valmistui.

at6_neulo_itse

Kauniit katealuset syntyvät nopeasti koukkua kääntäen. Tässä ohjeet toukokuun Avotakassa...