At8 kalustekorjaamo 1

Paluu divaanille

1800-luvun tuolikaunotar palasi omalle aikakaudelleen modernisti verhoiltuna.

Turkulaisen huonekalutehtaan Bomanin kalusteita liikkuu kirpputoreilla vähän, joten leimattu ja ehjä, yli satavuotias divaani roskalavalla oli todellinen löytö.
 
Nikolai Boman perusti nikkaritehtaan Turkuun vuonna 1871. Pieni verstas kasvoi ajan myötä Suomen merkittävimmäksi huonekalutehtaaksi, ja sille suunnitteli kalusteita muun muassa Eliel Saarinen. Bomanin työ oli aikanaan käsite. Kalustesarjat olivat pieniä ja lähinnä varakkaille suomalaisille ja Venäjän vientiin suunnattuja.
 
1920-luku ja uusi toimitusjohtaja, Nikolai Bomanin poika Carl-Johan, toi tehtaalle funktionalismin, ja kertaustyylien eksotiikka, ekletismi ja koristeelliset sorvaukset saivat väistyä. Yritys selvisi 1930-luvun lamasta, mutta 50-luvulla tuotteiden korkeat hinnat ja pienet valmistusmäärät muuttuivat edusta haitaksi. Bomanin Höyrypuusepäntehtaan toiminta loppui vuonna 1955.
 
Lepotuoli on todennäköisesti ollut verhoiltu punaisella sametilla 1800-luvun tyylihuonekalujen tapaan, ja istuinosassa on saattanut olla voimakaskuvioinen gobeliinikangas. Alareunaa on varmastikin koristanut hapsullinen nauha. Divaanin runko, jalat ja jousisto olivat loistavassa kunnossa, joten entisöimiseksi riitti pehmustaminen ja verhoilu. Kalusteessa haluttiin säilyttää sen alkuperäisen aikakauden henki nykyaikaisin maustein. Kankaaksi valittiin pellavapohjainen kuvioitu kangas ja alareuna koristeltiin pampulanauhalla.
 
Kunnostukseen tarvittavat kankaat ja tarvikkeet maksoivat yhteensä 250 euroa.
 
Tarvikkeet:
huonekalukangasta noin 3 m
hapsunauhaa noin 3,5 m
neulattua verhoiluvanua noin 2 m
lakanakangasta noin 1.5 m
käsiompelulankaa
liimaa
listanauloja
satulavyötä noin 6 m
vanua tai vaahtomuovia tyynyihin
lakkaa
 
Työkalut:
pieni sorkkarauta tai niitinnostaja
sivuleikkurit
sakset
mittanauha
käyräneula
käsinitoja ja eripituisia niittejä (tai nuppeja ja huopanauloja)
verhoilijan nuppineuloja eli heftineuloja
pieni vasara
satulavyönkiristin
ompelukone
 
1. Poista satoset eli päällystetyt peitelistat käsinojien päädyistä. Poista vanha verhoilukangas niitinnostajalla tai sorkkaraudalla ja sivuleikkureilla. Säästä palat malliksi. Poista myös vanhat lakanakankaat ja pehmustevanut, jos ne ovat likaisia tai painuneita. Imuroi tuoli kauttaaltaan. Huomioi purkaessasi, kuinka tuoli on verhoiltu. Paina mieleen, mikä pala oli missäkin kohdassa kiinni ja niin edelleen. Tee muistiinpanoja ja ota valokuvia.
 
2. Tarkista jalkojen liimaus. Jos jalat heiluvat, irrota ne, poista tapeista vanha liima puukolla ja liimaa jalat uudelleen paikoilleen. Nosta divaani jaloilleen ja anna liiman kuivua.
 
3. Mikäli vanhat vyöt ovat hapertuneet tai roikkuvat, kiinnitä uudet vyöt vanhojen päälle. Tämä ei ole verhoojien suosima tapa, mutta toimii pikaparannuksena. Niittaa tai naulaa huopanauloilla satulavyön pää vanhan vyön päälle, taita se kaksin- tai kolminkerroin ja lyö vielä uusi rivi niittejä tai nauloja. Kiristä vyö kireäksi satulavyönkiristimellä toisesta reunasta ja niittaa tai naulaa se kiinni. Laita vyöt samalla tavalla lomittain kuin alkuperäiset. Jos sinulla ei ole satulavyönkiristäjää, pyydä avuksi kaveria: toinen teistä kiristää vyötä ja toinen kiinnittää.
 
4. Mittaa huonekalun vanutettavien osien pituudet sekä leveydet ja leikkaa verhoiluvanusta sopivan kokoiset palat. Aseta vanut paikoilleen käsinojien ulkoreunoille ja päälle. Revi vanun reunat käsinojien reunojen muotoja noudatellen ja käännä ne vanun alle. Vanukerroksen on oltava tasainen ja tiukka. Istuimessa vanun voi laittaa edessä ja takana ulottumaan alareunoihin asti ja sivuissa käsinojan alareunaan. Älä vanuta käsinojan sisäkaarta, jotta tyynyt mahtuvat paikoilleen.
 
5. Mittaa ja leikkaa lakanakankaasta sopivan kokoiset palat ja asettele ne vanujen päälle. Käännä käsinojissa kankaan reunat lakanan alle ja kiinnitä heftineuloilla fulsteihin eli käsinojien reunoihin mahdollisimman tasaisesti. Varmista, ettei lakana kiristyessään vedä vanua fulstien päälle. Vanu ei saa tulla reunojen yli.
 
6. Niittaa lakanakangas käsinojien ylä- ja alareunoissa niiteillä puiseen runkoon. Ompele kangas fulsteihin käyräneulalla. Käytä piilo-ommelta tai lukkotikkiä, jossa pistonpituus on noin puoli senttiä. Niittaa lakanakangas päädyissä runkoon käsinojan kaaren alapuolelle. Niittaa istuinosan kangas edestä ja takaa tuolin pohjaan sitä taittamatta. Mikäli vanhat pehmusteet ja lakanakankaat ovat siistit eikä niitä tarvitse vaihtaa, voit laittaa niiden päälle kerroksen polyesterivanua (100-150-grammaista). Revi vanun reunat tuolin muotoja seuraten.
 
7. Mittaa ja leikkaa tarvittavat palat kankaasta lankasuoraan. Mitat otetaan aina tuolin osien leveimmästä ja pisimmästä kohdasta. Huomioi kuviointi paitsi leikatessa myös kangasta ostaessasi: kuviollista kangasta menee yleensä enemmän kuin yksiväristä, koska kuviot pitää kohdistaa. Muista sauma- jataittovarat. Useimmat kankaat voi laittaa istuimeen yhtenä palana. Joissakin tapauksissa, esimerkiksi täysin joustamattomissa kankaissa, istuimen reunojen eli kanttien kohdalle pitää tehdä sauma.
 
8. Asettele istuimen kangas paikalleen heftineulojen avulla. Tee kulmiin leikkaukset. Taita kangas istuimen päädyissä ja niittaa kiinni puuhun. Taita kangas leikkauskohdasta ja niittaa käsinojien etupuihin. Siirry takareunaan: taita kangas ja niittaa kiinni istuimen alle aloittaen keskeltä. Etene kohti kulmia.
 
Kiristä kangasta pitkin matkaa kulmiin päin vetäen. Leikkaa taitosvara hieman kapeammaksi kulman lähestyessä. Etene seuraavaksi etureunaan: poista neulat keskeltä, kiristä kämmenellä työntäen kangasta istuimen päällä takaa eteen, taita kankaan reuna ja niittaa kiinni pohjaan aloittaen keskeltä. Etene samalla tavalla noin viiden sentin päähän kulmista. Jätä kulmat toistaiseksi auki.
 
9. Verhoile seuraavaksi käsinojien sisäpuolet. Asettele kangas paikoilleen ja kiinnitä fulsteihin heftineuloilla. Taita kankaan alareuna ja niittaa se istuinkankaan päälle. Niittaa kangas edestä ja takaa kiinni käsinojien puuhun. Kankaan on tultava noin kolme senttiä puun päälle, eikä puu ei saa näkyä satosen alta. Etene vuororeunoin, esimerkiksi viiden sentin matka vuorotellen kummastakin päästä. Leikkaa halkiot reunoihin pienin välimatkoin, jotta kangas muotoutuu paremmin. Tee samoin työstäessäsi toista käsinojaa.
 
10. Divaanin käsinojan ulkoreuna ei mene pyöreästi alas asti vaan tekee alhaalla kulman. Käsinojan kankaaseen tulee siis sauma. Ompele pieni kaitale kangasta käsinojan ulkopuolelle kankaan alareunaan. Jätä noin puolentoista sentin saumavara niittausta varten.
 
11. Taita kangas sauman kohdalta nurinpäin kaksinkerroin siten, että saumavarat ovat alaspäin. Pingota kangaskappale heftineuloilla paikalleen siten, että sauma on kulmakohdassa kiinni. Niittaa kangas saumavarasta ompeleen alapuolelta käsinojan alareunan puuhun.
 
12. Käännä kankaan yläosa käsinojan päälle ja kiinnitä heftineuloilla fulsteihin. Niittaa kiinni käsinojan etupuuhun edeten alhaalta ylös, vuorotellen kummallakin puolella. Vedä kangasta tasaiseksi kämmenellä työn edetessä. Leikkaa jälleen reunoihin halkioita kankaan muotoilun helpottamiseksi. Taita kangas käsinojan kaaren alla sisäpuolen kankaan päälle, kiinnitä heftineuloilla ja ompele piilotikillä umpeen.
 
13. Taita alakaitaleen reuna ja niittaa kiinni tuolin pohjaan. Aloita keskeltä ja etene kohti kulmia. Käännä reunat kulman ympäri ja lyö kiinni parilla pystysuoralla niitillä. Leikkaa tarvittaessa pieni pala kangasta kulmasta pois, tee kaunis kulmataitos ja niittaa tuolin pohjaan. Taita etuosan kangas kulman mukaisesti ja kiinnitä heftineuloilla. Ompele piilotikillä kulmataitokset kiinni.
 
14. Leikkaa kankaasta muotoillut palat satosta mallina käyttäen. Lisää noin kolmen sentin saumavarat. Leikkaa palojen reunoihin tasaisin välein sentin pituisia halkioita. Pehmusta satoset vanupaloilla, aseta kangas päälle ja niittaa kiinni takapuolelle. Aloita yläreunan keskeltä, etene sitten alareunaan ja työstä lopuksi sivut. Tee pitkin matkaa tarvittaessa pieniä laskoksia mieluiten niin, etteivät ne näy päälle. Käytä lyhyitä niittejä, jotta niittien päät eivät näy etupuolelta. Kankaan voi myös liimata satoseen esimerkiksi maitoliimalla. Satoset on yleensä tehty ohuesta vanerista. Divaanisamme ne oli jossakin vaiheessa korvattu pahvisilla. Pahvikin kelpaa satosten materiaaliksi, mutta vaneri on parempi vaihtoehto. Siispä tee tai teetä tarvittaessa uudet peitelistat vanhan mallin mukaan.
 
15. Kiinnitä satoset paikoilleen lyömällä reilusti kankaan läpi kolmesta neljään pitkää listanaulaa. Etsi naulalle menokohta kankaan kuteiden välistä ja piilota naulan kanta siirtämällä kuteita heftineulalla peitoksi.
 
16. Kiinnitä pampulanauha paikalleen divaanituolin alareunaan liimalla. Liimaa lyhyehkö pätkä kerrallaan ja kiinnitä se heftineulalla liiman kuivumisen ajaksi. Taita nauhan päät nauhan alle, jotta se ei rispaannu.
 
17. Leikkaa kankaat ja pyöreät päätypalat tyynyjä varten. Kiinnitä päätypalat kankaaseen nuppineuloilla ja leikkaa pieniä halkioita tasaisesti noin viiden sentin välein. Ompele kiinni. Käytä käsinojien tyynyissä vanhoja täytteitä tai täytä ne napakoiksi uudella puuvillavanulla. Valmiitakin vaahtomuovitäytteitä voi ostaa, mutta vanu on alkuperäisempi kunnostustapa. Ompele käyräneulalla saumat kiinni piilo-ommelta käyttäen.
 
18. Jos jalat ovat kuluneet, voit siistiä ne. Puhdista kostealla rätillä, hio kevyesti hiomapaperilla, jonka vahvuus on 240, ja poista pöly. Lakkaa.
 

Aseta vanut käsinojien päälle ja ulkoreunoille. Revi vanun reunat käsinojien muotoja noudatellen. Käännä revityt reunat vanun alle. Pehmustekerroksen on oltava tasainen ja tiukka. Aseta istuinosan vanu edessä ja takana niin, että se ulottuu kalusteen alareunaan. Sivuissa pehmusteen tulisi ulottua käsinojien alareunaan. Älä vanuta käsinojan sisäkaarta, jotta tyynyt mahtuvat paikoilleen.

Aseta vanut käsinojien päälle ja ulkoreunoille. Revi vanun reunat käsinojien muotoja noudatellen. Käännä revityt reunat vanun alle. Pehmustekerroksen on oltava tasainen ja tiukka. Aseta istuinosan vanu edessä ja takana niin, että se ulottuu kalusteen alareunaan. Sivuissa pehmusteen tulisi ulottua käsinojien alareunaan. Älä vanuta käsinojan sisäkaarta, jotta tyynyt mahtuvat paikoilleen.

Mittaa ja leikkaa lakanakankaasta sopivan kokoiset palat ja asettele ne vanujen päälle. Käännä käsinojissa kankaan reunat lakanan alle ja kiinnitä heftineuloilla fulsteihin eli käsinojien reunoihin mahdollisimman tasaisesti. Varmista, ettei lakana kiristyessään vedä vanua fulstien päälle. Vanu ei saa tulla reunojen yli.

Mittaa ja leikkaa lakanakankaasta sopivan kokoiset palat ja asettele ne vanujen päälle. Käännä käsinojissa kankaan reunat lakanan alle ja kiinnitä heftineuloilla fulsteihin eli käsinojien reunoihin mahdollisimman tasaisesti. Varmista, ettei lakana kiristyessään vedä vanua fulstien päälle. Vanu ei saa tulla reunojen yli.

  • Julkaistu 07.07.2010

Artikkelin avainsanat

kalustekorjaamo divaani

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

At9 kalustekorjaamo paakuva2

Kirpputoreilla näkee usein kauniinmallisia pieniä pöytiä ja kaappeja, jotka kuitenkin näyttävät turhan teollisilta....

At9 koti4fohlin vaaka

Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...

At9 koti2 wisnievski vaaka

Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...

At9 kotibacher vaaka

Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Kylpyhuoneesta tulvahtaa parfyymin tuoksu, ja korkokengät odottavat puulattialla kauniissa...

at0310_kalustekorjaamo_07

1940-luvun Suomessa vallitsi sodan ja pulan estetiikka: välttämättömyyden, pelkistämisen ja yksinkertaisten – usein...

at0310_kalustekorjaamo_01

1940-luvun Suomessa vallitsi sodan ja pulan estetiikka: välttämättömyyden, pelkistämisen ja yksinkertaisten – usein...

Valmis-3iso

Lastenhuoneen kalustaminen uudestaan muutaman vuoden välein tulee kalliiksi. Lapsen kasvaessa huoneeseen kannattaa hankkia...

At4 kalustekorjaamo22

Ensimmäisen Lundian hyllyjärjestelmän patentoi ruotsalainen puuseppä Harald Lundqvist jo vuonna 1939. Sittemmin Lundia on...

Kaikki jutut

At9 kalustekorjaamo paakuva2

Kirpputoreilla näkee usein kauniinmallisia pieniä pöytiä ja kaappeja, jotka kuitenkin näyttävät turhan teollisilta....

At9 koti4fohlin vaaka

Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...

At9 koti2 wisnievski vaaka

Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...

At9 kotibacher vaaka

Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Kylpyhuoneesta tulvahtaa parfyymin tuoksu, ja korkokengät odottavat puulattialla kauniissa...

At9 lukijakisa

VM-Carpetin valkoisesta villa-paperinarumatosta Esmeraldasta (160 x2 30 cm) 55 prosenttia on huovutettua villaa ja 45 prosenttia...

Protoshop vaaka

Äänestä suosikkiasi ja voita vuoden 2009 Protoshopista tuotantoon päässyt Timo Niskasen suunnittelema Gimmelegs-valaisinpari....

At kirjoituskilpailunew

Osallistu Avotakan kirjoituskilpailuun. Voit voittaa kahden hengen unelmamatkan (15. - 22.1.2011) kaupunkiin, joka on inspiroinut...

At9 kalustekorjaamo paakuva2

Kirpputoreilla näkee usein kauniinmallisia pieniä pöytiä ja kaappeja, jotka kuitenkin näyttävät turhan teollisilta....

Muissa lehdissä

Villa Ljungars, sali

 Huvilan kuistilta avautuu silmiä hivelevän kaunis kallio- ja merimaisema, jota Svenska kulturfondenin johtaja Berndt Arell on ihastellut lapsuudestaan läh www.meidantalo.fi

Panu Kaila

Arkkitehti Panu Kaila on huolestunut sekä vanhojen että uusien rakennusten koneellistumisesta. www.meidantalo.fi

City-Calla netti, MT 7-2010

Tanja ja Timo Kasurinen, lapset Emilia, Tomi ja poikavauva sekä koirat Iiris ja Fanny muuttavat Kuopion asuntomessujen kohteeseen 3, Finndomon Omatalo CityCalla www.meidantalo.fi

Piha, MT 7-2010

Katettu kivipatio talon eteläpuolella kylpee keskipäivän auringossa. Olohuoneen jatkeena oleva patio palvelee kesähuoneena aina syysiltojen hämäriin asti. www.meidantalo.fi

Gallup

Avotakka.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme?:

Näistä keskustellaan

At9 kalustekorjaamo paakuva2

Kirpputoreilla näkee usein kauniinmallisia pieniä pöytiä ja kaappeja, jotka kuitenkin näyttävät turhan teollisilta....

At9 koti4fohlin vaaka

Ensin kuuluu ääni. Sitten näkyy itse koski, jonka vesi kieppuu ja vaahtoaa yli kivien valtavalla voimalla. Se virtaa vuolaana...

At9 koti2 wisnievski vaaka

Varsova oli kolmikymppisen Cilla Wizniewskin mielestä loistava asuinpaikka. Uusia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja...

At9 kotibacher vaaka

Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Kylpyhuoneesta tulvahtaa parfyymin tuoksu, ja korkokengät odottavat puulattialla kauniissa...