Pikkupoyta1

Klassikopöytä kammariin, osa 2

Klassikkopöydän nuorennusleikkaus.


Lähetysavun kirpputorilta löytyi soma 15 euron pikkupöytä. Hinta tuntui kyllä hieman kalliilta – varsinkin, kun yksi jalka oli irronnut liimauksesta, eikä harrastelijan nikkaroimalla pöydällä ollut ikääkään pariakymmentä vuotta enempää. Mutta malli oli kaunis, ja rahat menevät hyvään tarkoitukseen. Kaupat tuli!

Pöydän malli on klassinen. Se syntyi rokokooaikana, 1730-1780-luvuilla, ja säilytti suosionsa biedermeierin ajalta (noin 1825–55) kertaustyylien ajalle 1800-luvun lopulle. Yksijalkainen, alhaalta kolmijalkaiseksi haarautuva pikkupöytä löysi paikkansa kaikista kodeista.

1900-luvun jykevä jugend ja varsinkin järkevä funktionalismi unohtivat tuon kätevän kalusteen. Onkin jo korkea aika nostaa kaarevajalkainen kaunotar uuteen suosioon.

Sen voi kunnostaa ikäistään huomattavasti vanhemman ja tyylikkäämmän näköiseksi perinteisesti ootraamalla. Toisaalta ihan tavallinen – joskin huiman värinen – maalipinta saattaisi sopia sisustukseen parhaiten. Tai sitten kaivellaan keittiön kaapista parittomat lautasliinat ja peitellään pöytä niillä.

Lautasliinadécoupage


Découpage on menetelmä, jossa puulle kiinnitetään liimalla tai découpagelakalla jotakin paperitavaraa ja lopuksi pinta lakataan tasaiseksi ja kiiltäväksi. Näin pyritään koristemaalattuun vaikutelmaan.

Paperiksi käy melkein mikä vain. Käytä vaikkapa sanomalehteä, kiiltokuvia, lehtileikkeitä, kortteja, joulupapereita – tai paperisia lautasliinoja. Menetelmä oli erityisen suosittu 1700-luvulla, joten se sopii hyvin juuri tällaiseen pikkupöytään.

Tähän pöytään tuli yksinkertaisin mahdollinen päällys: neliöiksi leikatut raidalliset lautasliinat. Jalka maalattiin kultamaalilla näyttäväksi

Materiaalit maksoivat noin 10 euroa.

Tarvikkeet:
hiomapaperit, vahvuudet 180 ja 240
pieni purkki kullanväristä alkydimaalia
(tilkka lautasliinan väriin sopivaa maalia tai valkoista pohjamaalia)
tärpättiä
puusepänliimaal
autasliinoja
vesiohenteista, kiiltävää lakkaa

Työkalut:
kumivasara tai tavallinen vasara

puukko
(mattopuukko)
sakset
liimauspuristin
hiomatuki
kaksi pensseliä, leveydet esimerkiksi 4 ja 6 senttiä
rättejä


Naputtele varovasti irronneen jalan auennutta saumaa sen verran enemmän auki, että saat valutettua rakoon kunnolla liimaa. Pehmusta vasaran pää esimerkiksi nahanpalalla tai ohuella vaahtomuovilla. Voit käyttää myös kumivasaraa.
Raaputa puukolla mahdollisimman tarkkaan vanhat liimat pois. Pursota liimaa kaikkialle saumaan. Naputa sitten sauma varovasti umpeen. Kiinnitä liimauspuristin sopivaan kohtaan ja kiristä, kunnes liimaa alkaa pursuta saumasta. Pyyhi valunut liima tuoreeltaan pois kostealla rätillä. Anna liimauksen kuivua ainakin tunti.

Hio pöytä kauttaaltaan ensin karhealla (180) ja sitten hienolla hiomapaperilla. Varsinkin laajoja, tasaisia pintoja hiottaessa on hiomapaperin sisällä hyvä käyttää hiomatukea. Muista hioa aina samaan suuntaan ja tasaisin liikkein. Poista hiomapöly huolellisesti.

Käännä pöytä ylösalaisin. Sekoita kultamaali hyvin. Kaada vajaa puoli purkkia maalia sekoitusastiaan. Maalaa jalkaosa kultamaalilla kapeampaa pensseliä käyttäen. Levitä maalia ensin vaakasuoraan ja lopuksi ylhäältä alas pitkin, tasaisin vedoin.

Käännä sitten pöytä ja maalaa pöytälevyn ulkoreunat. Tarkkaile mahdollisia valumia. Alkydimaalin käsittelyaika on sen verran pitkä, että voit poistaa valumat varovasti. Anna maalin kuivua seuraavaan päivään. Muista huolehtia ilmanvaihdosta! Maalaa myös pöytälevy, mikäli valitsemasi lautasliinojen väri eroaa vanhasta väristä huomattavasti. Käytä lautasliinaan sopivaa väriä tai valkoista pohjamaalia. Vesiohenteinenkin maali käy tähän tarkoitukseen. Yksi maalauskerta riittää. Kultamaali peittää yleensä jo kertamaalauksella, kunhan vain maalari jaksaa maalata huolellisesti. Mikäli toinen maalikerros kuitenkin tarvitaan, hio ensin maalipinta hellävaraisesti kauttaaltaan hienolla (240) hiomapaperilla. Hio aina samansuuntaisin, pitkin vedoin. Poista pöly huolella. Maalaa jalkaosa ja pöytälevyn reuna toiseen kertaan.


Leikkaa lautasliinoista kuvioidut reunat pois. Irrota varovasti valkoiset kerrokset. Vain päällimmäistä, värillistä kerrosta käytetään.

Sekoita suhteessa 1:1 vettä ja liimaa ohueksi liemeksi. Levitä pensselillä ohuelti pöydän pintaan. Seos kuivuu nopeasti, joten käsittele pieni ala kerrallaan. Asettele lautasliina varovasti ja hellästi pöydän pinnalle ja kohdista raidat. Yritä saada pinnasta mahdollisimman tasainen ja rypytön.
Varo, ettei paperi repeä. Älä siis vedä ohutta, jo pintaan kiinnittynyttä paperia. Painele rypyt mataliksi esimerkiksi kämmensyrjälläsi. Kaunein lopputulos saadaan, kun lautasliinat yhdistetään puskusaumalla.

On tärkeää, että paperi tarttuu hyvin pintaan. Paperi saa tulla kunnolla reunan yli, ja reunat huolitellaan myöhemmin. Voit halutessasi liimata paperin myös pöydän reunaan.

Puhdista pöydän kultaiset reunat liimasta kostealla rätillä. Anna pinnan kuivua yön yli. Siisti pöydän reunat poistamalla ylimääräinen paperi saksilla, puukolla tai mattopuukolla.

Lakkaa seuraavaksi pinta. Levitä lakkaa ensin vaakasuorin, sitten pystysuorin vedoin koko pinnan leveydeltä. Anna lakan kuivua purkin ohjeen mukaan. Hio pinta kevyesti mutta tasaisesti hiomapaperilla (240). Poista pöly huolella ja lakkaa uudelleen.

Lakkakerroksia tarvitaan niin monta, että pöydän pinnasta tulee tasainen ja sileä. Joka kerroksen välissä pinta hiotaan ja pölyt puhdistetaan. Muista poistaa mahdolliset valumat tuoreeltaan pöydän reunoilta.

  • Julkaistu 17.06.2010

Artikkelin avainsanat

kalustekorjaamo, klassikkopöytä, pöytä

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

At9 kalustekorjaamo paakuva2

Kirpputoreilla näkee usein kauniinmallisia pieniä pöytiä ja kaappeja, jotka kuitenkin näyttävät turhan teollisilta....

At9 koti4fohlin vaaka

Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...

At9 koti2 wisnievski vaaka

Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...

At9 kotibacher vaaka

Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Kylpyhuoneesta tulvahtaa parfyymin tuoksu, ja korkokengät odottavat puulattialla kauniissa...

at0310_kalustekorjaamo_07

1940-luvun Suomessa vallitsi sodan ja pulan estetiikka: välttämättömyyden, pelkistämisen ja yksinkertaisten – usein...

at0310_kalustekorjaamo_01

1940-luvun Suomessa vallitsi sodan ja pulan estetiikka: välttämättömyyden, pelkistämisen ja yksinkertaisten – usein...

At4 kalustekorjaamo22

Ensimmäisen Lundian hyllyjärjestelmän patentoi ruotsalainen puuseppä Harald Lundqvist jo vuonna 1939. Sittemmin Lundia on...

Rahi1 1iso

Käsityöpallista lumipalloksi Niin tuiki tavallinen esine kuin pieni ompelujakkara, tai kansankielellä pönttörahi, onkin, se...

Kaikki jutut

At9 kalustekorjaamo paakuva2

Kirpputoreilla näkee usein kauniinmallisia pieniä pöytiä ja kaappeja, jotka kuitenkin näyttävät turhan teollisilta....

At9 koti4fohlin vaaka

Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...

At9 koti2 wisnievski vaaka

Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...

At9 kotibacher vaaka

Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Kylpyhuoneesta tulvahtaa parfyymin tuoksu, ja korkokengät odottavat puulattialla kauniissa...

At9 lukijakisa

VM-Carpetin valkoisesta villa-paperinarumatosta Esmeraldasta (160 x2 30 cm) 55 prosenttia on huovutettua villaa ja 45 prosenttia...

Protoshop vaaka

Äänestä suosikkiasi ja voita vuoden 2009 Protoshopista tuotantoon päässyt Timo Niskasen suunnittelema Gimmelegs-valaisinpari....

At kirjoituskilpailunew

Osallistu Avotakan kirjoituskilpailuun. Voit voittaa kahden hengen unelmamatkan (15. - 22.1.2011) kaupunkiin, joka on inspiroinut...

At9 kalustekorjaamo paakuva2

Kirpputoreilla näkee usein kauniinmallisia pieniä pöytiä ja kaappeja, jotka kuitenkin näyttävät turhan teollisilta....

Muissa lehdissä

Villa Ljungars, sali

 Huvilan kuistilta avautuu silmiä hivelevän kaunis kallio- ja merimaisema, jota Svenska kulturfondenin johtaja Berndt Arell on ihastellut lapsuudestaan läh www.meidantalo.fi

Panu Kaila

Arkkitehti Panu Kaila on huolestunut sekä vanhojen että uusien rakennusten koneellistumisesta. www.meidantalo.fi

City-Calla netti, MT 7-2010

Tanja ja Timo Kasurinen, lapset Emilia, Tomi ja poikavauva sekä koirat Iiris ja Fanny muuttavat Kuopion asuntomessujen kohteeseen 3, Finndomon Omatalo CityCalla www.meidantalo.fi

Piha, MT 7-2010

Katettu kivipatio talon eteläpuolella kylpee keskipäivän auringossa. Olohuoneen jatkeena oleva patio palvelee kesähuoneena aina syysiltojen hämäriin asti. www.meidantalo.fi

Gallup

Avotakka.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme?:

Näistä keskustellaan

At9 kalustekorjaamo paakuva2

Kirpputoreilla näkee usein kauniinmallisia pieniä pöytiä ja kaappeja, jotka kuitenkin näyttävät turhan teollisilta....

At9 koti4fohlin vaaka

Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...

At9 koti2 wisnievski vaaka

Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...

At9 kotibacher vaaka

Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Kylpyhuoneesta tulvahtaa parfyymin tuoksu, ja korkokengät odottavat puulattialla kauniissa...