- Kalustekorjaamo
- 15.06.2010
Ruma ankanpoikanen
Joskus vanhojen tavaroiden liikkeistä löytyy aarteita. Sellaisia, joista maalikerrosten, kolhujen ja tahrojenkin läpi näkee, millaisia kaunottaria niistä kehkeytyy kunnostamalla. Suttuisesti maalattu ja naarmuinen mutta tyylipuhdas 1930-luvun sivupöytä päätettiin kunnostaa alkuperäiseen loistoonsa eli ruskeaksi petsatuksi ja kiiltäväksi lakatuksi. Pöytä maksoi 30 euroa.
Pilalle maalatun huonekalun voi kunnostaa kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa on nopea ja helppo: kaluste puhdistetaan ja maalataan. Toinen tapa vaatii kärsivällisyyttä, sillä huonekalun palauttaminen alkuperäiseen kuosiin voi olla hidasta. Mikäli maali on vedetty ehjän lakkapinnan päälle, pelastustyö on helppoa. Jos taas lakkapinta on ollut rikki, maali saattaa olla imeytynyt viiluun. Haasteista huolimatta funkkispöytä päätettiin palauttaa alkuperäiseen asuunsa.
Maalin voi poistaa mekaanisesti siklillä kaapiminen, kuumailmapuhaltimella tai maalinpoistoaineella. Kaapiminen voi naarmuttaa viilupintaa ja kokematon käyttäjä saattaa polttaa kalusteen pinnan kuumailmapuhaltimella. Funkkistason kunnostukseen maalinpoistoaine oli paras vaihtoehto, sillä se kuorii vanhan maalin hellästi kerroksittain. Maalinpoistoainejäämät on syytä pestä huolellisesti, koska muuten sen päälle levitettävä lakka alkaa kuplia irti.
Pintakäsittely haluttiin tehdä niin, että puusyyt kuultavat värin alta. Tähän voi käyttää vesi- tai liuotinpetsiä, petsilakkaa tai öljylasuuria. Vesipetsin levittäminen vaatii ammattitaitoa, koska osaamattoman käsittelyssä pinnasta tulee helposti laikukas. Liuotinpetsin kanssa tilanne on sama, sillä aine pitää saada levitettyä kerralla tasaisesti. Monet luulevat petsilakkaa helpoksi vaihtoehdoksi, mutta lopputulos on usein epätasainen ja tukkoinen. Öljylasuurilla työskentely on sen sijaan helpohkoa ja pöytä päätettiin käsitellä sillä. Aine pitää sekoittaa itse, mutta lasuurin hyvä puoli on se, että jos lopputulos ei miellytä, aineen voi pyyhkiä tärpätillä pois ja aloittaa alusta. Huono puoli taas on pitkä kuivumisaika.
Tarvikkeet:
maalinpoistoainetta
hiomapapereita, vahvuudet 150, 180, 240, 600
pellavaöljyvernissaa
Oulu A 1-tärpättiä
serotiinia
kasselinruskeaa väripigmenttiä
vesiohenteista huonekalulakkaa
vesiohenteista kiiltävän mustaa maalia
puusepänliimaa
lyhyitä nauloja
puukittiä
Työkalut:
sikli ja/tai kaavinrauta
hiomatuki
noin 7 cm leveä lakkasivellin
noin 6 cm leveä maalisivellin
vanha sivellin maalinpoistoaineelle
pieniä terävä- ja litteäpäisiä siveltimiä
pehmeä sivellin pigmentin tasoitukseen
vasara
puukko
sivuleikkurit
kittilasta
Muuta:
nukkaamattomia puuvillarättejä
maalarinteippiä
vettä
lasipurkki lasuurille
sekoitustikku
suojakäsineet
hengityssuojain
Tarvikkeet maksavat noin 70 euroa.
1. Irrota takalevy. Ota nuppi irti laatikosta.
. Levitä maalinpoistoainetta pinnoille purkin ohjeiden mukaan esimerkiksi taso kerrallaan. Kun maali alkaa kuplia, kaavi tahma pois. Käytä sikliä tai kaavinrautaa ja työskentele tasaisin pitkin vedoin puusyiden suuntaisesti. Uusi käsittely, kunnes kaikki maali on irronnut. Pyyhi pinta lopuksi tärpätillä ja kaavi pienimmätkin maalinrippeet pois. Muista huolehtia ilmanvaihdosta ja käyttää suojakäsineitä.
Vinkki: Poista maali kerroksittain. Jos yrität poistaa useampia kerroksia kerrallaan, viilupinta saattaa vahingoittua.
3. Pyyhi pinnat kostealla rätillä puhtaaksi. Ole huolellinen, sillä maalinpoistoaine on saatava kokonaan pois. Anna kuivua.
4. Hio viilupinnat varovasti. Aloita karheimmalla hiomapaperilla (150), siirry seuraavaan vahvuuteen ja viimeistele paperilla, jonka vahvuus on 240. Hio tasot hiomatukea käyttäen. Työskentele aina tasaisin vedoin puusyiden suuntaisesti. Yritä välttää vanhan petsin ja varsinkin viilun hiomista puhki. Poista pöly huolellisesti.
5. Levitä puukittiä koloihin ja halkeamiin. Anna kuivua. Hio kitatut kohdat tasaisiksi. Poista pöly.
6. Valmista lasuuri. Sekoita 0,5 desiä pellavaöljyä ja 0,25 desiä tärpättiä lasipurkissa. Lisää pigmenttiä 3 - 4 ruokalusikallista ja sekoita, kunnes saat löysähkön, sileän tahnan. Ohenna juoksevaksi sekoittamalla tahnaan 0,25 desiä tärpättiä. Lisää muutamia tippoja serotiinia, sillä se nopeuttaa lasuurin kuivumista.
7. Jos maalia on imeytynyt puusyihin, maalaa kyseiset kohdat ensin. Suunnittele, mitkä kohdat esineestä petsataan ja mitkä maalataan. Me kuultovärjäsimme tasot ja maalasimme mustiksi pöydän sisäosat, jalat ja tasojen reunat.
8. Sivele lasuuria kitattuihin paikkoihin, syviin naarmuihin ja hiottaessa vaalenneisiin kohtiin pienellä vesiväripensselillä. Häivytä paikkamaalausten reunat tasaisiksi pehmeällä pensselillä kevyesti sivellen. Anna kuivua seuraavaan päivään.
9. Peitä maalarinteipillä ja suojaa tarvittaessa esimerkiksi muovilla kohdat, jotka maalataan.
10. Sekoita lasuuri huolellisesti ennen käyttöä. Aine saattaa olla hieman paksuuntunut, joten ohenna sitä tarvittaessa öljy- ja tärpättitilkoilla. Levitä lasuuria värjättäviin pintoihin nukkaamattomalla puuvillarätillä sivellen ja pyöritellen. Lisää lasuuria vaaleisiin kohtiin töpöttelemällä. Tarkoitus on, että lasuuria on pinnalla vain hyvin ohut, läpikuultava kerros. Sivele ja töpöttele pintaa pehmeällä siveltimellä, jotta väri tasoittuu. Lasuurin hyvä puoli on se, että ainetta voi siirrellä kohdasta toiseen: häivytä sieltä, missä pinta näyttää tummalta ja siirrä ainetta vaaleaan kohtaan. Lasuuri kuivuu ainakin pari päivää huoneenlämmössä, joten työskentelyaikaa on vaikka koko päivä. Muista huolehtia tuuletuksesta! Vasta, kun mikään kohta ei tunnu tahmealta, voit lakata pinnan.
Vinkki: Pienet kiiltoerot eivät haittaa. Öljy imeytyy hyvin hiottuihin kohtiin paremmin kuin vähän käsiteltyihin. Jos pinta näyttää liian vaalealta tai laikukkaalta, levitä uusi lasuurikerros edellisen päälle ja odota jälleen pari vuorokautta lasuurin kuivumista. Muista, että pellavaöljyrätit saattavat syttyä itsestään. Hävitä ne siis polttamalla tai kastele rätit, anna niiden kuivua ja hävitä sekajätteen mukana.
11. Lakkaa värjätyt pinnat. Levitä lakkaa ristisivelyllä: lakkaa ensin poikittain ja sitten puusyiden suuntaisesti. Poista valumat tuoreeltaan ja anna kuivua purkin ohjeen mukaan. Toista käsittely pariin kertaan. Hio lakkauskerrosten välillä kevyesti hienolla hiomapaperilla (600). Poista pöly huolellisesti ennen uutta lakkausta.
Vinkki: Lakkapintaan jää usein pieniä ilmakuplia ja pölyhiukkasia. Helppo keino pinnan tasoittamiseen on levittää ohut kerros väritöntä huonekaluvahaa lakattuun pintaan 0000-teräsvillalla kevyesti pyörittävin liikkein. Anna kuivahtaa vartin verran ja kiillota nukkaamattomalla puuvillarätillä, kunnes vaha ei ole enää tahmeaa.
12. Poista suojateipit, pyyhkäise maalattavat pinnat tärpätillä ja maalaa. Kapeissa reunoissa kannattanee käyttää tasapäistä taiteilijasivellintä. Hio välillä kevyesti (hiomapaperi 240) ja pyyhi pöly huolellisesti ennen uutta maalikerrosta. Yleensä kaksi maalikerrosta riittää. Poista valumat tuoreeltaan, mutta jos pinta on ehtinyt kuivua, anna valumien jäädä ja poista ne vasta kuivina. Hio sitten kevyesti ja maalaa uudelleen. Muista maalata myös laatikon nuppi ja taustalevy.
13. Kiinnitä taustalevy paikalleen nauloilla. Puhdista nupin tappi vanhasta liimasta ja liimaa nuppi paikalleen.
- Julkaistu 16.06.2010
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Takaselän verhoilukankaan kiinnittäminen on yleensä tuolin kunnostusoperaation viimeinen työvaihe. Joskus...
Reipas viisikymppinen Kalustevalmistaja Merivaaran tuoli 1960-luvulta riisuttiin pohjia myöten. Runkoon liimattiin uudet,...
1940-luvun Suomessa vallitsi sodan ja pulan estetiikka: välttämättömyyden, pelkistämisen ja yksinkertaisten – usein...
Joskus vanhojen tavaroiden liikkeistä löytyy aarteita. Sellaisia, joista maalikerrosten, kolhujen ja tahrojenkin läpi näkee,...
Lastenhuoneen kalustaminen uudestaan muutaman vuoden välein tulee kalliiksi. Lapsen kasvaessa huoneeseen kannattaa hankkia...
Kaikki jutut
Kysely
Näistä keskustellaan

Kun virttyneet trikoovaatteet eivät kelpaa enää kirpputorillekaan, leikkaa ne kuteeksi. Paksulla virkkuukoukulla syntyy pehmeä kylpyhuonematto.

Seinät kaatuivat ja lattia sai pintaansa kiiltävän epoksimaalin, kun sisustusalalla häärivä maahantuoja remontoi pommikuntoisesta kolmiosta...

Itse tehdyn tilkkupeiton alle kelpaa käpertyä. Jos yhden illan aikana neuloo kolme palaa, peitto valmistuu kuukaudessa.









